Teimme Laosissa Luang Prabangissa ollessamme kaksi erilaista veneretkeä Mekongilla: toinen oli aamun sarastaessa toteutettu veneretki läheisille buddhapatsaiden täyttämille Pak Ou -luolille ja toinen oli auringonlaskun risteily tasokkaalla jokiristeilijällä. Tässä jutussa kerron näistä molemmista kokemuksista.
Veneretki Pak Ou -luolille Luang Prabangista
Nappasimme aamuvarhaisella hotellilta mukaan aamiaista ja kävelimme joen rantaan etsimään venekyytiämme. Kyytiin noustessamme totesimme, että kapea puuvene oli aika askeettinen, mutta onneksi veneretkemme tarkoituksena ei ollut veneen ihailu vaan jokimaisemien katselu hiljaa lipuen sekä Pak Ou -luolilla vieraileminen.
Veneretkemme maksoi noin 8 euroa per henki (200 000 kipiä per naama) ja kesti viisi tuntia, joten mitään luksusta emme tuohon hintaan odottaneetkaan. Olisi silti ollut kiva, jos jokaiselle matkalaiselle olisi edes ollut oma istumapaikka.
Hieman hassua oli sekin, että veneen kannella oli takaosassa sänky, joka oli mahdollisesti kuljettajan peti, sillä hän luultavasti asui veneessä. Kaksi veneretkellä mukaan ollutta matkalaista meni heti alkajaisiksi sängylle pötkölleen ja alkoi nukkua.
Vene ajoi joka tapauksessa asiansa eikä ollut niin huonokuntoinen, että sen pinnalla pysymistä olisi tarvinnut miettiä. Kuljettajakin oli asiallinen kaveri.
Aamu oli sumuinen ja viileä tai suorastaan kylmä. Vesille päästyämme kaduin kovasti, etten ottanut mukaan enempää vaatetta. Ajatus jonkin ajan päästä kohoavasta lämpötilasta lämmitti sentään hitusen. Sumussa oli kuitenkin hyvätkin puolensa: maisemat näyttivät sen ansiosta paikoin arvoituksellisilta.
Katselimme ylävirtaan edetessämme joen molemmilla puolilla näkyvää elämää ja asumuksia. Puuvajaa muistuttavia huonokuntoisia rakennuksia näkyi aina välillä. Joidenkin edustalla savusi nuotio. Näimme joen törmällä myös vesipuhveleita sekä elefantteja, kun ohitimme elefanttien suojelualueen. Itse joella ei juuri ollut liikennettä, joten veneilykokemus oli varsin rauhallinen.
Pysähdys Sang Han kylässä matkalla Pak Ou -luolille
Menomatkalla pysähdyimme sympaattisessa Sang Ha -käsityöläiskylässä, missä nousimme veneestä lankkusiltaa pitkin hiekkaiselle törmälle. Aurinko alkoi tuolloin juuri sopivasti pilkistää pilviverhon takaa.
Retkeemme ei kuulunut opastusta – ainoastaan venekyyti – joten käytimme annetun puolituntisen hiljaisen kylän katuja omin päin kierrellen. Kylässä oli myynnissä erilaisia kudottuja kankaita sekä muuta käsityötavaraa ja alkoholia. Paikallista viskiä kaupitellut yksisilmäinen mies ei oikein herättänyt luottamusta eikä kankaitakaan tarttunut meille kojuista matkaan, kun niillekään ei ollut tarvetta.
Buddhapatsaiden täyttämät Pak Ou -luolat
Kun vene lipui Pak Ou -luolien edustalle pystysuorien kallioseinämien viertä, pienen veneemme porukka terästäytyi. Jopa sängyllä nukkuneet retkeläiset raapivat itsensä pystyasentoon. Nousimme veneestä ponttoonilaiturille ja siitä luolaan.
Luolilla meillä oli aikaa 40 minuuttia. Ajattelimme ensin, että se on ruhtinaallisesti pienen luolan katseluun, sillä luolassa oli vain vähän tilaa liikkua. Pian kuitenkin ymmärsimme, että jonkin matkaa ylempää rinteestä löytyy toinenkin luola. Ensimmäinen, lähellä vedenrajaa sijaitseva luola muistuttaa enemmän kallionseinämässä olevaa aukkoa eikä niinkään luolaa.
Alemmassa luolassa satoja erikokoisia buddhapatsaita aikamme ihasteltuamme lähdimme kävelemään toiselle luolalle. Sinne piti kavuta jonkin verran rappusia. Matkalla pohdimme, ehdimmekö edes käydä toisella luolalla, jos rappuset jatkuvat vielä pitkäänkin. Onneksi ne eivät kuitenkaan olleet tuhottoman pitkät.
Ylempi luola oli selkeä luola ja merkittävästi alempaa luolaa avarampi. Se oli myös tyhjempi, mutta buddhapatsaita oli silti sielläkin kiitettävä määrä.
Luolien buddhapatsaiden historia juontaa juurensa noin 1500-luvulle, jolloin luolassa alkoi käydä pyhiinvaeltajia. Buddhapatsaat ovat pyhiinvaeltajien vuosisatojen saatossa tuomia. Patsaita on tätä nykyä arviolta yli 4000. Suurin osa niistä on valmistettu puusta ja päällystetty erilaisin materiaalein. Osa on kaiverrettu eläinten sarvista tai valmistettu pronssista tai keramiikasta.
Pak Ou -luolien paikallinen nimi on muuten Tham Ting. Pak Ou on nimi, jolla luolat tunnetaan ulkomaalaisten turistien keskuudessa. ”Turistinimi” on pesiytynyt käyttöön vastapäisen kylän nimestä eli se kuvaa enemmänkin luolien sijaintia.
Auringonlaskun risteily Mekongilla Luang Prabangista
Aurinko laskee, vaikka sitä ei näe, eikö niin? Nämä lohdutuksen sanat kävivät mielessä meidän auringonlaskun risteilyllämme Mekong-joella, sillä juuri tuolle illalle osui sakean pilvinen sää. Pilvistä huolimatta Khopfa-nimisen yrityksen järjestämä jokiristeily oli hyvä ja rentouttava kokemus.
Ensinnäkin iltaristeilymme vene oli hyvin erilainen kuin päiväsaikaan tekemämme Pak Ou -retken vene, sillä tämä jälkimmäinen veneretki oli nimenomaan risteily. Auringonlaskun risteilyllämme vene oli Mekongin mittakaavalla suuri ja siistissä kunnossa.
Suuntasimme veneessä heti sen päätyyn toisen kerroksen kannella olleeseen oleskelutilaan, jotta voisimme tällä kertaa katsella jokimaisemia vähän ylempää. Vene oli kauttaaltaan hyvässä kuosissa ja sen ulkoasua ja toiminnallisuutta oli selvästi ajateltu huolellisesti. Kansilla oli miellyttäviä istuskeluryhmiä, joissa matkalaisilla oli mukavat oltavat rentoutua.
Kahden tunnin mittaisen risteilyn lipun hintaan (noin 19 euroa per henki) kuului alkoholiton tervetuliaisjuoma sekä pientä naposteltavaa. Snackseinä oli pähkinöitä sekä lastuja, jotka osoittautuivat tarkemman tutkiskelun jälkeen mielenkiintoisen makuisiksi bambusipseiksi. Laivalta sai ostaa lisää syötävää ja juotavaa omaan piikkiin. Palvelu oli ystävällistä.
Laivalla ei soinut kovaäänistä musiikkia eikä kyydissä ollut myöskään meluavaa porukkaa. Tämä sopi meille erinomaisesti. Näimme aiempina päivinä joella jumalatonta metakkaa pitäneitä veneseurueita, joiden mikrofoniin rääkymistä ei oikein voi kutsua karaokeksi, mutta sitä se kai yritti olla. Olimme erittäin tyytyväisiä, että meidän risteilyvalintamme ei osunut tuollaiseen kakofoniapaattiin.
Lekottelimme yläkannella ja katselimme jokivarren maisemia pähkinöitä napsien ja seesteisestä tunnelmasta nauttien. Laiva eteni ensin ylävirtaan Pak Ou -luolien suuntaan, kunnes kääntyi, ohitti lähtöpaikan ja lipui sitten suunnilleen saman matkan alavirtaan. Auringonlaskun aikaan laiva oli joella jonkin aikaa paikoillaan, mutta kuten sanottu, meille tästä pysähdyksestä ei ollut auringolaskun kannalta iloa, sillä auringosta ei näkynyt pilvien takaa vilahdustakaan.
Savua sen sijaan näkyi. Savun haju oli Luang Prabangissa ja muuallakin Laosissa kova auringon laskiessa, ja jokiristeilyllä savun myös näki erityisen hyvin. Ilmeisesti väki laittoi aina illan viilentyessä tulet palamaan ja savu johtui siitä.
Illan pimeydessä parin tunnin veneilyn jälkeen jätimme rauhallisen laivamme ja palasimme Luang Prabangin keskustan vilinään illalliselle.
Tykkäätkö sinä joella veneilystä? Kiinnostaisiko Mekong-risteily, jos siihen olisi tilaisuus?
Kävimme Luang Prabangissa osana omatoimista kiertomatkaa Laosissa.
Lue myös:
- Luang Prabang, maailmanperintökohde Laosissa
- Kokemuksia Vientianesta, Laosin pääkaupungista
- Laos: mopoilua ja auringonlaskuja Vang Viengissä
- Minibussilla Laosissa: ei koskaan enää!
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Aikamoista, jos kaikille ei ollut istumapaikkaa, mutta eipä näitä etukäteen tiedä 😀 Ja kyllä, ilman muuta tykkään itse jokiristeilyistä. Kyllähän nämäkin molemmat itseäni kovasti kiinnostuvat, ei epäilystäkään. Tarjoavat aina omanlaisensa perspektiivin ja ovat muutenkin mukavia.
Joo, veneessä oli jostain pakusta tai bussista revityt vanhat penkit eikä niitä riittänyt ihan jokaiselle. Yksi pariskunta istui toistensa sylissä eikä meilläkään varsinaisia penkkejä ollut vaan istuttiin sen sängyn laidalla, jolla kaksi muuta veteli sikeitä. 😆 Vene ei ollut kovin iso.