Missattu snorklausmahdollisuus ja rankkaa matkantekoa

Jos haluat lukea vain onnellisuutta tihkuvia postauksia, jätä tämä väliin. Vaikka kuinka toivoisi, niin aina hommat eivät mene reissussa ihan putkeen. Paitsi jos puhutaan wc-putkesta… Ja bussilla matkustaminen ei ole kaikissa maissa mikään nautinto.

Siirtyminen Costa Ricasta Panaman puolelle sisälsi ei-niin-mukavan jännitysmomentin nimeltä ruokamyrkytys. Sopivasti juuri matkaa edeltävänä yönä alkanut olotila pysyi kuin ihmeen kaupalla jokseenkin aisoissa siirtymän ajan, jos tilanteesta jotakin myönteistä haluaa repiä.

Lähdimme Costa Ricasta Caribe Shuttlen pikkubussin kyydissä kahdeksan aikaan aamulla. Rinkat köytettiin auton katolle ja ahtauduimme täpötäyteen autoon muiden turistien kanssa. Ensimmäinen etappi Puerto Viejosta Panaman rajalle Sixaolaan kesti kaksi tuntia. Rajalla piti maksaa Costa Rican puolella kahdeksan USA:n dollarin suuruinen maastapoistumisvero. (Verolla saattaa olla todellisuudessa joku hienompi nimi, mutta me ristimme sen tuolla tavalla.) Myös colonit toki kelpasivat. Rajalla oli pientä epävarmuutta oikeasta toimintatavasta, sillä Caribe Shuttlen henkilökunta ei ohjeistanut turisteja millään tavalla. Homma kuitenkin hoitui muita seuraamalla.

Raja ylitettiin kävellen kuppaista rautatiesiltaa pitkin. Sillalla kävellessä piti olla jokseenkin tarkkana, sillä laudat olivat miten sattuu ja joistakin aukoista olisi mahtunut putoamaan alla virtaavaan jokeen. Panaman puolella maksettavaksi napsahti kolmen USA:n dollarin suuruinen maahantulovero, jonka senkin pystyi maksamaan Costa Rican coloneilla. Rajaviranomaisten toiminta sai meissä ja norjalaisissa turisteissa (joista yksi puhui suomea!) aikaan nauruntyrskähdyksiä. Tiskin takana kökki kolme tyyppiä, joista yksi otti passit vastaan ja antoi ne seuraavalle, joka antoi ne kolmannelle. Työllistävä vaikutus ja sitä rataa.

Bocas del Toro, Panama

Byrokratian taklaamisen jälkeen meidät tungettiin seuraavaan sillipurkkiautoon ja rinkat hilattiin jälleen auton katolle. Autolla huristeltiin noin tunti, kunnes saavuttiin Almiranten satamaan. Meinasin pyörtyä satamassa laiturille, mutta hetken istuskelu ja urheilujuoman kittaaminen auttoivat sen verran, että pääsimme veneeseen. Puolen tunnin venematkan jälkeen olimme Isla Colónin saarella Bocas del Toron kylässä. Vesi oli kirkasta ja turkoosia, kuten Karibialta sopii odottaa. Harmi vain, että emme ehtineet sitä sen paremmin ihailemaan, koska allekirjoittaneen oli päästävä koomaamaan hotellille.

Hotelli Don Chicho oli onneksi lähellä satamaa ja pääsimme kirjautumaan heti sisään. Hotelli oli aika kulahtanut, mutta toisin kuin edellisessä yöpaikassa Kaya’s Placessa, sängyn jouset eivät porautuneet selkään ja kylppäri oli ihan oikea kylppäri eikä mikään saastainen loukko. Huoneen seinät olivat sairaalanvihreät, mikä sopikin teemaan…

Kolmen yön vierailu Bocas del Torossa ei arvatenkaan mennyt ihan suunnitellusti sairastelun vuoksi. Ei puhettakaan, että olisimme päässeet snorklaamaan tai vaikkapa jollekin kivalle retkelle. Kivojen aktiviteettien sijaan aika kului hotellihuoneessa täristen kuumeessa, päänsäryssä ja vatsaongelmissa. Niin inhottavaa! Bocasin kylä vaikutti sen verran kivalta paikalta, että siellä olisi varmaankin viihtyisää oleilla terveenä. Ravintoloita oli kiitettävästi ja myyntipisteissä oli tyrkyllä monenlaisia aktiviteetteja matkalaisille. Ympärillä levittäytyi turkoosinsininen meri. Jokseenkin harmitti Costa Ricasta matkaan tarttunut tauti, mutta aina ei voi voittaa.

Bocas del Toro, Panama Bocas del Toro, Panama

Yritimme säätää lentoja Panama Cityyn, sillä jostain kumman syystä kahdentoista tunnin mittainen yhdistetty vene- ja bussimatka ei juuri silloin houkutellut. Kävimme kysymässä lentoja Bocas del Toron kansainväliseltä lentoasemalta, joka on superkoominen paikka. Se muistuttaa enemmän jonkin perähörkkölän bussiasemaa kuin kansainvälistä lentokenttää. Muutaman sadan metrin päässä Bocasin keskustasta sijaitsevalla kentällä on kaksi tiskiä. Meille neuvottiin etukäteen, että lennot voi käydä ostamassa suoraan tiskiltä ja sitten vain hypätään koneeseen. Tiskin takana ollut työntekijä huuteli meille jonossa seistessämme, että jos olemme hamuamassa lentoja seuraaville neljälle päivälle, niin turha jonottaa – lennot on jo myyty täyteen. Niinpä jouduimme kuin jouduimmekin ostamaan liput yön yli kestävälle vene- ja bussimatkalle Panama Cityyn päästäksemme. Sitä riemun määrää (not).

Bocas del Toro, Panama

Lähtöpäivänä sairastin jo neljättä päivää. Hymy oli ehkä vähän hyytynyt jo siinä vaiheessa. Vene Almiranteen lähti puoli kuudelta iltapäivällä, joten otimme Don Chichosta myöhäisen uloskirjautumisen. Jo satamassa oli pientä sählinkiä veneeseen pakkautumisessa, mutta Almirantessa touhu meni paljon pahemmaksi säätämiseksi. Satamasta siirryttiin pienillä takseilla bussiasemalle, ja siirtymistä järjestämässä olleet tyypit yrittivät saada takseja lennosta ja puhelimitse – niitä ei siis ollut hoidettu etukäteen, vaikka kyseessä oli kymmenien ihmisten kuljettaminen satamasta bussiasemalle.

Kun lopulta saimme taksin, rasittavia tipin pummaajia tunki taksin ovelle niin, että ovea ei meinannut saada kiinni. Näitä samoja ”Antakaa mulle tippiä, vaikken ole tehnyt mitään sen ansaitakseni! Vedän hernepalon nenään, jos ette anna!” -tyyppejä kohtasimme myös Bocasin satamassa saapumispäivänämme. Selkeä kehitysmaaraivarin paikka (huomasimme, että niitä voi tulla myös Aasian ulkopuolella).

Bussiasemalla puolestaan tuhraantui ylimääräistä aikaa suunnilleen tunti kaiken epäjärjestelmällisyyden ja aivan turhan paperien pyörittelyn takia: ensin odoteltiin odottamisen ilosta, sitten venattiin nimilistaa matkustajista, sitten nimilistan perusteella tehtävien matkalippujen valmistumista, sitten tavaroiden pakkaamista bussiin ja lopulta nousua bussiin. Mietimme, että koskaan ei ole bussin liikkeelle saattaminen ollut niin pirun vaikeaa. Lopulta pääsimme matkaan vaille kahdeksalta illalla.

Luonnollisesti bussissa ei kuulutettu mitään tietoja pysähdysten määrästä, kestosta tai kellonajoista. Bussissa piti olla vessa ja olikin, mutta se oli lukittu. Ei sillä, että vessassa olisi voinut oikein käydäkään ilman olympiatason tasapainoa ja tähtäystaitoja, sillä tie oli todella pomppuinen ja mutkainen. Ensimmäinen pysähdys oli jo tunnin matkustamisen jälkeen ja seuraava yhden aikaan yöllä. Muita pysähdyksiä ei sitten enää ollutkaan, vaikka bussi oli perillä Panama Cityssä vasta seitsemän jälkeen aamulla. Sanotaanko näin, että olemme olleet aika paljon paremminkin järjestetyillä etapeilla. Panama ei ihan vakuuttanut.

Myönteistä oli se, että pääsimme ehjinä perille ja pirun sitkeä tautikin alkoi Panama Cityssä vihdoin ja viimein hellittää. Seuraavassa postauksessa on siis luvassa iloisempia tunnelmia maailman koristeellisimpien bussien kaupungista, Panama Citystä!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

6 vastausta artikkeliin “Missattu snorklausmahdollisuus ja rankkaa matkantekoa”

  1. Silloin kun me oltiin Balilla häämatkalla, minäkin sain monen päivän kestävän kammottavan vatsataudin nimeltään Bali belly. Kuulemma erittäin yleinen tauti. Ja sitten kun pahin ripulointi ja oksentaminen loppui, pysyi huono olo koko loppu loman. Antti sai saman taudin, joten meidän kaksiviikkoinen honymoonimme meni aikalailla kokoajan sairastaessa. Se sapettaa sillin kun on kivassa kohteessa. Tunnen siis suurta sympatiaa! Nuo Costa Rican näkymät ovat kyllä aivan julmetun upeita. Seelan suusta kuului jatkuvasti: "oohh…paljon puita…ihania eläimiä…" ym. kun katseltiin kuvia ja videoita.

  2. Voi ei! Kyllä mua kyrsisi aika paljon, jos häämatka menisi sairastelun takia pilalle. 🙁 Tällä meidän reissulla tuo oli kuitenkin vain pieni osa kokonaisuutta, joten vaikka se ottikin päähän, niin ei se silti pilannut koko matkaa. Huhhuh.

    Kiva, että Seelakin on matkassa mukana! 😀 Costa Ricassa oli ihan mahtavia eläinkohtaamisia.

  3. Joo, pahimpiin painajaisiin se kuuluu mullakin, mutta tulipahan sekin sitten koettua. Ihme säkä siinä mielessä, että bussimatka sujui kuitenkin suht ok. Muuten olisi pitänyt muuttaa suunnitelmia, koska ei siellä bussissa olisi pystynyt olemaan samanlaisessa olotilassa kuin hotellilla oli. Näitä tauteja on onneksi ollut reissun kestoon ja kohteisiin nähden aika vähän, joten kai siitä voi olla kiitollinen. Bocas del Toro jäi vain valitettavasti aika kehnolle huomiolle, mutta ei voi mitään.

  4. No olipa sulla ikäviä kokemuksia 🙁 Onneksi "sait" sairastaa hotellissa eikä pahin vaihe iskenyt matkustaessa. Mutta nuokin kuuluu niihin kuuluisiin kokemuksiin, joita on ehkä kiva muistella myöhemmin ja todeta, että selvisin siitäkin 🙂 Toivottavasti loppureissunne sujuu terveenä ja saatte nauttia huikeasta matkastanne täysillä loppuun asti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *