Uruguayssa ollessamme vietimme eniten aikaa pääkaupungissa Montevideossa, mutta halusimme nähdä Uruguayssa vähän muutakin. Niinpä päätimme lähteä opastetulle päiväretkelle Punta del Esteen. Matkalla pääsisimme näkemään hienoja maisemia, vierailemaan taiteilijatalossa ja tutkimaan itse Punta del Esteä.
Jatka lukemista ”Päiväretki Punta del Esteen”Kategoria: Uruguay
Huomioita Montevideosta
Uruguayssa on vain noin 3,3 miljoonaa asukasta, joten suomalaiselle maa tuntuu siinä mielessä kotoisalta: väkeä ei ole ympärillä riesaksi asti. Pääkaupunki Montevideossa on noin 1,7 miljoonaa asukasta. Uruguay on monilla mittareilla tarkasteltuna Latinalaisen Amerikan kehittynein maa, vaikka ajoittain Montevideossa seikkaillessa ei ihan siltä tuntuisikaan.
Jatka lukemista ”Huomioita Montevideosta”Kotoisia fiiliksiä Montevideossa
Montevideoon saapuminen Panamasta sujui kuin leikiten, mikä tuntui hieman yllättävältä – oltiinhan Etelä-Amerikassa, ja muutenkin maan vaihtamisessa tuntuu usein olevan enemmän tai vähemmän säätöä omatoimisesti matkaillessa. Vielä yllättävämmältä kuitenkin tuntui Montevideossa vallinnut siisteys, joka tosin täytyy suhteuttaa edellisiin vierailemiimme maihin eli Panamaan ja Costa Ricaan.
Jatka lukemista ”Kotoisia fiiliksiä Montevideossa”