Matkailuvuosi 2023 – reissaamista Euroopassa

Artikkelikuva - kollaasi vuoden 2023 matkoista

On taas perinteisen matkailuvuoden yhteenvedon vuoro! Vuonna 2023 matkailin (lähes) pelkästään Euroopassa. Kävin vuoden mittaan 14:ssä eri maassa, joista yksi oli minulle kokonaan uusi. Kokosin tähän juttuun vuoden 2023 reissut.

Matkailuvuosi 2023 lukuina

  • Olin vuoden mittaan reissussa ulkomailla ja kotimaassa yhteensä 173 yötä. Osa näistä öistä oli työmatkoihin liittyviä.
  • Hotelliöitä ja muita varauspalvelujen (esim. Airbnb, Booking.com) kautta varattuja öitä erinäisissä asunnoissa kertyi kaikkiaan 152.
  • En nukkunut yhtään yötä teltassa. Sen sijaan nukuin 20 yötä retkeilyautossa ja yhden yön laivalla.
  • Yövyin vuoden aikana 48 kaupungissa, joista seitsemän oli Suomessa.
  • Reissuihin liittyviä laivamatkoja kertyi vuoden mittaan seitsemän ja junamatkoja kaksi.
  • Vuoden 2023 aikana vierailin 14 maassa, joista vain yksi oli minulle kokonaan uusi. Tämä uusi maa oli samalla ainoa Euroopan ulkopuolella sijaitseva maa, jossa vuoden mittaan kävin.

Lukujen valossa takana on jälleen oikein hieno matkailuvuosi! Mutta mitä kaikkea tuli tarkemmin tehtyä ja missä kaikkialla matkailtua?

Vuosi 2023 lähti käyntiin Espanjan Andalusiassa seikkaillen

Juhlimme vuoden vaihtumista Torremolinosissa ravintolaillallisella, sillä matkasimme edellisen vuoden puolella autolla Espanjaan ja vietimme siellä suuren osan talvesta 2022–2023. Jos kokemukset talven vietosta Espanjassa kiinnostavat, lue juttu Millainen oli talvi Espanjassa?

Tammikuussa 2023 autoilimme Andalusian valkoisissa kylissä ja kävimme Jerez de la Fronterassa sekä Atlantin rannikolla Cádizissa. Autokierros valkoisissa kylissä sisälsi muun muassa vierailun Zahara de la Sierraan, josta en tiennyt ennen kierrosta yhtään mitään, mutta joka osoittautui hienoksi paikaksi. Kalliotaloistaan tunnettuun Setenil de las Bodegasiin sen sijaan olin haaveillut pääseväni jo monta vuotta. Upea kylä!

Myös sherrystä tunnettu Jerez de la Frontera ja läntisen Euroopan vanhin kaupunki Cádiz olivat roikkuneet pitkään haaveissani, joten oli mahtavaa päästä viimein käymään niissä. Tammikuulta jäivät lisäksi erityisesti mieleen valkoisiin kyliin kuuluvassa Rondassa vietetyt päivät. Rotkon halkaisema Ronda kuuluu suosikkipaikkoihini Andalusiassa.

20230318-Unelmatrippi-Cadiz-DSC06982
Cádiz on läntisen Euroopan vanhin kaupunki. Vierailimme siellä muun muassa katedraalin tornissa.
20231028-Unelmatrippi-Setenil-de-las-Bodegas-165758
Setenil de las Bodegas tunnetaan taloista, joita on rakennettu kallioiden sisään ja alle.
20230603-Unelmatrippi-Jerez-de-la-Frontera-DSC06839
Jerez de la Fronteran maurilinnoitus on peräisin 1000-luvulta.
20230220-Unelmatrippi-Ronda-Mirador-de-Cuenca-DSC07136
1700-luvulta peräisin oleva Puente Nuevo  on lähes 100 metriä korkea. Silta ylittää Rondan keskeltä halkaisevan rotkon, jonka pohjalla virtaa Tajojoki. 
20231118-Unelmatrippi-Zahara-de-la-Sierra-DSC07396
Zahara de la Sierran linnoitukselta on hienot maisemat joka suuntaan.

Helmikuussa kävimme Manner-Euroopan eteläisimmässä kärjessä Tarifassa ja tapasimme samalla kavereitamme Annea ja Tonia Elämää nomadina -blogista. Teimme myös Hemmon kanssa Tarifasta päiväretken Marokon Tangeriin. Emme kumpikaan olleet aikaisemmin käyneet Marokossa (tai muuallakaan Afrikassa), joten tämä matka kerrytti molemmilla käytyjen maiden saldoa yhdellä uudella maalla. Samalla minä sain täyteen 60 käytyä maata. Kippis sille!

Maaliskuu kului osin Torremolinosin ja Málagan kulmia tutkaillen ja osin Helsingissä. Meitä kävi maaliskuussa Málagassa moikkaamassa pari opiskeluaikojen ystävääni. Oli kiva päästä näyttämään heille paikkoja kaupungissa, joka alkaa jo olla itselleni varsin tuttu. Kävimme kiertelemässä muun muassa Málagan katedraalin katolla ja jo aiemmilta reissuilta tutulla Alcazaban linnoituksella.

20240109-Unelmatrippi-Tarifa-DSC07735
Tuulinen Tarifa on muun muassa leijasurffaajien suosiossa. Tarifassa sijaitseva Punta de Tarifa on Manner-Euroopan eteläisin kohta.
20231216-Unelmatrippi-Tanger-Marokko-120528
Tangerin vanhat osat näyttävät hyvin samanlaisilta kuin valkoiset kylät Espanjassa Gibraltarinsalmen toisella rannalla.

Maaliskuussa kävin myös työmatkalla Tukholmassa. Tai jos tarkkoja ollaan, en nähnyt Tukholmasta vilaustakaan, sillä kyse oli parin päivän workshopista kaupungin ulkopuolella. Olimme työporukalla Görvälns Slott Boutique Hotelissa, jossa on paitsi viehättävät ja viihtyisät huoneet, myös todella hyvää ruokaa. Erityisesti illallinen jäi mieleen erinomaisena.

Kevätseikkailuja Portugalissa ja Espanjan sisämaassa

Pääsiäisenä hurautimme Espanjasta Portugalin puolelle Albufeiraan. Kävelimme hienoilla hiekkarannoilla, söimme hyvin ja kävimme veneretkellä tutustumassa rannikon valtaviin kalliomuodostelmiin. Albufeirasta ei ehkä tullut suosikkikohdettani, mutta ihan hauskaa meillä oli.

Huhtikuussa kävimme myös Espanjan Extremaduran itsehallintoalueella tutustumassa historialliseen Cáceresiin, joka osoittautui vaikuttavan näköiseksi ja kiehtovaksi paikaksi. Kävimme Extremadurassa myös Zafran kaupungissa, missä jälleen yksi matkaunelma kävi toteen, kun yövyimme linnassa. Zafran Parador-hotelli on tehty 1400-luvulla rakennettuun linnaan, ja siellä yöpyminen oli hieno elämys.

20230429-Unelmatrippi-Zafra-DSC08648
Zafran Parador-hotelli sijaitsee upeassa rakennuksessa.
20230812-Unelmatrippi-Albufeira-Portugali-DSC08306
Albufeira sijaitsee Algarven alueella, missä on hienoja kalliomuodostelmia
20230820-Unelmatrippi-Caceres-DSC0631
Cáceresin historiallinen keskusta kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.

Huhtikuussa ehdimme myös Sevillaan. Kaupungissa oli jo täysi kesä ja nautimme ihanasta lämmöstä terasseilla istuskellen ja kaupungin puistoissa ja kaduille kierrellen. Paras matkailuelämys Sevillassa oli loistava kävelykierros Sevillan katedraalin katolla.

Muilta osin huhtikuu kului Benalmádenan kulmilla Aurinkorannikolla, kuten osa toukokuustakin. Toukokuussa tuli oltua myös kotona Helsingissä, käytyä työmatkalla Tallinnassa ja matkattua Berliiniin. Keväinen Berliini antoi parastaan, ja nautiskelimme ulkona hengailusta niin Viktoriaparkissa, Tempelhofin käytöstä poistetulla lentokentällä olevalla ulkoilualueella kuin biergarteneissakin. Kävimme myös Walk With Us Tours -nimisen yrityksen Craft beer with food -kierroksella, jolle Hemmo oli hommannut liput yllätyksenä minulle. Kierros oli loistava – voin suositella lämpimästi!

20230805-Unelmatrippi-Sevilla-katedraali-DSC09025
Opastettu kierros Sevillan katedraalin katolla oli kiinnostava ja tarjoili upeita näkymiä.
20240109-Unelmatrippi-Berliini-180919
Berliinissä vierailimme muun muassa Schalanderin panimolla.

Kesällä Euroopan halki Espanjasta Suomeen ja retkeilyauton osto

Kesäkuussa vietimme kesälomaa ja ajelimme kolmessa viikossa Espanjasta Suomeen. Reitillä oli useita upeita kohteita, kuten Albarracín, Girona, Marseille, Chiavenna ja Saksin Sveitsi. Alppien serpentiiniteistä valitsimme tällä kertaa reitille Stelvion solan, jota olimme edellisen kerran ajaneet monta vuotta aikaisemmin. Hienolta näytti edelleen! Myös patikointi Breitachklammin rotkossa ja nouseminen hissillä Nebelhornin huipulle jäivät erityisen hyvin mieleen kesäreissun kohokohtina.

Loppumatkan taitoimme pitkästä aikaa Via Baltican -reittiä ja kävimme tutustumassa muun muassa Puolan Łódźiin. Lomalta kotiin palattuamme minulla oli tiedossa jälleen yksi työmatka, tällä kertaa Kööpenhaminaan.

20230722-Unelmatrippi-Albarracin-DSC09290
Keskiaikainen Albarracínin kylä on upean näköinen. Kylän laidalla on suuren maurilinnoituksen rauniot.
20240109-Unelmatrippi-Girona-DSC09520
Gironassa vierailimme muun muassa arabialaisen kylpylän raunioissa.
20230722-Unelmatrippi-Chiavenna-DSC09838
Pohjois-Italiassa sijaitsevaa Chiavennaa halkoo kohiseva joki.
20230916-Unelmatrippi-Breitachklamm-DSC0061
Breitachklammin rotkoreitti Saksan Oberstdorfissa on vaihteleva ja vaikuttava.
20231104-Nebelhorn-Oberstdorf-DSC00077
Terassimaisemat Nebelhornin huipulta Saksassa olivat ehdottomasti vuoden parhaasta päästä.

Heinäkuun vietimme kotosalla Helsingissä, mutta elokuussa alkoi taas tapahtua, kun ostin käytetyn retkeilyauton. Pinna kotona muhimiseen lyhenee selvästi vuosi vuodelta ja nyt jo kuukausi kotona oli liikaa, kun sen myötä päädyimme autokaupoille hankkimaan pitkään mietinnässä ollutta liikkuvaa kotia. Meillä oli jokunen vuosi sitten hetken aikaa asuntoauto, josta luovuimme, mutta nyt sovittelemme karavaanarin identiteettiä uudemman kerran. Tuntuu istuvan.

Van Rytkis -nimen saanut auto pääsi ensin testiin kotimaassa. Yövyimme autolla muun muassa Helsingin Mustikkamalla ja Hernesaarenrannassa sekä muualla pääkaupunkiseudulla. Kävimme testailemassa autoa myös Kopparnäsissä ja Tammisaaressa. Yhden yön vietimme Loviisa Campingissä sähköjohdon päässä, mutta muuten kokeilimme niin sanottua puskaparkkeilua.

Kesälomaa oli käyttämättä vielä viikko ja ajoitimme sen syyskuulle. Silloin lähdimme retkiksellä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle. Matka suuntautui vuonojen Norjaan. Puolentoista viikon reissu oli todellista maisemailotulitusta, vaikka sää jättikin jonkin verran toivomisen varaa. Norja on upea maa, satoi tai paistoi!

20240109-Unelmatrippi-Kopparnas-DSC00569
Teimme retkeilyautolla pienen reissun muun muassa Kopparnäsiin.
20231007-Unelmatrippi-E134-DSC01026
Norjan tienvarsimaisemat ovat huikeita! Ajoimme vuonojen Norjassa useita maisemareittejä.

Loppuvuonna jälleen Espanjan aurinkoa

Loka- ja marraskuun vietimme muuten kotona Helsingissä, mutta marraskuussa piipahdin Levillä työmatkalla. Sään viilennyttyä pakkaslukemiin laitoimme retkeilyauton talviteloille ja aloimme suunnitella auringonsäteiden ujuttamista loppuvuoteen. Pimeyden nielaistessa maan harkitsin tosin hetken puolitosissani etelään kaasuttamista pysyvästi, mutta täällä mörön perseessä sitä ainakin toistaiseksi vielä ollaan. Onneksi pimeimmät päivät ovat tätä kirjoittaessani jo takana. Pakkaset valitettavasti eivät.

Talven synkkyyttä helpotti onneksi se, että suuntasimme joulukuussa hetkeksi Espanjaan. Olimme viime vuonna ja alkuvuodesta Espanjassa niin paljon, että Málagaan saapuessa tuntui melkein siltä kuin olisin saapunut kotiin. Ennen kaikkea Andalusian aurinko ja valo tulivat todella tarpeeseen niin henkisesti kuin fyysisesti.

Joulukuun matka koostui pitkistä kävelylenkeistä miellyttävässä ja aurinkoisessa säässä, ihanista espanjalaisista ruuista ja juomista, parista kivasta museovierailusta ja ihan vain espanjalaisen ilmapiirin aistimisesta. Kävimme tällä matkalla Málagan lisäksi sukuloimassa Torreviejassa (ja vuodenvaihteen jälkeen vierailimme myös Granadassa). Kaikki kohteet olivat tuttuja paikkoja aikaisemmilta reissuilta.

20240109-Unelmatrippi-Malaga-DSC01246
Calle Larioksella, Málagan keskustan leveimmällä kävelykadulla, on usein vilkasta. Joulukuu ja vuodenvaihde loppiaiseen asti ovat Andalusiassa suosittua matkailuaikaa, joten joka paikassa on paljon ihmisiä.
20230109-Unelmatrippi-Malaga-automuseo-DSC01339
Kävimme Málagassa muun muassa auto- ja muotimuseossa. Autot ja muoti voivat ehkä kuulostaa oudolta yhdistelmältä, mutta museo oli varsin hieno paikka.

Vuoden viimeisen reissun ei tosin pitänyt suuntautua Espanjaan vaan Aasiaan, mutta Espanjaan lopulta päädyimme. Varaaminen jäi sen verran myöhäiseksi, että sain huomata kaikkien hintojen nousseen aivan uskomattomiin sfääreihin, kun tavoitteena oli päästä periaatteessa minne tahansa, missä olisi edes vähän valoa ja edes vähän lämpimämpi kuin Suomessa. Espanja on meille mieluinen matkakohde, joten vaikka Aasia olisi kiinnostanut, niin ei minua silti harmittanut lainkaan juhlia vuoden vaihtumista Andalusian auringossa – kuten edellisenäkin vuonna.

Millainen matkailuvuosi 2023 sinulla oli?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

8 vastausta artikkeliin “Matkailuvuosi 2023 – reissaamista Euroopassa”

  1. Huh, hurja määrä matkaöitä, ja toden totta, lukujen perusteella todella hieno matkavuosi teillä! Ja todella hieno hienolta se kuulostaa tämän koosteen lukemisen jälkeenkin. Meillä oli ulkomasnmatkojen osalta vähän erilainen vuosi, kun pääsiäisen aikaan olimme Krakovassa, kesällä reilut kuusi viikkoa Pohjois-Amerikassa ja loppuvuonna sitten Väli-Amerikassa. Lisäksi kotimaassa oli paljon kivoja matkoja, joten ihan tyytyväinen olen omaankin matkavuoteen.

  2. Onpa ollut upea matkailuvuosi! Meillä matkailut typistyvät vuosi vuodelta. Espanjan talvikodista ei raaski lähteä mihinkään. Ainoat reissut mitä tulee tehtyä tapahtuvat kesäaikaan. Viime kesänä teimme muutaman päivän visiitin Berliiniin ja toisen vähän pidemmän matkan Itävallan alpeille. Se oli upea reissu kaikkine nähtävyyksineen ja patkointeineen. Samalla vietimme muutaman yön Münchenissä. Jotain muutakin kuin kotona möllöttämistä oli sentään meilläkin. Tänä vuonna on luvassa matka Italiaan.

  3. Olipa teillä vilkas matkailuvuosi! Niin monenlaista tuttua luin tekstistäsi, automatkailu Espanjaan, Stelvio Alpeilla ja varsinkin nuo Andalusian kohteet. Niin kuin kotiin tulisi, kuten sanoit. Ja olemmehan me olleet kymmenen vuotta karavaanareitakin, ajeltiin sekä Suomessa että Euroopassa, jopa Roomaa, Barcelonaa, Andorraa, Wieniä, Budapestia, Prahaa, Varsovaa ja Krakovaa myöten. En oikein usko näitä muistojani enää itsekään, mutta totta se oli 90-luvulla neljän tenavan kanssa. Italia tai Norja eivät meille samalla lailla ole tuttuja, mutta oli kiva nähdä niistäkin. Hyvää uutta matkailuvuotta! Aila

    1. Kiitos samoin!

      Vuosi oli tosiaan hieno! Vaikka ei Euroopan ulkopuolella nyt reissailtukaan, niin upeita kokemuksia riitti jälleen kerran täällä omassakin maanosassa – koluttavaa riittää vuodesta toiseen. Automatkailu muutti meillä nyt ainakin joksikin aikaa (taas) muotoaan retkiksen myötä. Sen takia telttailu jäi ihan kokonaan viime vuonna enkä tiedä, miten aktiivisesti sitä tulee harrasteltua niin kauan kuin meillä on retkis, mutta katsellaan.

  4. Kiva kooste, ja todellakin sekä lukujen valossa että kohteiltaan kuulostaa ihan mahtavalta matkavuodelta! Tosi paljon meillekin tuttuja kohteita erityisesti Andalusiassa, ja suosikkikaupunkeja kuten Cáceres ja Sevilla, mutta sekä Espanjassa että muualla teidän reitille on mahtunut myös paljon myös sellaisia missä ei olla käyty. Muun muassa tuo Albarracínin kylä kiinnostaa, näyttää ihanalta paikalta! Ja Berliinin olutkierros kuulostaa myös mahtavalta, me tehtiin siellä pari vuotta sitten ”tutkimusta” aiheesta omatoimisesti, mutta joskus olisi kiva myös osallistua myös jollekin järjestetylle kierrokselle! Niin ja olipa todella kiva treffata Espanjan auringon alla, otetaan tälle vuodelle tavoitteeksi uusinta, jos ei ulkomailla niin sitten Suomessa!:)

    1. Oli kyllä oikein kiva matkavuosi. 🙂 Ja Albarracín on aivan ihana pikkupaikka, suosittelen! Tykkäsin tosi paljon myös Gironasta, mutta se on toki isompi mesta.

      Me olimme ekaa kertaa ikinä tuollaisella olutkierroksella ja muutenkin tuollaisella juomaan ja ruokaan liittyvällä kaupunkikierroksella (tämä tosin painottui selkeästi olueen), joten oli hauska kokeilla. Vetäjä Alex oli tosi mukava ja fiksu tyyppi, ja kierrokselle osui myös ihan hyvä porukka, joten oli hauska ilta. Berliini on meille todella tuttu, mutta tuolla rundilla kierrettiin onneksi sellaisia baareja, joissa ei oltu aiemmin käyty. Siinä tuli siis muutama kiva, uusi paikka, joihin voisi mielellään mennä toistekin.

      Oli tosiaan hauska nähdä Espanjan auringon alla. Ehdottomasti otetaan tavoitteeksi uusinta tälle vuodelle – missä se sitten onnistuukaan tällä kertaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *