Bordeaux: viiniä, ruokaa, kaunista arkkitehtuuria

Ensimmäinen kokonainen päivämme Bordeaux’ssä oli mukavasti perjantai, mikä enteili kivaa kaupunkiviikonloppua nähtävyyksien ja hyvän viinin ja ruuan parissa. Harmillisesti perjantai oli kuitenkin aivan järjettömän tuulinen, mikä aiheutti vähän pään raapimista. Pelkäsin jo yöllä, että tuuli mätkäyttäisi telttamme päälle valtavan puunoksan, mutta teltassa tuuli yleensä tuntuu pahemmalta kuin se todellisuudessa on, joten yritin vain jatkaa unia. Aamulla viereisillä telttapaikoilla alkoi kuitenkin rytistä oksia alas oikein kunnolla, joten emme uskaltaneet jättää telttaa ja autoa vahtimatta. Niinpä päivä ehti jo vaihtua iltaan ennen kuin tuuli vähän tyyntyi ja liikahdimme ratikalla Bordeaux’n yöhön. Onneksi meillä oli koko viikonloppu aikaa tutkia kauniin Bordeaux’n tarjontaa ja ihastua kaupunkiin.

Jatka lukemista “Bordeaux: viiniä, ruokaa, kaunista arkkitehtuuria”Facebooktwitterpinterestlinkedinmail