Kanta-Hämeessä Lopella sijaitsevan uskomattoman kirkasvetisen Iso-Melkutin-järven ympäri kulkee noin 5,3 kilometrin mittainen rengasreitti, Iso-Melkuttimen kierto. Kävimme kävelemässä sen pääsiäisenä, kun jäät olivat vasta osittain lähteneet. Tähän vuodenaikaan järvellä oli rauhallista ja muita ulkoilijoita oli vain kourallinen, mutta kesäisin paikka on suosittu telttailu- ja uintikohde.
Iso-Melkuttimen rengasreitillä on hyvät puitteet telttailuun
Iso-Melkuttimen kierto on osa Hämeen Ilvesreittiä. Kanta-Hämeen maakunnallinen retkeilyreitistö kattaa yli 250 kilometrin verran polkuja Hämeenlinnassa, Lopella, Tammelassa ja Riihimäellä.
Iso-Melkuttimen rengasreitti on helppokulkuinen. Matkalla on yksi pieni puusilta, mutta muuten kuljetaan polkuja. Reitti kulkee suuren osan matkasta aivan järven rannalla, joten kirkasta järveä saa ihastella lähes koko matkan. Muutenkin maisemat ovat viihtyisät. Kangasmetsässä näkee kauas.




Iso-Melkuttimen kierto on merkitty sinisellä, ja merkintöjä on helppo seurata. Matkan varrella on pari hyväkuntoista laavua tulipaikkoineen, puuceet sekä muutamia levähdyspenkkejä.
Ensimmäinen laavu, Tuplalaavu, on heti reitin alkupäässä. Kuten nimestä voi päätellä, se on hauska kaksoislaavu eli kaksi laavua on rakennettu vastakkain. Laavun vieressä on myös siistit vessat.
Toinen laavu, Lepakkolaavu, sijaitsee melko tarkalleen järven vastakkaisessa päädyssä. Reitin varrelta löytyvien palvelujen sekä miellyttävän kangasmaaston ansiosta telttailuun on erinomaiset puitteet.


Kirkasvetinen Iso-Melkutin houkuttelee snorklaajia
Järvi on myös uimareiden suosiossa ja oiva paikka vedenalaisten maisemien katseluun. Snorklaaminen on järvellä kesäisin suosittua harvinaisen kirkkaan veden vuoksi. Mekin aloimme heti veden kirkkauden omin silmin todettuamme suunnitella uutta käyntiä kesäkuukausille – snorkkelit takataskussa.
Sukeltajatkaan eivät ole järvellä harvinaisuus, ja heitä varten rannalla on myös oma sukelluslaiturinsa. Perusuimari pääsee pulikoimaan veteen melkein kohdasta kuin kohdasta, sillä hiekkapohjaisen järven rannat ovat pääosin siistit ja ryteiköstä vapaat.




Iso-Melkuttimen reitille pääsee kätevästi pysäköintialueelta, joka sijaitsee lähellä Räyskälän ilmailukeskusta. Iso-Melkuttimen reitillä voikin luonnon lisäksi ihmetellä pienlentokoneita, joita nousee kentältä taajaan. Kenttä on lähinnä purjelentäjien käytössä, joten lentely on äänitasoltaan hiljaista.
Kävelymatkaa parkkipaikalta varsinaisen rengasreitin alkuun on alle noin puolitoista kilometriä, ja tämäkin pätkä taittuu näteissä kangasmaisemissa. Parkkipaikalla oli jopa pääsiäisen viileässä säässä aika paljon autoja päiväsaikaan, joten voisin kuvitella, että kesällä voi esiintyä jopa ruuhkaa. Me yövyimme autossa, ja yöllä oli hipihiljaista.

Oletko käynyt Iso-Melkuttimella tai kulkenut Hämeen Ilvesreitin muita polkuja?
Lue myös:
- Hurmaava Hossan kansallispuisto: Ölökyn ylitys
- Kukkaloistoa Helsingissä: Haagan alppiruusupuisto
- Torronsuon kansallispuisto: patikointia erämaamaisemissa
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Iso-Melkutin on pikään ollut mielessä, mutta emme ole sitä käyneet kiertämässä. Snorklaaminen siellä tosiaan voisi olla kiinnostava kokemus. Hämeen Ilvesreitin polkuja olemme kyllä kiertäneet. Muutama muukin kirkas järvi Kanta- ja Päijät-Hämeestä löytyy, ne ovat olleet hienoja kokemuksia.
Kesällä on varmasti paras vierailuajankohta täälläkin, koska silloin on järvi pääsee paremmin oikeuksiinsa, kun ei ole ainakaan jäätä. 🙂