Breitachklamm – patikointia syvässä rotkossa Baijerissa

Artikkelikuva - Breitachklamm

Viime vuosina olemme patikoineet useissa rotkoissa Alpeilla ja tykästyneet näihin paikoin dramaattisiinkin reitteihin. Siispä Saksan eteläisimmässä kolkassa Oberstdorfissa kävimme ensimmäisenä katsomassa, miltä Breitachklammin rotkoreitti näyttää. Hienoltahan se! Keski-Euroopan syvin kalliorotko ei pettänyt odotuksia.

Jos jotain olemme Baijerissa patikoidessa jo oppineet, niin sen, että suosituille reiteille kannattaa suunnata aamulla mieluiten heti, kun porteista vain pääsee. Rotkoreitit ovat usein maksullisia ja niillä on siten myös aukioloajat. Oberstdorfissa kännykän herätys kiskoo meidät unilta seitsemän maissa aamulla ja ehdimme Breitachklammille hieman yhdeksän jälkeen. Reitti avataan yhdeksältä aamulla, joten olemme paikalla ensimmäisten joukossa. Parkkipaikalla on vain pari muuta autoa. Alkumatkasta rauha on siis taattu.

Ennen parkkipaikalle ajamista tosin täytyy hieman raapia päätä Breitachklammin verkkosivujen karttaa katsellessa – piirretty kartta kun on sivuilla väärinpäin eli etelä on ylhäällä ja pohjoinen alhaalla, mutta ilmansuunnista ei ole kartassa mitään mainintaa. Yskän ymmärrettyämme osaamme navigoida kylästä oikealle parkkipaikalle eli sille, joka patikointikartalla näyttää olevan rotkon eteläpäässä, mutta on todellisuudessa pohjoispuolella (P1, Tiefenbach). Siellä on myös vierailukeskus.

Kuohuvaa vettä Breitachklammin pohjalla
Breitachklammin punaisen reitin alkupäätä pohjoisessa
Breitachklammin reittiä

Dramaattisia kiviseinämiä Breitachklammin reitillä

Pohjoisesta lähtiessä reitti alkaa rauhallisella, tasaisella osuudella vuolaana virtaavan joen varressa metsän siimeksessä. Alkumatkasta vastaan tulee lyhyt tunneli, ja pian reitti alkaa kivuta ylöspäin. Leveähkö kävelytie joen varressa vaihtuu kapeaksi, kaiteen reunustamaksi suikaleeksi, joka kohoaa ylöspäin rotkon seinämällä. Välillä pään päällä on kalliota ja täytyy vähän kumarrella, ettei kolauta päätään.

Kiittelen jälleen kerran itseäni siitä, että vaivauduin heräämään omaan makuuni turhan aikaisin, sillä nyt yöunista nipistäminen palkitaan. Reitillä ei tarvitse vielä juurikaan väistellä muita, ahtautua toisten ohi tai miettiä, kehtaako pysähtyä ottamaan kuvan ja hidastaa samalla jonon etenemistä.

Breitachklammin reittiä
Hemmo Breitachklammin reitillä
Jenni Breitachklammin reitillä kallioiden välissä
Silta korkealla ylhäällä
Patikoijia kapeassa kohdassa

Maisemat muuttuvat hetki hetkeltä dramaattisemmiksi, kun jatkamme syvemmälle rotkoon. Nopeasti käy selväksi, että Keski-Euroopan syvin rotko todella tuntuukin syvältä: kallioseinämät ovat paikoin noin satametrisiä. Kapeassa rotkossa on monessa kohtaa hämärää. Vettä sen sijaan ei valu niskaan, toisin kuin esimerkiksi Partnachklammin reitillä pari vuotta sitten.

Meillä vierähtää ensimmäisellä (kartalla punaisella merkityllä) osuudella rotkossa noin tunti, kun arvioitu kävelyaika on 45 minuuttia. Kameroiden laulattamisella on osuutensa asiassa. Punaisen reitin pituus on reilut kaksi kilometriä. Ohitamme rotkon toisen pään lipunmyyntipisteen ja jatkamme korkealla kulkevalle tummansiniselle osuudelle, jonka kävelemme suunnilleen edestakaisin. Sen varrella maisemat ovat avarammat.

Rotkoreitin maisemaa
Patikointikengät reitin varrella
Leveä rotko, jonka pohjalla kivijärkäle
Näkymä sillalta alas toiselle sillalle Breitachklammin reitillä

Palaamme takaisin maksullisen rotko-osuuden päätyyn ja nousemme sieltä jyrkkiä kivirappusia ylös. Haluamme ylittää rotkon lyhyttä, mutta todella korkealla olevaa kapeaa siltaa pitkin, jonka näimme alhaalla rotkossa kävellessämme. Sillalta katsellessa rotkossa kävelevät ihmiset näyttävät pikkuisilta. Tässä vaiheessa aamupäivää reitillä alkaa olla ruuhkaa, sillä paikalle on sotkeutunut yksittäisten turistien lisäksi muutama koululaisryhmä. Joudumme hieman väistelemään ja odottelemaan vuoroamme ennen kuin parin valokuvan ottaminen sillalta onnistuu.

Palaamme kohti pohjoisessa olevaa parkkipaikkaa oranssia reittiä pitkin. Metsän suojissa kulkeva hiekkatie nousee ensin melko paljon ylämäkeen, mutta lähtee lopulta laskeutumaan parkkipaikalle. Saavumme sinne puoli kahdentoista maissa eli meillä on mennyt reitillä kaikkiaan reilut kaksi tuntia.

Käytännön asioita Breitachklammin rotkoreitistä

Breitachklammia käy vuosittain ihailemassa yli 300 000 ihmistä, joten välillä ruuhkaa riittää. Rotko on auki ympäri vuoden lukuun ottamatta mahdollisia sääolosuhteiden aiheuttamia hetkellisiä sulkemisia. Rotkon liepeillä on myös muita, pidempiä reittivaihtoehtoja kuin meidän kulkemamme punaisen, tummansinisen ja oranssin reitin yhdistelmä.

Aikuisen lippu Breitachklammiin maksoi meidän vierailumme aikaan (kesäkuu 2023) 7,5 euroa ja lipusta sai Oberstdorfin alueen guest cardilla 0,5 euroa alennusta. Tarkista ajantasaiset aukioloajat, reittivaihtoehdot ja hinnat Breitachklammin omilta sivuilta.

Breitachklammin kartta

Lue myös nämä patikointijutut rotkoreiteiltä Euroopassa:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

4 vastausta artikkeliin “Breitachklamm – patikointia syvässä rotkossa Baijerissa”

  1. Jos et pääse käymään tässä, niin kumman käyntikohteen näistä valitsisit ja miksi?
    Leutaschklammin vai Partnachklamm?

    1. Hyvä kysymys, sillä molemmat ovat hienoja! Menisin kuitenkin varmasti Partnachklammille, koska se on hieman erikoisempi kohde vettä valuvine kallioineen.

  2. Rotkot tosiaan ovat kiinnostavia kohteita, joissa on mielenkiintosita käydä. Tästä rotkosta en ollut kuullutkaan, mutta se kuulostaa oja näyttää todella hienolta! Täytyy pitää tämä mielessä seuraavaksi, kun Alpeille päädymme. Ja niinhän se tosiaan todella usein on, että (todella) aikaisin kannattaa aloittaa, niin saa kulkea rauhassa. Omasta mielestäni luontokin on aamulla kauneimmillaan.

    1. Tämä oli tosiaan hieno paikka. Näissä maksullisissa rotkoissa tai reiteillä ei tietysti voi olla ihan kukonlaulun aikaan liikkeellä, kun niissä on aukioloajat. Aikaisen lähdön lisäksi hyvä vaihtoehto on monesti myös ajoittaa vierailu myöhäiseen ajankohtaan, mutta paikasta riippuen silloin voi tulla itsellä kiire kierrellä ennen sulkemisaikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *