Päiväretki Uudellamaalla: Raaseporin linna

Artikkelikuva - Raaseporin linna

Orastava kevät on saanut minut innostumaan Uudenmaan kiertelystä. Tätä blogia säännöllisesti seuraaville ei tule yllätyksenä, että tykkään linnoista. Niiden bongailu on vakiokauraa autoreissuilla Keski- ja Etelä-Euroopassa. Mutta löytyy meiltä jokunen linna täältä Suomestakin! Viimeisimmän päiväretken yksi kohde oli Raaseporin linna.

Tai oikeammin tulisi ehkä sanoa, että matkakohteena olivat Raaseporin linnan rauniot, sillä linna ei ole enää erityisen hyvässä hapessa. Annettakoon raihnaus anteeksi, sillä linnavanhus on jo noin 650-vuotias. Raaseporin linna on kuitenkin helposti tunnistettavissa linnaksi eli se ei ole raunioitunut niin pahasti, että jäljellä olisi vain epämääräinen kivikasa, joten siellä pääsee linnabongailun fiilikseen.

Raaseporin linna ulkoa

Juuri tästä syystä olen poikennut Raaseporin linnassa aiemminkin. Olen esimerkiksi käynyt katsomassa sitä samalla, kun vierailin Fiskarsin ruukissa, joka on vain noin 25 kilometrin päässä linnasta. Viimeisimmällä reissulla poikkesimme Hemmon kanssa ensin Inkoossa ihailemassa Inkoon kirkkoa, jonka vanhimmat osat ovat 1200-luvulta. Raaseporin linna sopi teemaan hyvin. Linnavierailun jälkeen matkamme jatkui vielä viehättävään Tammisaareen.

Raaseporin linna on Ruotsin vallan ajoilta

Raaseporin linna perustettiin 1370-luvulla vahvistamaan Ruotsin valtaa Suomenlahden pohjoisrannalla. Rakentamiseen hurahti noin sata vuotta, ja moni aikalainen talonpoika joutui ahertamaan linnatyömaalla ja maataloushommissa, jotta linna saatiin pystyyn ja sitä saatiin ylläpidettyä.

Raaseporin linnan kukoistusaikaa olivat vuodet 1465–1468, jolloin sitä pitivät tukikohtanaan Ruotsista karkotettu ja kruunusta luopunut kuningas Kaarle Knuutinpoika Bonde ja hänen hovinsa. 1500-luvun puolivälissä Uudenmaan hallinto siirrettiin Raaseporista muualle ja linna vaurioitui tulipalossa. Se hylättiin vuonna 1558.

Raaseporin linna ulkoa
Raaseporin linnan sisäänkäynti
Raaseporin linna seisoo sileän kallion päällä

Linnan hylkäämiseen vaikutti myös se, että se ei ollutkaan enää rannikolla. Aivan – maa kohosi vuosisatojen aikana niin, että aikoinaan sisäsaaristoon rakennettu linna olikin vähitellen sisämaassa. Saariston siloisista kallioista muistuttaa toki edelleen pyöristynyt kallio, jonka päällä linna seisoo. Se on melko jännä näky ruohokentän keskellä.

Sileän kallion lisäksi merestä on nykyisin jäljellä muistona vain Raaseporinjoki, joka virtaa linnan ohitse. Rannikolle on nykyisin matkaa peräti 2,5 kilometriä.

Linna jättää tilaa mielikuvitukselle

Raaseporin linna ehti seisoa tyhjillään noin 300 vuotta, jolloin luonto tietenkin otti siellä vallan. 1800-luvulla linna alkoi kuitenkin kiinnostaa matkailijoita ja sitä alettiin kunnostaa. Restaurointitöitä on tehty vuosien varrella useita, viimeksi 1980-luvulla.

Raaseporin linnan sisäpihaa

Nykyään linnasta huolehtii Metsähallitus. Sinne pääsee vierailulle Museokortilla tai 7 euron pääsylippua vastaan (huhtikuu 2021). Tutustuminen onnistuu omin päin tai kesäisin myös opastetuilla kierroksilla. Paikalla on pieni lipunmyyntitoimisto, josta saa myös matkamuistoja ja ainakin viimeisimmän vierailumme aikaan myös kahvia mukaan. Samassa rakennuksessa on myös siistit vessat.

Raaseporin linnan sisällä ei ole ylimääräistä rekvisiittaa, kuten keskiaikaisia ihmisiä esittäviä vaivaannuttavia muovipatsaita, jollaisiin aina joskus törmää historiallisissa kohteissa. Ei ole myöskään vitriinejä tai muuta museoille tyypillistä esineistöä. Eri tiloissa ja sisäpihalla on hyvin askeettista, mikä on virkistävää, sillä se jättää mielikuvitukselle tilaa. Linnan historiasta kertovia infotauluja löytyy sekä linnan sisäpihalta että ulkopuolelta.

Linnassa on rappusia, rosoisia kivikäytäviä ja kapeita kohtia, joten ihan joka paikkaan ei ehkä kannata yrittää mennä, jos liikkumisessa on haasteita. Enimmäkseen kulkuväylät ovat kuitenkin helppokulkuisia. Me tutkimme varmaan lähes kaikki nurkat, mutta linnasta saa mielestäni ihan hyvän käsityksen, vaikka joka sopukkaa ei kiertäisikään.

Raaseporin linnan sisäpihaa kiertää puutasanne
Portaita Raaseporin linnan sisällä
Kivikäytävä linnan sisällä

Vuokraisinko linnan?

Raaseporin linnalla järjestetään joka kesä juhannusjuhlat, muinaismarkkinat ja muita tapahtumia. Linnan voi myös vuokrata itselleen – siinä olisikin vähän erikoisemmat puitteet pirskeille!

Jos linnavierailulla kurnii nälkä, niin ilmiselvä kohde lienee Linnavoudin tuvan ravintola, joka on auki kesäisin. Se on viehättävä puurakennus linnan vieressä, ja sattumoisin myös Suomen ensimmäisiä turistilaitoksia. Se avattiin vuonna 1893 ja tunnettiin tuohon aikaan nimellä Turistimaja.

Raaseporin-linnan sisäpihaa

En tiedä, onko Raaseporin linnassa joskus kovakin ruuhka, mutta itse olen onneksi osunut sinne vain rauhallisina aikoina. Paikalla on aina ollut jonkin verran ihmisiä, mutta ei tungosta. Se on ollut mukavaa, sillä (lähes) tyhjissä linnan raunioissa kiertelyssä on ihan omanlaisensa fiilis. Nähdään taas joskus, linnavanhus!


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

5 vastausta artikkeliin “Päiväretki Uudellamaalla: Raaseporin linna”

    1. Raaseporin linna on kiva ja helppo vierailukohde. Lähellä on Inkoon lisäksi tosiaan esim. Fiskarsin ruukki. Me ajelimme Raaseporiin pikkuteitä, niin saimme ihastella samalla kivoja maalaismaisemia ja tuli myös vähän enemmän reissufiilistä. 🙂

  1. Käyn Raaseporin linnassa vähintään kerran vuodessa, koska se osuu minun perinteiseen keväisin tehtävään reissuun Kuninkaantietä Fagervikiin ja edelleen Raaseportin kautta Fiskarsiin. Kun autoon on vaihdettu kesärenkaat ja aurinko paistaa niin tämä on ollut “se reitti” ajaa. Valitettavasti Kuninkaantien pinta on erittäin huonoksi mennyt jotenka rengasvaurioita pitää varoa. Olen myös käyttänyt lukuisia ulkomaan vieraita (Intiasta) näissä paikoissa koska päiväreissuna se on hyvä näyttää heille muutakin kun Helsinkiä. Myös Tammisaari ja Hanko sopivat hyvin päiväkohteiksi.

    1. Meillä on näemmä varsin samankaltaisia tapoja keväisin. 😀 Mekin olemme nimittäin ajelleet juuri noilla seuduilla aiempinakin vuosina keväisin ja kesäisin fiilistellen automatkailua. Menimme tällä viimeisimmällä päiväajelulla juuri tuolta Fagervikin kautta.

      Olen monesti miettinyt, että pitäisi mennä ihan yöksi Fiskarsiin tai Tammisaareen, mutta nämä ovat vielä ajatuksen tasolla eli mitään varauksia en ole toistaiseksi tehnyt. Ehkä tänä kesänä vihdoin!

  2. Mulla on vielä Raaseporin linna näkemättä, saa nähdä mahtuisiko tämän vuoden retkiohjelmaan. Kuulostaa kyllä hienolta nähtävyydeltä ja on toisaalta vähän kummallista, etten ole noin lähellä sijaitsevassa paikassa käynyt, vaikka olen aina linnoista tykännytkin. Samalla voisi käydä noilla yllä mainituilla ruukeilla sekä pitkästä aikaa myös Tammisaaressa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *