Automatkalle Saksaan: missä kannattaa käydä?

Artikkelikuva - Maisema Füssenissä Saksassa

Saksa on todella monipuolinen matkakohde. Parhaimmillaan maa on mielestäni pienten kauniiden kylien suhteen, sillä nättejä historiallisia pikkukaupunkeja riittää ja ne ovat kaikki erilaisia. Maasta löytyy kuitenkin huomattavan paljon muutakin kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa. Tässä iso kasa vinkkejä kivoista vierailukohteista automatkalle Saksaan!

Juttua päivitetty 21.9.2024

Automatkailun parhaita puolia on se, että autolla voi mennä minne tahansa – kohteet eivät siis riipu siitä, minne on lentoja tai minne kulkee hyvin busseja tai junia. Oma auto avaa mahdollisuuksia aivan toisella tavalla, kunhan vain ottaa niistä mahdollisuuksista kaiken irti. Täytyy uskaltaa lähteä tutkimaan paikkoja, jotka eivät ehkä nimen perusteella heti soita kelloja. Saksan suositut ja siten ilmeiset matkakohteet Berliini ja München ovat nekin toki vierailun arvoisia.

Luonnonrauhaa ja upeita maisemia Saksassa

Mahtavaa vuoristoa, rauhoittavia metsiä, vehreitä jokimaisemia, rotkoja, loppumattomia kanavia ja jyhkeitä kallioita – muun muassa tätä kaikkea löytyy, kun suuntaa automatkalle Saksaan.

Patikoinnin ja kauniiden maisemien Berchtesgaden

Alppimaisemien ja vaelluksen ystäville loistava kohde on Berchtesgadenin kansallispuisto, joka on Alppien vanhimpia suojelualueita. Maisemat Berchtesgadenissa Baijerin eteläosassa ovat kertakaikkisen upeita. Suosittu retkikohde on kaunis Königssee-järvi, ja voipa matkalla käydä myös Kotkanpesässä eli Hitlerin loma-asunnolla ylhäällä vuoristossa.

Lue myös postaus Vinkkejä Berchtesgadeniin Alppien juurelle.

Kehlsteinhaus-kyltti Berchtesgadenissa

Mahtavien vuoristomaisemien Garmisch-Partenkirchen

Niin ikään Baijerin eteläosissa sijaitseva Garmisch-Partenkirchenin kaupungin seutu tarjoaa upeita vuoristomaisemia ja patikointimahdollisuuksia. Täällä voi vierailla Saksan korkeimmalla huipulla, Zugspitzellä. Maisemat ovat kirkkaalla säällä uskomattomat! Seudulta löytyy useita hienoja kanjonikävelyjä, joista suosittelen erityisesti Partnachklammia ja Leutaschklammia.

Ihmisiä näköalatasanteella lasisessa rakennuksessa Zugspitzen huipulla

Spreewaldin kanavat

Spree-joki jakautuu Spreewaldissa yli 1000 kilometrin mittaiseksi labyrintiksi kapeita kanavia. Niillä voi seikkailla omatoimisesti melomalla tai nousta isomman veneen kyytiin ja nauttia olostaan valmiilla kierroksella. Kanavien vierustoilla voi myös lenkkeillä tai ajella pyörällä. Kanavilla on yllättävän hiljaista, vaikka vilkkaimmalla turistikaudella väkeä on paljon. Kannattaa pysähtyä jaloittelemaan ainakin viehättävään Lehden kylään.

Noin sadan kilometrin päässä Berliinistä sijaitsevassa Spreewaldissa tukikohtana voi pitää esimerkiksi Lübbenaun pikkukaupunkia, josta kanaville pääsee suoraan keskustasta. Jos aiot paikalle vilkkaimpana matkailusesonkina heinä-elokuussa, tee varaukset hyvissä ajoin.

Lue myös postaukseni Upean Spreewaldin ytimessä: melontaa Lübbenaussa.

Kanootti joella Spreewaldissa

Tutunoloisten metsämaisemien Schwarzwald

Schwarzwald on Saksan uusin kansallispuisto (perustettu 2014), ja sen metsämaisemat muistuttavat aika paljon kotoisia Suomen metsiä. Kukkulaisella alueella on runsaasti näköalapaikkoja, ja niiden ansiosta kansallispuiston kauneus tulee hyvin esiin. Schwarzwaldin miinuspuolia on, että alueella sataa aika paljon, minkä mekin koimme viime kesänä siellä ajellessamme.

forest
Kuva: Marcos Lomba

Vehreä ja kumpuileva Moselin jokilaakso

Moselin jokilaakso on saksalainen klassikko. Saksan puolella Mosel mutkittelee upeissa maisemissa ja ihanien kylien lomassa Koblenzista Trieriin ja jatkaa sieltä Luxemburgiin ja edelleen Ranskaan.

Joen vierustaa reunustavat pienet kauniit kylät ja loppumattomat vihreät viiniviljelmät. Kumpuileva maasto tekee maisemasta upean. Parhaat näköalapaikat löytyvät joen varren linnoista – esimerkiksi Cochemin linnan ja Thurantin linnan tasanteilta aukeaa huikeat maisemat joelle. Täällä silmä lepää ja viini on niin herkullista, että sitä kannattaa ostaa auton konttiin kotiin vietäväksi.

Lue myös postaukseni Silmiä hivelevän kaunis Moselin jokilaakso ja Cochemin linna Reichsburg – yksi Saksan helmistä.

Maisema Burg Thurantilta joelle

Viiniviljelmiä Reinin varrella

Rein ja Mosel yhdistyvät Koblenzissa, joten myös Reinin varren viiniviljelmämaisemista voi lähteä nauttimaan Koblenzista käsin. Rein on Euroopan pisimpiä jokia. Saksan puolella sen varrella sijaitsevat muun muassa mukavan kompakti Düsseldorf, viiniseudun Wiesbaden ja Rheinland-Pfalzin osavaltion pääkaupunki Mainz.

Viinikylistä suosittelen erityisesti ihastuttavaa Rüdesheim am Rheinia, jossa voi viinien maistelun ohella tehdä ajelun viiniviljelmien yllä sympaattisen vanhan köysiradan kyydissä.

Lue myös postaus Rüdesheim am Rheinista.

Köysiradan vaunuja jokimaisemissa Rudesheim am Rheinissa

Viehättävä Bodenjärvi

Moni keskieurooppalainen viettää lomiaan Bodenjärven maisemissa. Englanniksi ja ranskaksi Constance-nimellä tunnettu järvi on Keski-Euroopan kolmanneksi suurin sisämaajärvi, ja sitä ympäröivä luonto on varsin kaunista. Harrastusmahdollisuuksia riittää laidasta laitaan: veneilyä, rantalomailua, viinikulttuuria, pyöräilyä, vaelluspolkuja, lintubongailua, museoita, kaapelihissikyytejä ja paljon muuta. Bodenjärveltä automatkailija voi myös helposti piipahtaa peräti neljän valtion alueella. Saksan puolella hyviä tukikohtia ovat Lindau tai Konstanz.

Lisätietoa järvialueen tarjonnasta löydät Bodenseen verkkosivuilta.

Kalliomuodostelmien ja rotkojen Saksin Sveitsi

Saksin Sveitsin kansallispuistoalue Dresdenin suunnilla Saksan itäosassa tarjoilee vierailijalle komeita kalliomuodostelmia sekä syviä rotkoja ja laaksoja. Kansallispuistossa on kiipeilyreittejä, mutta myös perusretkeilijä nauttii siellä olostaan patikoiden tai veneillen. Saksin Sveitsissä voi myös risteillä yhdellä maailman vanhimmista jokilaivoista ja ajella historiallisella junalla Lichtenhainin vesiputoukselle.

Lue vinkit kansallispuistoon postauksesta Bastei, Saksin Sveitsin ykkösnähtävyys. Lisätietoja alueesta löydät myös Saksin Sveitsin kansallispuiston verkkosivuilta.

Saksin Sveitsin kivimuodostelmia

Saksan matkailureittejä

Saksassa automatkailu on tehty erittäin helpoksi. Tiet ovat hyvässä kunnossa ja valtion turismitoimiston matkailureittejä löytyy lukuisia – valitse vain itseäsi eniten kiinnostavat teemat! Tässä muutama tärppi hyvistä valmiista reiteistä.

Kauniiden maisemien ja söpöjen kylien Romantische Straβe

Saksan vanhin ja suosituin matkailureitti on Romantische Straβe. Reitti on kaiken suitsutuksen arvoinen, joten jos et ole ajanut koskaan yhtäkään saksalaista matkailureittiä autolla, aloita Romanttisesta tiestä.

Reitti kulkee läntisessä Saksassa Füssenistä Würzburgiin kaikkiaan 29 kaupungin kautta, ja matkaa on yhteensä 470 kilometriä. Romantische Straβen sen varrella on kauniita kumpuilevia maisemia, keskiaikaisia kyliä, söpöjä taloja ja historiallisia kulttuurikohteita. Kannattaa varata vähintään muutama päivä aikaa, jotta edes osasta reitin varrella olevista kohteista ehtii nauttia enemmän kuin vain lyhyen piipahduksen verran.

Lisätietoja reitistä löydät Romantische Straβen verkkosivuilta.

Romantische Strassen tienviitta

Linnafanin reitti Burgenstraβe

Yli 60-vuotias Mannheimista alkava linnareitti jatkuu peräti 1200 kilometriä Tsekin puolelle Prahaan asti. Matkan varrella on yli 70 linnaa, keskiaikaisia kaupunkeja ja luostareita sekä muita historiallisia kohteita. Reitin kohokohtiin kuuluvat Bad Wimpfenin kaupunki, Hornbergin linna Mosbachin lähettyvillä sekä Heidelbergin, Bambergin ja Nürnbergin kaupungit.

Lisätietoja reitistä löydät Burgenstraβen verkkosivuilta.

Neuschwansteinin linna

Saksan Alppitie Deutsche Alpenstraβe

Lindausta Königsseelle kulkeva 450-kilometrinen Saksan Alppitie on täynnä maisemailotulitusta. Reitin kohokohtia ovat Lindaun järvimaisemat, Neuschwansteinin linna Füssenissä, Herrenchiemseen palatsi ja Fraueninselin saari Chiemseellä, Berchtesgadenin kansallispuiston maisemat, Garmisch-Partenkirchenin vuoristomaisemat sekä upea Königssee. Saksan Alppitie on kaunis reitti, jonka varrella on helppo katsastaa samalla kertaa useita Saksan upeita matkailukohteita.

Lisätietoja reitistä löydät Deutsche Alpenstraβen sivuilta.

Utuinen vuoristomaisema ja järvi Alpenstrassen varrella

Saksan ihana ristikkotaloreitti

Saksassa on huimat 2,5 miljoonaa historiallisesti arvokasta ristikkotaloa, joista osa on listattu Saksan ristikkotaloreitin kyliksi. Ristikkotalotie on itse asiassa useista eri osista koostuva matkailutie, joka on kaikkiaan yli 3000 kilometrin pituinen. Jos haluaa nähdä hienoja ristikkotalokyliä ja -kaupunkeja, matkailureitistä on apua matkan suunnittelussa.

Lue myös postaukseni Saksan ihanimmista ristikkotalokylistä. Lisätietoa ristikkotaloreitistä löydät Deutsche Fachwerkstraβen omilta sivuilta.

Upeita saksalaisia pikkukaupunkeja

Moni saksalainen pikkupaikka on itse asiassa hyvinkin tunnettu ja suosittu kohde, mutta jos ei ole aiemmin harrastanut automatkailua, nuo paikat ovat usein ihan pimennossa. Pienet kylät eivät ole sellaisia, joihin aivan jokainen matkailija eksyisi, mutta autolla liikkuvat seikkailevat usein juuri niissä. Ei siis kannata kuvitella, että saksalaiset pikkupaikat olisivat jotain pystyyn kuolleita kyliä, kuten vaikkapa Suomessa syrjäseuduilla valitettavan usein on. Pienissä kylissä on kuitenkin turismista huolimatta viihtyisää, sillä eivät ne yleensä aivan täyteen ammuttuja ole.

Syötävän nätti Rothenburg ob der Tauber

Romantische Straβen varrella sijaitseva Rothenburg o.d.T. on elävä palanen historiaa Tauberin laaksossa. Keskiaikainen kaupunki imaisee tunnelmaansa ensi hetkestä lähtien. Keskustassa voi nousta täysin säilyneelle kaupunginmuurille ja nauttia kahden kilometrin verran historiasta muurilla kävellen. Kannattaa myös kavuta 200 askelta kaupungintalon torniin katselemaan näkymiä alas kaupungin viehättäville kujille ja ympäröivään laaksoon.

Rothenburg ob der Tauber
Kuva: Zczillinger (CC BY-ND 2.0 DEED)

Ristikkotalojen ja Bauhaus-arkkitehtuurin Celle

Cellessä on Euroopan suurin ristikkotalojen keskittymä, joten ihastuneilta huokauksilta ei voi välttyä. Vanhassakaupungissa on satoja 1600–1800-luvuilta peräisin olevia ristikkotaloja, jotka ovat täydessä käyttökunnossa asuintaloina tai liikehuoneistoina. Samaan aikaan kaupunki on myös Dessaun ja Weimarin rinnalla yksi merkittävimmistä Bauhaus-arkkitehtuurin helmistä. Bauhausista kiinnostuneen kannattaa tsekata ainakin Unesco-kohde Glasschule (”Lasikoulu”) ja arkkitehti Otto Haeslerin museo.

Lue myös postaus Autolla Euroopassa: ristikkotalojen Celle.

Ristikkotaloja Cellessä

Historiallinen Hannoversch Münden (Hann. Münden)

Kasselin suunnilla sijaitsevassa Hann. Mündenissä niskat meinaavat mennä solmuun, kun päätä tulee käänneltyä edestakaisin historiallisten rakennusten upeiden yksityiskohtien perässä. Vanha keskusta on todella pieni, mutta sitäkin viehättävämpi. Puiset ristikkotalot nojailevat vähän sinne ja tänne, kuten talovanhusten sopii. Hann. Mündenissä on leirintäalue kätevästi aivan keskustassa, mutta kaupungissa voi hyvin piipahtaa vain ajomatkan varrella, sillä keskustan upeat talot ehtii tsekata melko nopeallakin pysähdyksellä.

Lähikuva ristikkotalon koristeista Hann. Mündenissä

Historiaa ja tuskaturismia Saksassa

Saksassa ei voi matkustaa törmäämättä historiaan, ja maa onkin Euroopan historiasta kiinnostuneelle varsinainen aarreaitta. Historiakohteiden joukossa on huomattavasti muutakin kuin natsi-Saksaan liittyviä nähtävyyksiä, sillä Saksa on aivan täynnä historiallisia kaupunkeja.

DDR-protestien ja kulttuurihistorian Leipzig

Leipzig on suurkaupunki, joka tunnetaan muun muassa DDR:n aikaisten protestien keskipisteenä. Hallitusta vastustaneet protestoijat kokoontuivat Leipzigin keskustassa sijaitsevalla Nikolainkirkolla niin sanotuissa maanantaimielenosoituksissa, ja lopulta vuonna 1989 DDR lakkautettiin. Museum in der Runden Ecke, ”pyöreän kulman museo”, esittelee Stasin harjoittamaa kansalaisten urkintaa ja kontrollointia. Leipzigilla on myös pitkä historia kulttuurikaupunkina ja opiskelukaupunkina. Se on tänä päivänä eläväinen paikka, jossa on vilkas kulttuurielämä.

Leipzig Bleicher Werke Lost Place
Kuva: Wendelin Jacober

Bergen-Belsenin keskitysleiri

Cellen lähettyvillä sijaitseva Bergen-Belsenin keskitysleiri vetää hiljaiseksi. Museorakennus on eleetön betonikuutio, jonka näyttelyissä kerrotaan natsien hirmuteoista vuosina 1940–1945. Museorakennuksen ulkopuolella levittäytyy niittyjä ja lukemattomia hautakumpuja. Täällä lepää tuhansia ja tuhansia tapettuja – Bergen-Belsenin keskitysleirillä kuoli kaikkiaan yli 52 000 henkeä. Vierailijat kiertelevät alueella täydellisessä hiljaisuudessa. Sanoja ei meinaa löytyä pitkään vierailun jälkeenkään.

Lue alueella vierailemisesta ja historiasta tarkemmin Bergen-Belsenin verkkosivuilta.

Betoninen huone ja infotauluja Bergen-Belsenin näyttelyssä

Historian aarreaitta Berliini

Berliinin kiinnostava historia jaettuna kaupunkina vetää sinne väkeä jatkuvalla syötöllä – eikä ihme, sillä Berliinissä historia on käsinkosketeltavalla tavalla läsnä joka kulmalla. Historiaan voi perehtyä lukuisissa museoissa, mutta myös ihan vain kaupungin katuja tallaten.

Ilmaisia historiakohteita ovat muun muassa Bernauer Straßella sijaitseva Berliinin muurin muistomerkki (Gedenkstätte Berliner Mauer), natsi-Saksan hirmutekoja esittelevä ulkoilmanäyttely Topographie des Terrors ja East Side Gallery eli taiteella koristeltu pätkä Berliinin muuria. Museoista suositeltavia ovat etenkin Mauermuseum (Checkpoint Charlie), Stasi-museo ja DDR-museo.

Lue myös postaus Koe jaetun Berliinin historia.

Ihmisiä Berliinin muurin muistomerkillä Bernauer Strassella

Saksalaisia suurkaupunkeja

Saksan suurkaupungeilla on jokaisella oma kiehtova ja toisistaan poikkeava luonteensa. Vapaamielinen Berliini, pramea München, satamakaupunki Hampuri ja kulttuuria tihkuva Dresden ovat kaikki ihan erilaisia – ja kaikki ovat ehdottomasti visiitin arvoisia. Automatkailijan kannattaa suurkaupungeissa hakea majapaikkaa kaupungin laitamilta tai majoittua kokonaan kaupungin ulkopuolelle ja käydä ytimessä julkisilla. Näin parkkimaksut ja vilkas liikenne eivät häiritse lomakokemusta.

Arkkitehtuurin kontrastien Hampuri

Saksan toiseksi suurin kaupunki Hampuri on pohjoisen Saksan helmi. Kaupungin arkkitehtuuri on täynnä hienoja kontrasteja, jotka vievät vierailijan ajassa taakse- tai eteenpäin yhdessä hujauksessa. Suosittua ajanvietettä matkailijoiden keskuudessa on satamaristeily, jonka aikana pääsee kokemaan valtavan sataman hektistä elämää. Hampurin kohokohdista voi kuitenkin nauttia helposti myös kävellen. Kalamarkkinat, vanha Elben tunneli, historiallinen Speicherstadt, HafenCityn kiehtovat rakennukset ja syntinen Reeperbahn kannattaa sisällyttää reitille.

Lue myös postaukseni Hampurin arkkitehtuuri on täynnä kontrasteja.

Rakennuksia Hampurin Speicherstadtissa

Kulttuurin kaupunki Dresden

Dresden tunnetaan kauniina kulttuurikaupunkina, joka pommitettiin vuonna 1945 lähes maan tasalle, mutta rakennettiin uudelleen lähes vanhaan ulkoasuunsa. Kaupungin taide-elämä on todella vireää niin museoiden kuin musiikin saralla. Elbejoki, linnat ja hieno arkkitehtuuri tekevät kaupungista kiinnostavan myös sellaiselle vierailijalle, joka ei innostu museoiden ja gallerioiden kiertelystä.

Lue vinkit Dresdeniin postauksesta Nähtävää ja tekemistä Dresdenissä.

Vapaamielinen Berliini

Berliini on kaupunkilomailijan unelmakohde: mitä Berliinistä ei löydy, sitä ei tarvita. Vapaamielinen ja boheemi suurkaupunki kehittyy huimaa vauhtia ja siksi sillä on jokaisella vierailukerralla paljon uutta tarjottavaa. Erityisesti monipuolinen ruokakulttuuri ja kaupungin taideskene elävät jatkuvassa murroksessa. Edelläkävijyyden lisäksi Berliini on historiallinen ja täynnä mielenkiintoisia kontrasteja.

Berliinissä on paljon viheralueita, joihin voi paeta urbaania sykettä. Klassikko-ohjelmanumero on piknik suurella Tiergartenin viheralueella tai uintihetki Wannseellä. Kokeile kesäaikaan myös vierailua 43 hehtaarin Gärten der Weltissä, ”maailman puutarhoissa”, missä pääset nauttimaan lukuisten kansainvälisten teemapuutarhojen kauneudesta ja rauhoittavasta ilmapiiristä.

Jos automatkalla tuntuu kuumottavalta ajaa Berliinin kaupunkiin, tukikohtana voi pitää esimerkiksi palatseistaan tunnettua Potsdamia ja iskeä näin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Potsdamista pääsee Berliiniin hetkessä paikallisjunalla.

Lue myös postaukseni Ei ole uutta Berliiniä!

Maalaus East Side Galleryssä

Olutkulttuurin ja tekniikan München

Münchenin keskustassa Marienplatzilla on prameaa. Siellä huomaa heti, että Baijerissa varakkuutta riittää aivan eri tavalla kuin vaikkapa köyhemmässä Berliinissä. Keskustaan tutustumisen lisäksi kesäaikaan suositeltava vierailukohde Münchenissä on suuri ja viihtyisä Englischer Gartenin puisto, jossa voi esimerkiksi surffata joella, soudella järvellä, lenkkeillä ja nauttia biergartenin antimista.

Münchenissä baijerilaista olutkulttuuria ei voi jättää väliin. Turistisin, mutta hauska vaihtoehto sen kokemiseen on kuuluisa Hofbräuhaus, jossa laulu raikaa, olut virtaa ja makkarat ja brezelit hupenevat lautasilta. Prost!

Kaikenikäisiä ja kaikenlaisia matkailijoita kiinnostava paikka puolestaan on maailman suurin tekniikan ja luonnontieteen museo Deutsches Museum. Sille kannattaa varata aikaa useita tunteja, sillä museo on hienosti toteutettu, todella kiinnostava ja aivan valtavan kokoinen.

Tekniikan museolla on Münchenin seudulla myös ”sivuliike”, joka keskittyy ilmailuun. Flugwerft Schleissheim -museossa vierailun voi yhdistää sen lähellä sijaitseviin Schleissheimin palatseihin ja Dachaun keskitysleiriin.

Patsas ja koristeita rakennuksen seinällä Münchenin Marienplatzilla

Matkavinkkejä Saksaan kartalla

Mitä paikkoja sinä suosittelet automatkalle Saksaan?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

12 vastausta artikkeliin “Automatkalle Saksaan: missä kannattaa käydä?”

  1. Tässä onkin kattava vinkkikooste Saksaaan! Olen siellä käynytkin pari kertaa ja nyt kesällä uusiksi. Viimeksi loppureissu päättyi ikävästi hinaukseen mutta muuten oikein kelpo reissu.

  2. Oho, te olettekin matkustaneet Saksaa ristiin ja rastiin! Oltiin eilen Liesjärven kansallispuistossa Tammelassa ja tykättiin kovasti. Tuo Schwarzwald on ollut jo jonkin aikaa mielessä ja uskon, että tuollainen jonkin verran Suomen metsiä muistuttava kansallispuisto olisi varmasti mieleemme!

    1. Eipä tässä ollut lähimainkaan kaikki paikat, joissa on tullut käytyä Saksassa! Muutenkin on kierrelty Euroopassa melko laajasti. Automatkoilla kohteita kertyy ihan eri tavalla kuin lentämällä tai edes junalla matkustaessa. Tämä on yksi suurimmista syistä, miksi tykkään matkailla nimenomaan autolla: siinä oikeasti näkee todella paljon. Näillä näkymin seuraava matka Saksaan on meillä tosin lentomatka – olemme menossa taas Berliiniin keväällä. Taitaa olla 13. kerta siellä. 🙂

      Meillä osui Schwarzwaldiin tosi ankea sää viime kesänä, joten ei viivytty siellä alueella kauaa. Toivottavasti seuraavalla kerralla on parempi sää, kun siellä suunnilla liikutaan.

  3. Kattava juttu Saksaan. Olen käynyt Rothenburgissa kuudesti – ja yöpynyt näistä viidesti. Sen verran kiinnostava kaupunki on – päivällä ihan täynnä, mutta kun turistibussit lähtevät ja ilta hämärtyy niin todella kiva paikka. Monesti syönyt ”helvetissä” eli zur Höll nimisessä ravintolassa. Lähistöllä on upeita kaupunkeja – Dinkelsbuhl and Nördlingen – -ja näissä molemmissa kahdesti yöpynyt eri reissulla.

    Edellä mainittujen reittien lisäksi suosittelen ”Satujen reittiä”, joka German Fairy Tale Routea. Yövyin mm. linnassa, joka on Tähkäpää sadussa sekä tietysti Pillipiipari sadun kaupungissa.

    Nykyinen suosikkini upeista kaupungeista on Quedlinburg, jossa on yli tuhat vanhaa ristikkotaloa. Kaupunki säästettiin toisessa maailman sodassa — kuten myös Rothenburg.

    1. Rothenburg o.d.T. on aivan ihana, ja niin on tuo mainitsemasi Dinkelsbühlkin. Molemmat Romanttisen tien varrella! Tuo satureitti on minustakin kiinnostava, ja siihen tosiaan osuu pillipiiparien Hameln matkalle. Se on tosi viehättävä paikka. Mekin olemme olleet yötä sekä Rothenburgissa että Hamelnissa.

      Quedlinburg on saanut kovasti kehuja monilta tutuilta ja se onkin omalla todo-listalla seuraavia matkoja varten!

  4. Oikestaan tuohon ei ole enää mitään lisäämistä. Lomat eivät riitä noitakaan näkemään, kun pitää töissäkin käydä
    Sen verran vedaän kuitenkin kotiin päin, että mainitsen kotinurkilta lähtevän 1000 km:n lomareitin Burgenstraßen Mannheimista Prahaan, alkupäässä voi menettää sydämensä Heidelbergille ja matkan varrella monelle muulle linnalle. (Musiikkia: Ich hab mein Herz in Heidelberg verloren).
    Kun ja jos on jaksaa ajaa tarpeeksi kauas etelään , kannattaa käydä uskonpuhdistuksen ”pesäpaikoissa” Wormsissa ja Speyerissa, ja ajella Saksan toiseksi suurimman viininviljelyalueen Pfalzin läpi 85 km Deutsche Weinstraßea pitkin Bockenheimista Schweigeniin Ranskan rajalle. Ei kannata paahtaa kahdessa tunnissa läpi, vaikka ehtisikin. Näkymät Saksan Toscanaksi kutsutussa maakunnassa ovat niin kauniit , että kannattaa yöpyä, tutustua viinituvissa hassun halpaan hintaan paikallisiin viineihin ja pfalzilaisten rentoon savoir vivre- elämäntyyliin. Reitti vie myös pittoreskin viinistään kuuluisan Kallstadtin läpi. Kallstadtista ovat lähteneet Trumpit ja Heinzit aikanaan siirtolaisiksi USA:han. Kesäkuusta marraskuulle on joka viikko jossakin kylässä omat viinijuhlat. Pitäähän jonkun ne viinitkin juoda, kun koko ajan kasvaa ympärillä lisää. (Musiikkia: Ja, so en gude Palz Wein)

    1. No sepä se, lomien riittävyys on aina ongelma, kun matkailusta puhutaan! 😀

      Kiitos tosi hyvistä vinkeistä! Tuo Saksan viinitie ja ylipäätään viinikaupungit ovat ehdottomasti kiinnostavia. Myös Heidelbergiä on moni muukin kehunut. Olen ihan samaa mieltä, että automatkalla on mukava ennemmin viipyillä vähän pidempään tutkimassa paikkoja kuin paahtaa hirveää vauhtia kylien läpi. (Toki tilanteesta riippuu, mikä on kulloinkin kannattava tapa matkustaa, mutta itse tykkään pysähdellä paljon ja käydä kiertelemässä eri paikkoja.)

  5. En melkein pystynyt lukemaan tätä juttua, kun tiesin minkälaisen matkakuumeen se aiheuttaisi. Mä olen viime aikoina suunnitellut reissuja Saksin Sveitsiin, Schwarzwaldiin ja viinireiteille Moselille ja Reinille. Onneksi matkakuumetta helpottaa nämä alkuvuoden työmatkat Saksaan.

  6. Ollaan myös mietitty tekevämme joku päivä autoreissu Saksaan. Kauniita paikkoja! Se on kyllä parhaita puolia tosiaan automatkailussa, että autolla voi mennä minne tahansa. Ainut vaan, jos autokorjaamoa tarvitsisi, mutta kai sekin helposti sitten löytyisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *