Vietimme päivän aurinkoisessa Espanjassa Granadan keskustaa ja Albaicínin kaupunkinosaa kierrellen. Yksi päivä ei ollut lähimainkaan tarpeeksi kauniissa ja tunnelmallisessa Granadassa, mutta parempi kuin ei mitään. Granada päätyi välittömästi listalleni paikoista, joihin haluan vielä joskus palata takaisin.
Moni matkaaja päätyy Andalusiassa sijaitsevaan noin 250 000 asukkaan Granadaan Alhambran palatsin takia. Mekin matkustimme Granadaan autolla Málagasta etupäässä käydäksemme tutustumassa häikäisevään Alhambraan.
Alhambra on maurien rakentama upea kompleksi, joka on Espanjan suosituin nähtävyys: esimerkiksi vuonna 2014 siellä vieraili yli 2,4 miljoonaa ihmistä. Olimme kuitenkin varanneet hieman aikaa myös Granadan kaupungille, sillä olisi ollut todellinen sääli jättää kaupunki kokonaan koluamatta.
Granadan Albaicín ihastuttaa kapeilla kujillaan
Granadassa kannattaa ehdottomasti varata aikaa ainakin sille, että kiertelee Albaicínin tunnelmallisilla, kapeilla kujilla. Valkoisten talojen välissä hiljaisilla mukulakivikujilla kuljeskelu kohti San Nicolásin näköalapaikkaa on mukava ohjelmanumero, joka ei maksa mitään. Näköalapaikalta aukeaa mahtava maisema kohti Alhambraa, joten tätä paikkaa ei kannata jättää väliin!
Kaupunki jää kauas alapuolelle, ja lumihuippuiset Sierra Nevadan vuoret koristavat horisonttia. Näkymä hivelee silmiä eikä sen katselemisesta meinaa millään saada tarpeekseen. Vuorilla ovat Euroopan eteläisimmät laskettelurinteet, ja laskijat saavat nauttia aurinkoisista päivistä useammin kuin missään muussa Euroopan laskettelukohteessa.
Istumme hetken näköalapaikan tuntumassa aurinkoisella terassilla. Taustalla soljuu katusoittajan taidonnäyte, ja taivas hehkuu uskomattoman sinisenä. En voi olla miettimättä, miten uskomattoman kaunista täällä on.
Kuljemme takaisin keskustaan eri reittiä kuin tulimme ylöspäin. Ohitamme hiljaisen aukion, jonka keskellä olevalla terassilla jutustelee kaksi aasialaista matkailijaa. Kissa vetelee makoisia päiväunia ikkunalaudalla. Talojen seiniin on kiinnitetty koristelluista kaakeleista tehtyjä katukylttejä. On hiljaista.
Granadan basaarikujat houkuttelevat ostoksille
Keskustassa tunnelma on toinen. On vilkkaita basaarikujia ja siellä täällä kadunkulmissa seisovia mauste- ja teekojuja. On pieniä ja isompia putiikkeja, värikkäitä ja koristeellisia rakennuksia ja viimeistä yksityiskohtaa myöten mietittyjä kävelykatujen kivetyksiä, joilla paikallisten ja matkailijoiden korot kopisevat. On ihania herkkuja myyviä kahviloita ja houkuttelevia ravintoloita.
Illan pimetessä ravintoloiden terasseille viritetään lämmittimiä, sillä täällä sisämaassa on tammikuussa kylmä. Mekin syömme illallista ulkona lämmittimen turvin. Aamulla käymme aamiaisella pienessä kulmakuppilassa, jossa kahvin ja aamiaisleivän saa parilla eurolla. Sen jälkeen kutsuu Alhambra.
Majoitusvinkki! Habitat Suites Gran Vía -huoneisto (löytyy esim. Booking.comista) sijaitsee erinomaisella paikalla keskustassa. Meitä oli reissussa neljä henkeä, joten majoittuminen huoneistossa tuli edullisemmaksi kuin kahden hotellihuoneen varaaminen. Huoneisto oli viimeisen päälle remontoitu ja tyylikkäästi sisustettu, ja sen sijainti oli täydellinen. Voin suositella!
Lue myös:
- Hiljaa lumoava Alhambra
- Alcalá del Júcar, yksi Espanjan kauneimmista kylistä
- Málagan Alcazaba – esimakua Alhambrasta
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Samat fiilikset täällä: Granadaan haluaisin palata! Olen nähnyt kunnolla oikeastaan vain Alhambran, mutta todellakin toivon pääseväni tähän osaan Espanjaa uudestaan, siellä kun olisi paljon muutakin nähtävää 🙂
Juuri näin! Mä ihastun Espanjaan koko ajan enemmän, koska sieltä löytyy niin paljon upeita paikkoja. Ei ihan heti lopu tekeminen kesken. Granadaan täytyy tosiaan joskus päästä takaisin. Haluaisin käydä samalla myös vuorilla, koska sinne emme nyt ehtineet.
Me jouduttiin helmikuisella reissullamme jättää Granada Alhambraa lukuun ottamatta väliin. Tiedettiin, että kaupungille olisi kannattanut uhrata yksi lisäpäivä, mutta nyt ei pystytty. Haluttiin silti käydä Alhambrassa ja se oli kyllä ajomatkan arvoinen. Varsinkin, kun maisemat Malagan ja Granadan välillä on jotain ihan muuta kuin rantatiellä. Seuraavalla kerralla sitten ehdottomasti Granadaan!
Noinhan se valitettavasti menee, että joka paikkaan ei vain todellakaan ole mahdollisuutta aina ehtiä. Alhambra on ehdottomasti ajomatkan arvoinen. Kirjoitankin Alhambrasta seuraavaksi. Olen ihan samaa mieltä myös maisemista tuolla reitillä, upean näköistä!
Ajamme ehkä ensi viikolla vuokra-autolla Malagasta päiväksi Granadaan. Osaatko neuvoa, minne kulmille auto kannattaa jättää ja voiko samalla reissulla ehtiä myös Alhambraan? Kiitos kivoista vinkeistä blogissasi.
Kiitos kommentista! En valitettavasti osaa antaa tarkemmin vinkkejä Granadan parkkipaikoista. Meillä oli auto maksullisessa parkkihallissa (San Agustín) keskustassa majoituksen lähellä, koska olimme Granadassa yötä. Granadaan ajaa Málagasta noin 1,5 tuntia Google Mapsin mukaan, joten jos lähtee ajoissa, niin nähdäkseni Alhambrassa ehtii käydä yhdesssä päivässä. Itse Granadaa siinä ei tosin samalla reissulla varmaan paljon ehdi nähdä, riippuen tietysti miten nopeasti juoksee palatsin läpi ja onko jonoja. Albaicínin kaupunginosa on Granadassa tosi nätti, joten siellä kannattaa piipahtaa, jos kiertelee Granadaa. 🙂 Ihanaa matkaa teille! Málaga on kiva paikka myös, olin siellä juuri uudelleen käymässä pari päivää sitten.
Kiitos!