Los Angelesista etelään ja sananen amerikkalaisista

Viimeinen päivämme Losissa oli aikamoista kykkimistä. Olimme varanneet yölennon Costa Rican pääkaupunkiin San Joséen. Emme halunneet päivällä lähteä pahemmin hikoilemaan kaupungille, jotta lennosta ei tulisi yhtä tuskaa, sillä pääsisimme seuraavan kerran suihkuun vasta seuraavana päivänä Costa Ricassa. Niinpä jätimme laukut hostellille ja menimme vastapäiseen Cairo Cowboy -kahvilaan notkumaan, napostelemaan kaikenlaista pientä ja surffaamaan netissä. Paria tuntia pidempään emme jaksaneet kahvilassa istua, joten kävimme vielä patsastelemassa jonkin aikaa Venice Beachin rantakadulla ennen kuin luovutimme ja lähdimme raahautumaan lentokentälle.

Saimme tuhrattua matkaan Venicestä lentokentälle yhteensä noin kaksi tuntia. Tuona sunnuntaina väkeä oli liikkeellä kuin pipoa ja bussi mateli rantatiellä ruuhkassa. Lisäksi ajelimme ohi lentokentän pysäkistä, joten jouduimme menemään bussilla Aviation-metroasemalle asti ja palaamaan sieltä takaisin kohti kenttää lentokenttäshuttlen kyydissä. Meillä ei todellakaan ollut kentälle kiire, joten matkaan kuluneella ajalla ei ollut merkitystä.

Hollywood signKentällä alkoi jo melkein kuumottaa Delta Airlinesin virkailijan syynätessä moneen otteeseen papereitamme. Costa Ricaan ei pääse, jos ei ole esittää poistumislippua maasta, ja sitä varten olimme pyytäneet oikein printit hostellilla lipuistamme. Papereiden pitkällisen pyörittelyn jälkeen saimme lopulta lentoliput käteen ja pääsimme laittamaan laukut hihnalle.

Teimme kentällä pari pakollista hankintaa. Ostimme uuden lukon Hemmon rinkkaan, sillä edellinen hajosi Rarotongalla. Ostimme myös muistikortin hajonneen tilalle puhelimeeni. Lento lähti yhdentoista aikaan illalla, joten yleisen pällistelyn lisäksi tapoimme aikaa kännyköitä räpläämällä.

Auringonlasku Venice Beachillä, Los AngelesissaLos Angeles yllätti myönteisesti. Jostain syystä ajattelimme etukäteen, että kaupungissa ei ehkä olisi kovin paljoa kivaa tekemistä tai kiinnostavia paikkoja. Olimme väärässä. Venice Beachillä olisimme viihtyneet helposti pidempäänkin, eikä Koreatownissakaan mitään vikaa ollut. Jos tie vie vielä joskus uudelleen Los Angelesiin, keksimme taatusti siellä puuhasteltavaa, sillä miljoonakaupungista jäi tällä käynnillä leijonanosa näkemättä.

Chinese Theatre, Los AngelesMainitsin aiemmin muutamasta epämiellyttävästä kohtaamisestamme amerikkalaisten kanssa. Myös täysin päinvastaisia kohtaamisia tapahtui, ja tasapuolisuuden nimissä kerron niistä muutaman esimerkin.

Warner Brothersin elokuvastudiokierroksella vieras nainen kehui ensin sormuksiani. Vaihdoimme pari sanaa ja sen jälkeen nainen tarjosi meille sisäänpääsylippuja Madame Tussaudiin. Emme viitsineet hyväksyä ilmaisia lippuja, sillä tiesimme, ettemme enää ehtisi vahanukkemuseoon vierailumme aikana. Kaunis ele silti, tuntemattomalta.

Busseissa kohtasimme pariinkin otteeseen kohteliaita kanssaihmisiä. Istuimme noina kertoina vähän eri puolilla bussia ja joku lähellä ollut tarjoutui heti siirtymään omalta paikaltaan muualle, jotta saisimme vierekkäiset paikat. Emme niitä varsinaisesti kaivanneet, mutta huomaavaista käytös oli silti. Vastaavaa en ole kuuna päivänä kokenut Helsingissä enkä missään muuallakaan Suomessa.

Myös aikanaan vietnamilaisessa yöjunassa kanssamme samassa hytissä matkustanut amerikkalainen nainen tarjoutui vaihtamaan Hemmon kanssa paikkaa, jotta me pariskunta voisimme helpommin jutella keskenämme, kun olisimme molemmat ylätasolla. Ilmeisesti amerikkalaisille on tärkeää päästä istumaan aina vierekkäin oman porukan kesken, kun he niin hanakasti tarjoavat mahdollisuutta myös muille?

Palvelutaso ravintoloissa ei ollut Losissa mieleenpainuva suuntaan tai toiseen. Sen sijaan Victoria’s Secretin liikkeessä palvelu oli erinomaista, tosin se on kuulemieni huhujen mukaan tyypillistä ketjun kaikissa liikkeissä. Yleisesti ottaen niin tällä matkalla kuin aiemmillakin matkoilla olemme todenneet, että amerikkalaisten kanssa on helppo keskustella – ovathan he small talk -kansaa, joten juttu luistaa yleensä heidän kanssaan vaivattomasti. Yleensä he ovat myös suomalaisesta näkökulmasta tarkastellen kohteliaita ja huomaavaisia. Ehkä tämän jo aiemmin syntyneen mielikuvan takia olikin niin hassua nähdä täysin toisenlaista käytöstä Losissa (ne epämiellyttävät kohtaamiset), vaikka eihän siinä sinänsä mitään yllättävää ole. Totta kai urpoja löytyy joka paikasta, myös valkaistujen hampaiden Amerikasta!

Seuraavissa postauksissa siirrytään lattarikulttuurin pariin ja keskitytään edesottamuksiimme Costa Ricassa. Pysyhän siis linjoilla!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Oppeja Kaakkois-Aasiasta

Turistien huijaaminen on Kaakkois-Aasiassa valitettavan yleistä. Meillekin sattui Vietnamissa ja Thaimaassa muutama perinteinen turistimoka, vaikka emme olleet Kaakkois-Aasiassa ensimmäistä kertaa. Olimme lukeneet etukäteen erityisesti Vietnamin osalta paljon varoituksia siitä, että riski joutua jonkinlaisen vedätyksen kohteeksi on hyvin suuri, joten olevinaan olimme varuillamme. Kuten aiemmin kerroin, emme siitä huolimatta tajunneet esimerkiksi tinkiä lentokentän turistipisteessä Halonginlahden-risteilystä. Virhe numero yksi.  Jatka lukemista “Oppeja Kaakkois-Aasiasta”

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Hanoista Hoi Aniin

Aikamme Hanoissa kului enimmäkseen rattoisasti Old Quarterissa. Tai no, rattoisaksi ei ehkä voi kuvailla kadun ylittämistä Hanoin kaoottisessa liikenteessä, mutta muuten oleilumme kaupungissa oli varsin rentoa ja laiskaa. Jatka lukemista “Hanoista Hoi Aniin”

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail