Pohjois-Italian Lombardiassa sijaitseva Chiavenna on ihastuttava kylä, joka on suosittu päiväretkikohde Milanosta ja Comojärveltä käsin. Comojärveltä on Chiavennaan matkaa lyhimmillään noin 30 kilometriä. Milanosta matkaa on noin 120 kilometriä. Perille pääsee autolla tai junalla. Me vietimme Chiavennassa yhden yön automatkalla Espanjasta Suomeen.
Saavumme Chiavennaan iltapäivällä Bobbiosta, toisesta kauniista pohjoisitalialaisesta kylästä. Olemme varanneet yöksi asunnon, joka osoittautuu erinomaiseksi: se on lattiasta kattoon täysin remontoitu ja erinomaisesti varusteltu. Olemme asunnon ensimmäiset majoittujat, ja omistajapariskunta toivottaa meidät lämpimästä tervetulleiksi.
Ilahdumme kaiken muun ohella parvekkeesta, joka antaa kylän läpi virtaavalle kirkkaalle joelle. Päätän siltä seisomalta, että siellä parvekkeella me illan tullen istumme aperitiivien, pikkupurtavien ja veden solinan äärellä.

Herkkujen etsintää Chiavennassa
Ensin kuitenkin polttelee kylään tutustuminen – ja niin, niiden illan pikkupurtavien hankkiminen. Siispä lähdemme kävelykierrokselle. Samalla haluamme katsastaa mahdolliset illallispaikat ja etsiä jonkin kaupan viinipullon ja naposteltavien hankkimiseksi.
Chiavenna ja sen lähiseudut ovat tunnettuja luonnon muovaamista luolista, jotka tunnetaan italiaksi nimellä crotti. Niitä on perinteisesti käytetty kellareina, sillä tasaisen viileänä pysyvässä lämpötilassa on hyvä säilöä viiniä, juustoa ja muuta paikallista evästä. Nykyään monet luolat on muunnettu tavernoiksi. Luolille on jopa omistettu oma juhlansa, Sagra de Crotti, jota vietetään syyskuussa. Juhlan aikana on suosittua maistella paikallisia herkkuja, kuten vuohenjuustoa.


Paikallisia tuotteita on onneksi saatavilla muihinkin vuodenaikoihin esimerkiksi pienistä herkkukaupoista. Kylässä kävellessä löydämmekin pian Chiavennan keskustasta putiikin, jossa on iso tiski täynnä houkuttelevia tuotteita. Ostamme palan paikallista juustoa ja salamia. Matkaan tarttuu myös pullo kuohuviiniä.
Kävelykierroksella Chiavennassa
Avoinna olevaa herkkuputiikkia lukuun ottamatta kylän aukioilla ja kaduilla on hyvin hiljaista. Olemme liikkeellä iltapäivän kuolleina tunteina, jolloin moni paikka on kiinni. Päätämme nauttia uneliaasta tunnelmasta ja ihailla Chiavennan rakennuksia ulkoa. Emme edes yritä sisään mihinkään museoon tai muuhun nähtävyyteen.
Muutamia kiinnostavalta vaikuttavia vierailukohteita kylässä kyllä olisi. Kuljemme esimerkiksi 1400-luvulta peräisin olevan Palazzo Balbianin ja San Lorenzon kirkon ohitse. Sen historia ulottuu vähintään 900-luvulle, mahdollisesti vuosisatoja kauemmaskin.





Eräässä kadunkulmauksessa törmäämme jonkinlaiseen historialliseen ”häpeäpaaluun” ja sen vieressä olevaan kylttiin. Teksti on italiaksi, joten se ei aukea meille sanatarkasti. On kuitenkin suht helppo päätellä, että seinässä olevaan kettinkiin on aikanaan kiinnitetty kriminaaleja kärsimään rangaistustaan ohikulkijoiden paheksuvien katseiden alla.
Keskustan pastellinväriset talot ovat sopivalla tavalla hieman rähjäisiä tai kauniimmin ilmaistuna elämää nähneitä, mikä tekee yleisvaikutelmasta ihastuttavan. Maali vähän halkeilee siellä sun täällä, ikkunaluukut ja jykevät puuovet hieman repsottavat.
Viehättävä jokivarren kävelyreitti
Ihastuttavinta Chiavennaa on tarjolla kylän läpi virtaavan Merajoen varressa. Katselemme jokinäkymiä iäkkäältä Merajoen sillalta (Ponte sul Mera) ja sen jälkeen joen toiselle törmälle rakennetulta hienolta kävelyreitiltä (Passerella Lungomera).
Noin 600 metriä pitkä reitti kulkee jokiuoman seinämään kiinnitetyllä tasanteella. Se on helppokulkuinen eikä kulje erityisen korkealla, joten se soveltuu melkein kenelle tahansa. Monet talot on rakennettu aivan kiinni jokeen, joten reitillä kävellessä pääsee katselemaan virtaavan veden ohella myös rakennuksia. Joki kohisee äänekkäästi ja luo miellyttävän taustaäänen. Meidät tosin yllättää reitillä vielä kovempi kohina nimeltä kaatosade, joten kiiruhdamme viemään herkkuostokset asunnolle ja ottamaan välisuihkut. Sää on ollut koko päivän hiostava.





Illan tullen suuntaamme syömään Bar Vicini -nimiseen ravintolaan, jonka bongasimme aiemmin kävelykierroksella. Ihmiset ovat kaivautuneet koloistaan, joten tunnelma on nyt eloisa. Pastat ja espressot maistuvat, ja palaamme ravintolasta tyytyväisinä asunnolle.
Parvekkeella katoksen suojissa on mukava istuskella viettämässä pimenevää iltaa, joka näyttää sateen loputtuakin hieman harmaalta. Pilvet roikkuvat läheisten kukkuloiden yllä ikään kuin väijymässä uutta tilaisuutta iskeä. Salamat välkkyvät jossain kaukana. Vettä ei kuitenkaan enää tule.
Acquafraggian vesiputouksilla Chiavennassa
Aamulla sää on jälleen yhtä upea kuin edellisenä päivänä Chiavennaan saapuessamme. Luovutamme aamupalan jälkeen asunnon takaisin omistajilleen ja lähdemme ajelemaan reilun kolmen kilometrin päähän kylän laitamille. Haluamme nähdä noin 120 metriä korkeat Acquafraggian vesiputoukset, joiden luona vierailu osoittautuu harvinaisen helpoksi.
Putousten lähettyvillä on parkkipaikka, jolla on aamulla hyvin tilaa. Kävelemme sieltä muutaman sata metriä hyväkuntoista hiekkatietä, jonka ympärillä maisema näyttää puistomaiselta. Puiden takaa vilkkuvat korkeat kallioseinämät, joita pitkin kapeat vesiputoukset roiskuttavat vettä.


Acquafraggian putouksilla ei ole kanssamme ketään muuta samaan aikaan. Putoukset ovat sen verran hienon näköiset ja niin helposti saavutettavissa, että kyse ei voi olla kuin hyvästä tuurista. Täällä on taatusti ajoittain ruuhkaa! Nyt saamme kuitenkin katsella putouksia kaikessa rauhassa kahdestaan. Käymme aivan putousten vieressä hakemassa vesiroiskeista viilennystä, sillä lämpötila alkaa jo mukavasti kohota. Vesiputouksilla vierailu kruunaa viihtyisän vierailun Chiavennassa. Oikein söpö paikka yhden yön visiitille!
Vinkki! Jos Italian kylät kiinnostavat – ja miksipä eivät kiinnostaisi – niin kurkkaa myös Näkymiä vihreältä kukkulalta -blogiin. Roomassa asuva blogin kirjoittaja Heli Pekkarinen julkaisi viime vuonna Italian kyliin keskittyvän kirjan nimeltä Kylässä Italiassa.
Lue myös:
- Automatka: Via Balticaa Espanjasta Suomeen
- Upean Gironan nähtävyyksillä
- Parhaat vinkit automatkan reitin suunnitteluun
- Italian kauniit kylät: Bobbio
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Onpa hienon näköinen tuo vesiputous! Chiavenna oli itselleni ihan tuntematon, mutta kuulostaa kiinnostavalta. Luonnon muovaamat luolat alkoivat erityisesti kiinnostamaan. Vuohenjuusto ei itselle maistu, mutta muita herkkujakin varmasti löytyy.
Joo, oikeastaan yllätyimme siitä, miten hieno tuo putous oli! Plussaa toki myös siitä, että saatiin olla siellä ihan rauhassa, mutta kaikilla ei varmaan ole yhtä hyvä tuuri.
Chiavenna on minulle täysin uusi tuttavuus, mutta hienosti veit sen tunnelmiin, uskon saaneeni hyvän käsityksen millaisesta paikasta on kysymys. Olen pari kertaa käväissyt Comojärvellä, mutta kiinnostaisi joskus tutustua alueeseen paremmalla ajalla ja käydä myös järven pohjoisosassa sekä miksei myös tuolla koko järven pohjoispuolella. Täytyy siis laittaa Chiavennan nimi talteen! Nuo hienot vesiputoukset ovat taas yksi muistutus siitä, millaisia tuntemattomia helmiä lähes koko Italia on pullollaan.
Chiavenna on kaikkiaan oikein nätti paikka! Voisin käydä mielelläni uudelleenkin. Tykkäsin erityisesti maisemista kylän halkaisevan joen varrella ja tietenkin myös tuosta vesiputouksesta. Ja kyllä, Italiassa riittää paljon kauniita kyliä!