Dachaun keskitysleirin muistomerkki Münchenin lähellä Saksassa kuuluu syvän pään matkakohteisiin. Dachau ei ole paikka, jossa vierailtaisiin mukavuuden tai huvin vuoksi. Dachau on synkkä, kamala ja ajatuksia herättävä paikka. Ja siksi niin tärkeä.
Olimme saapuneet Müncheniin aamulennolla ja rynnänneet suoraan lentokentältä autovuokraamon kautta hienoille Schleissheimin palatseille. Palatsien jälkeen seuraavana vuorossa oli vierailu entisellä Dachaun keskitysleirillä, sillä olimme jo valmiiksi lähes muistoalueen kulmilla Münchenin pohjoispuolella.
Oli syyskuu, mutta helteinen sää muistutti keskikesää. Aurinko paahtoi upealta kirkkaansiniseltä taivaalta, mikä tuntui Dachaun laakeilla sorakentillä jotenkin irvokkaalta. Synkät ukkospilvet olisivat sopineet alueen ylle paremmin.
Dachaun keskitysleirin muistomerkkialueella oli lähes tyhjää, mutta näinä aikoina se ei yllättänyt – matkailu ei ollut vielä palautunut korona-aikojen suluista. Aikanaan Auschwitzissa kuljimme alueella valtavien väkijoukkojen keskellä ja voisin kuvitella, että myös Dachaussa on ajoittain ruuhkaista. Auschwitzin ohella olimme ennen Dachauta käyneet myös Bergen-Belsenissä. Dachausta tuli siis kolmas natsien keskitysleirien muistomerkki, jolla olemme vierailleet.
Koska kyseessä ei ollut ensimmäinen vierailumme entisen keskitysleirin alueella, osasimme varautua siihen, mikä meitä näyttelytiloissa odotti. Riipaisevat kertomukset ihmiskohtaloista. Kuvaukset käsittämättömistä julmuuksista ja vääryyksistä. Hiljaisuus ja kaiken yllä leijuva ahdistava tunnelma. Mielikuvituksen tuottama kuvottava kalman haju.
On asioita, joita ei pidä häivyttää, hyssytellä ja unohtaa. Natsien hirmuteot kuuluvat tähän sarjaan.
Dachaun keskitysleirin alue koostuu näyttelytiloista sekä laajasta ulkoalueesta, jolla keskitysleiri vuosina 1933–1945 sijaitsi. Paikalla on osa vanhoista rakennuksista, mutta ei läheskään kaikkia. Esimerkiksi vankien parakkialue purettiin maan tasalle 1960-luvulla ja sen paikalla on nyt parakkien muodostelmaa kuvaava sora- ja hiekka-alue ja istutuksia.
Natsihallinto perusti Dachaun keskitysleirin maaliskuussa 1933. Dachaussa oli sen toimintavuosina yli 200 000 vangittua ja heistä yli 40 000 menehtyi. USA:n armeijan joukot vapauttivat vangitut huhtikuun lopussa vuonna 1945. Dachaun näyttelytiloissa kerrotaan keskitysleirin tapahtumista ja historiasta.
Dachaun keskitysleirin muistomerkkialue perustettiin vuonna 1965, ja varsinaiset näyttelyt pystytettiin vuosien 1996–2003 aikana. Alueella ja näyttelytiloissa vierailu on ilmaista. Opastettuja kierroksia on tarjolla pientä maksua vastaan niin ryhmille kuin yksittäisille kävijöille. Dachauhun pääsee oman auton lisäksi junalla Münchenistä. Junamatka kestää noin 25 minuuttia ja sen jälkeen voi joko kävellä keskitysleirin alueelle (noin kolme kilometriä) tai ottaa bussin. Lisätietoja löydät Dachaun keskitysleirin muistomerkin verkkosivuilta.
Oletko käynyt Dachaussa?
Vierailimme Dachaussa osana kolmen viikon autoreissuamme Saksassa, Itävallassa ja Italiassa.
Lue myös:
- Berlin Story -bunkkeri, pahuuden dokumentaatio
- Vinkki Budapestiin: Terrorin talo pitää otteessaan
- Auschwitz
- Kambodza: Kuoleman kentät ja S-21-vankilamuseo
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Olen käynyt Bergen-Belsenissä ja Buchenwaldissa. Minusta on käsittämätöntä, että joku toi ns. kristalliyön muistopäivänä (9.10) Helsingin synagoogalle kukkalähetyksen, minkä mukana oli tervehdys ”arbeit macht frei”, huom. kirjoitusvirhe. Hyvä, että Kankaanpäässä tutkitaan terroriepäiltyjä.
Kaupnginjohtajalla on todella syytä miettiä, ”mikä ajaa nuoret tällaiseen tilanteeseen” ja mitä pitää jatkossa tehdä. On ollut 76 vuotta aikaa (sodan jälkeen), mutta ei ole mietitty ja tehty mitään. Tiedosta ei ole ollut puutetta. Lainasin jo 1950-luvulla syrjäpitäjän kirjastosta holocaustia koskevan kirjan.
Saksassa koululaisetkin tutustauvat kouluopetuksessa oman kansansa synkimpään menneisyyteen ja liittovaltion rikospoliisi tarkkailee äärioikeiston toimia. Olin muinoin opettaja Kankaanpäässä ja sittemmin Saksassa, missä asun 51 vuotta.
Lokakuun 9. päivänä ns. kristalliyötä muistetaan sekä mediassa, että koluluissa, kylissä ja kaupungeissa.
Aivan. Myös suomalaisissa kouluissa käsitellään kyllä kattavasti Euroopan historian synkätkin puolet, mutta eri asia tietysti on, miten hyvin ne menevät kullakin oppilaalla jakeluun. Osalla ihmisistä eivät selvästikään kovin hyvin (tai lainkaan).
Käytiin tuolla vuoden 2020 kesällä. Marika oli joskus vaihtoaikana käynyt myös aiemmin, mutta minulle käynti oli ensimmäinen. Muuten kohde oli hyvin toteutettu, mutta näyttelytilat olivat mieletäni hieman sekavat. Mutta kaikki kaikessa, synkkä ja ajatuksia herättävä paikkahan tuo tosiaan oli.
Minua ei jäänyt häiritsemään näyttelytilojen rakenne tai esillepano, mutta nyt kun mainitsit, niin ehkä näyttelytiloissa tosiaan voisi olla selkeyttämisen varaa. Nyt oli helppo kierrellä, kun vierailijoita oli niin vähän. Jos olisi täyttä, niin ehkä fiilis olisi toinen.
Olen käynyt Dachhaussa. Edellisenä päivänä olimme Deutsche Museumissa ajatellen: ”Kyllä saksalainen on viisas.” Toisena päivänä ajatukset muuttuivat, eikä ruoka enää illalla maistunut.
Niinhän se on, että ihminen on aikamoinen, hyvässä ja pahassa.