Autolla Alppien yli: Stelvion solan vuoristoreitti

Artikkelikuva - Stelvion solan vuoristoreitti

Välillä jokin matkakokemus sykähdyttää niin, että paluu samoihin maisemiin kummittelee mielessä vielä vuosikausien päästä. Näin kävi minulle, kun ylitimme Alpit Stelvion solan vuoristoreittiä. Karunkauniit maisemat jättivät syvän jäljen. Tämän reitin haluan ajaa vielä joskus uudestaan!

Elokuun aurinko lämmitti täydellä voimalla Pohjois-Italiassa. Päivän ohjelmanumerona oli ajaa turkoosina hohtavalta Iseojärveltä pohjoiseen Spondignaan ja sieltä edelleen Itävallan läpi Saksan puolelle Schwangauhun. Kunnon ajopäivä siis, mutta ei missään nimessä tylsä sellainen.

Kurvailimme kohti pohjoista Iseojärven itäpuolella olevaa tietä, jolla oli useita synkänpimeitä tunneleita. Edolon kylän ohitse päästyämme kurvasimme pienemmälle tielle kohti pohjoista ja Stelvion solan vuoristoreittiä, ja pian olimmekin jo yli 1800 metrissä.

20210116-Unelmatrippi-Stelvion-sola-DSC3445
20210116-Unelmatrippi-Stelvion-sola-DSC3438
20210116-Unelmatrippi-Stelvion-sola-DSC3448

Upeat vuoristomaisemat vilistivät ikkunoiden ulkopuolella, kun kaartelimme serpentiinitietä yhä ylemmäs. Tien vieressä solisi pieniä vesiputouksia ja kirkkaita vuoristopuroja ja vehreissä kohdissa maleksi lehmiä. Ohi soljuva verkkaisa liikenne ei hetkauttanut niitä millään tavalla eivätkä ne hievahtaneet silloinkaan, kun toikkaroimme niiden lähettyvillä kävellen kameroiden kanssa. Muistan vieläkin elävästi, miten pysähdyimme levähdyspaikalle kahvin keittoon, mutta emme sitten jaksaneetkaan säätää retkikeittimen kanssa, sillä maisemien ihailu niin paljain silmin kuin kameran linssin läpi vei voiton kahvikupposesta.

20210116-Unelmatrippi-Stelvion-sola-DSC3455
20210116-Unelmatrippi-Stelvion-sola-DSC3468
Pieni vesiputous Stelvion solan vuoristoreitillä

Puuraja jäi taakse ja maisema muuttui karuksi, mutta ei suinkaan rumaksi – edelleen oli häikäisevän kaunista. Iseojärven helteet olivat mennyttä ja ulkona oli raikkaan vilpoisaa. Stelvion solan vuoristotie on auki sääolosuhteiden mukaan suunnilleen kesäkuulta lokakuulle. Sen ymmärtää, kun katselee tiellä ympärilleen: vieressä kohoavilla korkeimmilla huipuilla oli elokuussakin runsaasti lunta.

Tiellä oli rauhallista eli jonossa ei tarvinnut ajaa, mutta kahdestaan emme sentään tällä upealla reitillä ajelleet. Satunnaisten autoilijoiden lisäksi kohtasimme muutamia pyöräilijöitä, joita meidän kävi lähes sääliksi. Serpentiinitietä ylämäkeen sitkuttaminen ei ilmeistä päätellen ollut lainkaan nautinnollista, mutta ehkä korkeimpaan tien kohtaan pääseminen lopulta palkitsi heidät onnen tunteilla. Itse olin tyytyväinen, että sain nauttia maisemista leppoisasti auton kyydissä istuen.

20210116-Unelmatrippi-Stelvion-sola-DSC3501
20210116-Unelmatrippi-Stelvion-sola-DSC3506
20210116-Unelmatrippi-Stelvion-sola-DSC3494
20210116-Unelmatrippi-Stelvion-sola-DSC3522

Passo dello Stelvio on yksi korkeimmalla sijaitsevista päällystetyistä teistä Alpeilla, mikä arvatenkin vetoaa pyöräilijöihin ja miksei muihinkin kulkijoihin – onhan autollakin mukavampi ajaa asfaltilla. Kilpapyöräilijöitä suhaa reitillä ajoittain paljonkin, sillä siellä järjestetään kesäisin useampi pyöräilytapahtuma. Myös tien pitkä historia saattaa houkutella uteliaita kulkijoita. Tietä alettiin suunnitella 1800-luvun alkupuolella Itävallan keisarikunnan aikaan ja valmista tuli vuonna 1825.

Stelvion solan vuoristoreitti komeilee usein hienoimpien autoreittien listoilla, eikä mikään ihme! Maisemat ovat kertakaikkisen upeat ja myös mukavan vaihtelevat. Serpentiinitietä ajaessa maisema vaihtuu nenän edessä jatkuvasti, kun auton keula kääntyy jyrkissä mutkissa kerta toisensa jälkeen ja tie kohoaa yhä ylemmäs, mutta tylsää ei ole myöskään jyrkkien osuuksien välillä. Stelvion vuoristoreitin korkein kohta on huimat 2758 metriä merenpinnasta, minkä jälkeen serpentiiniä riittää taas ajettavaksi alamäkeen.

20210116-Unelmatrippi-Stelvion-sola-DSC3525
20210116-Unelmatrippi-Stelvion-sola-DSC3510
20210116-Unelmatrippi-Stelvion-sola-DSC3512

Me ajoimme Stelvion solan vuoristoreitin niinkin kauan sitten kuin vuonna 2012, mutta se on edelleen muistoissani elävästi ja haluan ehdottomasti sinne joskus takaisin. Mihin maisemiin sinä haluaisit palata juuri nyt?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

22 vastausta artikkeliin “Autolla Alppien yli: Stelvion solan vuoristoreitti”

  1. Olet maininnut tämän Stelvion tien aiemminkin, mutta oli mukava kuulla siitä nyt lisää ja nähdä kuvia. Tähän tiehen haluan vielä joskus ehdottomasti tutustua ja aloinkin nyt heti tutkia karttaa ja miettiä minkälaisen reissun varrelle tuon saisi sujuvimmin yhdistettyä. Eihän näillä suunnitelmilla toki mikään kiire ole, mutta on aina hauska unelmoida.

    Tekisi kyllä mieli palata vaikka mihin maisemiin. Ensiksi tulevat tietysti mieleen ne paikat, joista on parhaita matkamuistoja: Italia, Irlanti, Slovenia, Madeira, Baskimaa, Japani tai vaikka Singapore… Moneen paikkaan on ikävä, mutta toisaalta tuntuu hyvältä että on ehtinyt keräillä muistoja jo aika monesta paikasta.

    1. Joo, olen vuosien varrella mainostanut vähän siellä täällä Stelvion reittiä hyvänä vaihtoehtona, joten oli ehkä korkea aika kirjoittaa siitä postaus tänne blogiin, vaikka reitin ajamisesta onkin jo pieni ikuisuus. Italian-reissuun tämän saisi hyvin yhdistettyä. Haaveilen itse pääseväni seuraavalla Euroopan-autoreissulla vihdoin San Marinoon, ja siihen matkalle tämä sopisi aika mukavasti. Saa nyt sitten nähdä, milloin pystyy taas lähtemään suht huolettomasti Eurooppaan autoilemaan. Toivottavasti ensi kesänä! Madeira on minulla edelleen kokematta, vaikka olet markkinoinut sitä ahkerasti ja sen takia uskon, että se on hieno paikka. 😀 Eiköhän sinne tule joskus vielä reissattua. Tällä hetkellä haaveilen kuitenkin paluusta Alppien lisäksi Aasiaan ja siellä oikeastaan mihin tahansa kohteeseen, jossa olen käynyt. Toistaiseksi yksikään ei ole ollut huono paikka.

  2. Kesällä tui koettua paljon alppimaisemia ja ne ovat kyllä upeita, niihin olisi kyllä nytkin mukava palata. Ei väliä olisiko paikka Dolomiitit Italiassa, Triglav Sloveniassa tai vaikka jokin paikka Sveitsin Alpeilta. Alpeilla upeita paikkoja riittää.

    Tuostahan tuli jotenkin mieleen Grossglocknerin vuoristotie. Sielläkin oli runsaasti noita pyöräilijöitä. 🙂

    1. Grossglockner on aivan upea! Maisemiltaan nämä ehkä kuitenkin eroavat jonkin verran, sillä Grossglocknerilla ei ainakaan omien muistikuvieni ja valokuvieni perusteella ole ihan niin karua osuutta kuin Stelvion reitillä. Tai sitten on, mutta se peittyi lumeen silloin kun siellä ajelimme… Joka tapauksessa serpentiiniä riittää molemmissa. 🙂 Vuoristoissa on sitä jotain, en kyllästy vuoristomaisemiin ikinä!

  3. Italian Alpit ovat kyllä niin upeaa seutua. Juuri tuolla reitillä en tosin ole ollut. Mutta juurikin Italiaan kaipaan eniten. Viime vuonna piti käydä kolmesti, muttei päästy kertaakaan. Pohjois-Italia jäikin viimeiseksi kohteeksi ennen koronasulkuja kun oltiin työkeikalla mm. Milanossa ja Venetsiassa. Silloin ei ehditty vuorille tai muuten luontoon ollenkaan, joten se olisi haaveena. Myös toiseen suosikkimaahani Japaniin kaipaan jo kovasti. Siellä oli tarkoitus olla ensin viime keväänä, sitten joulukuu, eikä kumpikaan toteutunut.
    Nyt olisi kyllä jo valmis lähtemään ihan mihin tahansa, että saisi vaihdettua vähän maisemaa ja pääsisi suurkaupungin keskeltä luontoon.

    1. Minä en niinkään kaipaa Italiaan vaan Alpeille tai ylipäätään vuoristoon. Ei sillä, että Italiassa mitään vikaa olisi (ei suinkaan), mutta siis kaipaan nimenomaan niitä vuoria, olivat ne missä maassa tahansa. 😀 Ja joo, oikeastaan mikä tahansa kohde kuulostaisi tässä vaiheessa huippuhienolta. Lähtisin ilolla niin luontoon kuin suurkaupunkiin.

      Japani on aivan mahtava maa. Olen halunnut palata sinne siitä asti, kun siellä ensimmäistä kertaa kävin. Toivottavasti sinulla onnistuu tuo Japaniin meno, kun olet joutunut sitä jo pari kertaa siirtelemään.

      1. Voi kyllä, just niitä vuoria nyt kaipaisi kovasti! Italiaan ja Japaniin mulla vaan on aina ikävä. Molemmissa maissa olen saanut viettää paljon aikaa, mutta eihän sitä arvannut millaiseksi tämä maailma muuttuu. Pahaenteisesti sanoin kun viimeksi lähdettiin kolmen kuukauden jaksolta Japanista, että kyllä tämä nyt saa vähäksi aikaa riittää. Enpä sentään arvannut, että ihan näin pitkä reissutauko tulee, mutta eiköhän tästä taas pian pääse!
        Nyt vain pitää fiilistellä vanhoja reissuja ja iloita siitä, että on päässyt aiemmin näkemään paljon maailmaa.

  4. Tuollakin on kyllä kerrassaan komeita maisemia! Mullekin tuli mieleen Grossglockner, kiitos siitä vinkistä silloin aikoinaan! Tosiaan aika karuja maisemia, jopa yllättävän. Mutta tosi makeita. Mä haaveilen tällä hetkellä eniten Kalifornian rannikon road tripistä, Yosemitesta ja New Yorkista. Kuinkahan sitä sitten hullaantuu, kun taas pääsee?

    1. Joo, paikoin tuolla reitillä on tosi karua, mutta silti hienon näköistä.

      Alppien (tai ylipäätään jonkun vuoriston :/ ) lisäksi minulla on oikeastaan kaksi haavetta päällimmäisenä mielessä: Espanja ja melkein mikä tahansa tuttu tai vähemmän tuttu maa Aasiassa. Mutta kunhan nyt edes jonnekin tänä vuonna pääsisi, niin se olisi jo luksusta!

  5. Huh, en kyllä ikipäivänä jaksais pyöräillä noin korkealle, mut uskon et toi on (myös) himo pyöräilijöille unelma haaste päästä tuonne. Ymmärrän, miks tämä paikka on jäänyt niin mieleen, se kun näkee nämä vuoret omin silmin on niin mieleenpainuvaa. Alpeista tulee kyllä kunnon wau efekti! 🙂

    1. Niin tulee! <3

      Tuo on varmasti totta, että himopyöräilijälle tällainen reitti voi olla unelmahaaste. Meille himoautoilijoille tällaiset ovat "vain" maisemaunelmia. 🙂

  6. Huikeita maisemia! Jos saisin miehen innostumaan Euroopan roadtripista, ottaisin Stelvion mukaan ohjelmaan. Pyöräilijöistä tuli mieleen Cape de Formentorille vievä serpentiinitie Mallorcalla. Siellä näkyi myös paljon pyöräilijöitä. Yhtä kaveria haastattelin näköalapaikalla ja kysyin kuinka kauan häneltä oli kestänyt ajaa Alcudiasta. Puolitoista tuntia oli mennyt, kun meiltä meni autolla alle puoli tuntia. Hän kehui Mallorcan teitä, jotka olivat hyvässä kunnossa ja sopivat pyöräilyyn. Minäkin taivalsin tuon reitin mielummin auton kyydissä 🙂

    1. Mies ei tiedä, mitä menettää. 😉 Ei vaan ei kaikkia tietenkään kiinnosta samat asiat. Mutta eihän sitä tiedä, jos hän jonain päivänä haluaakin vielä lähteä. 🙂

      Jos pitäisi pyöräillä, itsekin menisin silloin jonnekin muualle. 😀

  7. Niin kaunista että itkettää! Olisinpa päässyt tänne omalla road tripillä. Onneksi nähtiin sentään Grossglockner Hochalpenstrasse, missä sielläkin oli aivan huikaisevat maisemat.

  8. Ajoitte tuon samaan suuntaan kun minäkin aikanani. Hieman kutkuttaisi ajaa se toisinpäin, koska suositus on lähestyen luoteissivulta. Nousu tapahtuu silloin ajaen kivisessä rännissä, joka tekee 48 mutkasta mielenkiintoisempia.

    Minä ajoin tuo pitkällä Mersulla, joka teki etenkin tunneleista mielenkiintoisia. Niistä onneksi selvisin itse peruuttamatta asenteella: “Mulla on Mersu, Sinä peruutat”.

    Muutamaan otteeseen Teppo hönkäisi äänekkäästi syvään ja muistutti auton, tien, kanttikivien ja kulman geometriasta. En alkuunkaan käsitä mistä mies puhui? Kertaakaan ei osunut mihinkään! 😀

    1. Muistan lukeneeni Stelviosta aikanaan blogistasi. Olisi tosiaan kiva ajaa tuo reitti uudestaan! Ylipäätään vuoristotiet ovat mahtavia, niille maisemille on vaikea löytää samantasoista kilpailijaa. 🙂

  9. Onpa huikeat maisemat! Luin jutun alun pariinkin kertaan ennen kuin tajusin, että ystäväni itse asiassa asuu tuossa mainitsemassasi Edolon kylässä. Pitäisiköhän lähteä kylään joskus, kun maailmalle taas pääsee 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *