Belgiassa sijaitseva Brugge päätyi kohdelistalle ensimmäisten paikkojen joukossa, kun saimme Hemmon kanssa idean kierrellä vaihteeksi läntistä Eurooppaa eteläisen tai itäisen sijaan. Miksi halusimme juuri Bruggeen? Koska olimme molemmat kuulleet siitä niin paljon kehuja. Bruggen sanottiin olevan ennen kaikkea romanttinen kohde, ja vaikka olen kertonut olevani enemmän suoraviivaista sorttia kuin romanttista, ei romantiikka sentään vastenmielistä minustakaan ole. Olemmehan lomailleet tyytyväisinä esimerkiksi Venetsiassa ja Amalfin rannikolla, missä romantiikkaa suorastaan tursuaa matkailijan sieluun.
Jatka lukemista ”Kävelyllä romanttisessa Bruggessa”Kategoria: Belgia
Päivä Brysselissä
Belgia on siitä erityisen kätevä maa matkailijalle, että joka paikkaan on lyhyt matka. Me pidimme kesäisellä matkallamme tukikohtana Gentiä ja teimme sieltä päiväretken muun muassa Brysseliin. Motiivina oli lähinnä se, että pitäähän Euroopan parlamentin yhtenä pääpaikkana tunnetussa Brysselissä käydä jo ihan yleissivistyksen vuoksi. Odotukset olivat vähän sekalaiset, sillä jotkut pitävät Brysseliä supertylsänä, jotkut taas kiinnostavana museo- ja kulttuurikaupunkina. Itse en päiväreissun perusteella luokittelisi kaupunkia tylsien joukkoon, sillä sieltä löytyy paljon nähtävää ja tunnelmakin on mielestäni viihtyisä. Tässä muutama helppo tärppi päiväreissua ajatellen!
Jatka lukemista ”Päivä Brysselissä”Gravensteenin linna komeilee keskellä Gentiä
Keskiaikainen Gravensteenin linna eli ”kreivien linna” nököttää Gentin keskustassa niin, että tässä belgialaisessa kaupungissa on aika vaikea käydä päätymättä jossain vaiheessa linnan kulmille. Matkailijoita parveilee linnan edustalla olevalla nätillä aukiolla, mutta kesäkuussa meidän vierailumme aikaan tungosta ei ollut erityisen paljon. Itse linnassa saimme kierrellä erittäin rauhassa.
Jatka lukemista ”Gravensteenin linna komeilee keskellä Gentiä”