Kehitysmaaraivareista ja turnauskestävyydestä maailmalla

Kesäpalatsi

Aina ei vain jaksaisi. Säätämistä ja tinkimista, saastaisia vessoja, likaisia ja torakkaisia hostellihuoneita. Toimimattomia suihkuja, vessoja ja hanoja. Sähkön pätkimistä, luvatun nettiyhteyden ei-oota. Olematonta huonesiivousta paikoissa, joissa paskapaperit pitää laittaa wc:n roskikseen haisemaan sen sijaan, että ne voisi vetää alas pöntöstä. Jonottamista jonottamisen perään. Tiuskivia virkailijoita. Massiivista byrokratiaa. Turistien kusetusta joka käänteessä. Silkkaa rahastusta.

Postauksen kuvituksena on hienoimpia kokemuksiamme Kiinasta: Kesäpalatsi, Kielletty kaupunki ja Kiinan muuri. Olimme Kiinassa lokakuussa 2014 kahdeksan kuukauden mittaisen maailmanympärimatkamme alkupuolella.

DSC_1702-m

Yksi jos toinenkin matkaaja on joskus vajonnut niin sanottuun kehitysmaaraivariin. Kehitysmaaraivari iskee todennäköisemmin omatoimimatkalla kuin pakettimatkalla, sillä pakettimatkalla kaikki on yleensä järjestetty valmiiksi suht tasokkaasti. En silti väitä, etteikö raivari voisi pamahtaa päälle myös pakettimatkalla, jos olosuhteet vain ovat sille otolliset. Kunnia kehitysmaaraivari-termistä kuuluu tietääkseni nyt jo kuopatun Irtiotto-blogin Maijalle, sillä sieltä minä tämän kuvaavan sanan ensimmäisenä bongasin. Maija selosti termin blogissaan näin:

Kehitysmaaraivari yllättää yleensä kun ihminen on väsynyt, vessahädässä, oudot ötökät ahdistelevat, joku kaupustelee aurinkolaseja, on hirveä nälkä ja jano, ei yöpaikkaa ja kysyttäessä apua vastapuoli kusettaa tai kielimuuri estää minkään kommunikoinnin. Kehitysmaaraivari voi yllättää sairaalassa kun huonekaverin omaiset polttavat röökiä, silloin kun Mekongjoen retki on täysi fiasko, kun ruoassa on lihaa, vaikka on sata kertaa ilmoittanut olevansa kasvissyöjä. Kehitysmaaraivareiden taustalla voi olla jonotustilanne, jossa sata metrin mittaista kiinalaista ohittelee ja räkii.

Pahimmat kehitysmaaraivarit osuivat meidän maailmanympärimatkallamme Aasiaan ja Väli-Amerikkaan. “Argh, mikä mesta!” -fiilikset liittyivät useimmiten liikkumiseen, turistien vedättämiseen ja majoituslaitoksiin. Avauduin Kaakkois-Aasian vedätyskulttuurin osalta aiheesta tässä postauksessa, joten ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Niputan tähän samaan kehitysmaaraivariosastoon myös Uuden-Seelannin ja Australian nettiyhteydet (vieläpä maksulliset sellaiset), jotka olivat monissa majapaikoissa huonompia kuin missään muualla, missä olen matkustellut. “Kehitysmaa” ei nyt varsinkaan näiden maiden kohdalla ihan päde sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta pilke silmäkulmassa kehitellyn kehitysmaaraivari-termin voinee muutenkin käsittää suht laveasti.

Tavallisella lomamatkalla kehitysmaaraivareita tulee harvemmin, sillä silloin pätäkkää laitetaan yleensä enemmän tiskiin ja saatetaan näin välttyä pahimmalta säätämiseltä. Jos kyse on vielä valmismatkasta, on koko reissu matkanjärjestäjän siloittelema kokemus ja silloin raivaririski on kaikkein pienin. Muutenkin lyhyellä matkalla riski on pieni, koska paikalliseen touhuun ei ehdi kypsyä.

Pitkällä kiertomatkalla raha on yleensä tärkeä kriteeri kaikille muille paitsi lottovoittajille. Siispä matkaaja pyrkii säästämään niin majoituksessa kuin matkajärjestelyissäkin ja hoitamaan asioita mahdollisimman pitkälle omin päin – ja tästä juuri alkaa kehitysmaaraivarin riski kasvaa. Tosin valitettavasti aina edes rahalla ei saa hyvää, kuten oli tilanne Uuden-Seelannin ja Australian nettiyhteyksien kanssa.

DSC_1592-m

Kun järjestää kaiken itse ja yrittää selvitä hommasta suht edullisesti, törmää melko väistämättä jossain vaiheessa siloittelemattomaan totuuteen siitä, että kaikki ei todellakaan hoidu kuin koti-Suomessa. Tämä on sekä hyvä että huono asia. Huonoa siinä on tuo kehitysmaaraivarireaktio, jota yleensä edesauttaa väsymys. Aina ei vain jaksaisi säätää. Hyvää on se, että omatoiminen matkailija luultavasti ymmärtää aina näitä tilanteita kohdattuaan hitusen enemmän siitä, miten hommat missäkin maassa hoidetaan ja ennen kaikkea sen, että ne itselle vieraaat tavat voivat lopulta olla ihan toimivia. Maailmassa kun eletään niin monenlaista elämää eikä meidän suomalainen viisimiljoonainen kansamme ole maailman napa, ainoa paikka jossa asiat tehdään oikein ja hyvin.

Joissain kohteissa turismi on saanut ikäviä piirteitä, sitä ei käy kiistäminen. Aina matkaajan kohtelu ei ole sitä, mitä sen voisi kohtuudella olettaa olevan. Voi olla vain huijaamista ja rahastusta. Joskus turismi on vinoutunut sellaiseksi, että matkaajat nähdään vain kävelevinä setelitukkoina. (Bangkokilainen huijaava tuk tuk -mies lävähti juuri elävästi mieleeni.) Lyhytnäköinen rahat pois -asenne ei ole kenenkään matkaajan mielestä kivaa eikä hyväksyttävää, mutta sekin on joskus pakko kestää, jos aikoo sen tai tuon ”pakko nähdä kerran elämässä” -kohteen katsastaa.

DSC_1580-m

Yritykset saisivat matkailijoista vielä enemmän irti, jos ymmärtäisivät kohdella heitä reilusti, mutta aina näin yksinkertaista asiaa ei ymmärretä. Jos esimerkiksi hotellihuoneessa sängyn jouset törröttävät pystyssä, homeläiskiä täynnä olevat tyynyt haisevat kuolemalta ja torakat hiippailevat suihkukopin lattialla, kyseessä on ilmiselvästi aikamoinen läävä. Silloin myös hinnan tulisi olla alhainen. Itse en kehtaisi edullisessa matkailumaassa pyytää yli neljääkymmentä euroa majoituksesta, jossa suihkuviritelmän vesi löyhkää niin kamalalta, että majoittuja pohtii, uskaltaako suihkua edes käyttää, jossa ikkunoiden virkaa toimittavat reikäiset hyttysverkot ja pihamaalla haisee uloste. En myöskään kehtaisi väittää, että bussimatka kestää seitsemän tuntia, jos tietäisin sen todellisuudessa kestävän 12 tuntia.

Omatoimimatkalla näissä tilanteissa valittaminen ei yleensä auta mitään. Pahoittelua tuskin tulee, saati mitään hinnanalennusta. Mitäs läksit! Siinäpä taas oiva kehitysmaaraivarin paikka. Mutta ei auta itku markkinoilla. Tarvitaan turnauskestävyyttä.

Inhoan yleistämistä ja lokerointia, mutta jos haluaisin miettiä määritelmien turisti ja matkaaja (“travelleri”) eroa, se voisi olla juuri tässä. Pakettimatkaileva turisti sujahtaa sieltä, missä aita on matalin ja saa hienoja kokemuksia. Omatoiminen matkaaja kohtaa enemmän huonojakin juttuja (vaikkapa vinoutunutta turismia tai tarpeettomalta tuntuvaa ja monimutkaista säätöä pikkuasioiden hoitamiseksi), mutta saa silti yhtä lailla hienoja kokemuksia ja oppii ehkä samalla maailmasta hitusen enemmän. Molemmissa on puolensa eikä kumpikaan matkustustyyli ole “väärä” eikä myöskään toisensa poissulkeva. Minusta tärkeintä on se, että jos haluaa matkustella, uskaltaa sen tehdä – tyylillä millä hyvänsä.

DSC_1623-m

On kuitenkin todettava, että omatoimimatkailussa – etenkin sellaisessa, jossa pyritään säästämään rahaa ja ollaan reissussa kauan – voi kohdata sen verran haasteita ja jo pelkät matkajärjestelyt voivat olla sen verran työläitä, että ihan jokaiselle se ei sovi. Voin sanoa omasta kokemuksesta, että kun mitään ei ole valmiina, reissussa ollaan kuukausia ja aiottuja matkakohteita on listalla paljon, kaikkien järjestelyjen hoitaminen käy ajoittain työstä. Minua tämä ei haitannut, mutta jonkun muun kohdalla tilanne voi olla toinen. Kaikenlaista säätöä voi tulla, ja siihen kannattaa varautua – ja myös niihin kehitysmaaraivareihin.

Herne patjan alla -asenne eli liiallinen kermaperseily on asia, joka voi oikeasti haitata matkantekoa ikävästi ja jättää myös ikäviä fiiliksiä koko matkasta. Siksi neuvoisin pitkää ja mielellään edullista reissua suunnittelevaa, että kannattaa tiedostaa oma mukavuustasonsa ja olla valmis tinkimään siitä joskus paljonkin. Neuvoisin myös pysymään kuitenkin keskimäärin riittävän lähellä omaa mukavuustasoa, jotta reissaaminen pysyy miellyttävänä. Jos on esimerkiksi tottunut neljän tähden hotelleihin ja hienoihin ravintoloihin, turnauskestävyys todennäköisesti kasvaa reissussa, vaikka ei vetäisikään tavoitteita aivan toiseen äärilaitaan ja kärvistelisi koko matkaa ilmastoimattomissa ja homeisissa hostelleissa pikanuudeleita syöden.

Itsensä kannattaa tuntea ja budjetti kannattaa suunnitella oman sietokyvyn mukaan, yleisesti ottaen kun laadusta ja asioiden helppoudesta joutuu maksamaan enemmän. Oman turnauskestävyyden arvioinnin lisäksi on hyvin tärkeää muistaa avoin mieli. Matkailu avartaa, jos vain sen antaa tehdä niin. Ja kun avoin mieli ei enää tunnu riittävän, kannattaa hengitellä syvään ja yrittää kasvattaa niitä kuuluisia lehmän hermoja.

Miksi sitten tehdä pitkä, omatoiminen maailmanympärimatka, jos se saattaa olla välillä vaivalloista ja siellä voi saada kehitysmaaraivarin? Ehkä selitys on Maijan tekstissä:

Mutta hei, ilman näitä raivareita ei ole sitä ehtaa matkustamisen tunnetta.

Kai sitä on jotenkin kieroutunut, kun tykkää reissaamisesta kaikkine sivumausteineenkin kuin hullu puurosta eikä aidan matalin kohta ole aina se houkuttelevin.

Onneksi ikävät tapaukset ovat äärimmäisessä vähemmistössä. Ylivoimaisesti suurin osa meidänkin kokemuksistamme maailmanympärimatkalla ja muillakin reissuilla niin majoituksen kuin kaiken muunkin suhteen olivat hyviä tai erinomaisia ja meitä on kohdeltu useimmiten ystävällisesti ja reilusti. Maailmanympärimatka oli tähänastisen elämäni hienoin kokemus. Jälkikäteen (melkein) kaikille sattumuksille ja epätoivon hetkille voi nauraa ja kenties todeta, että olisi sinäkin päivänä kannattanut muistaa syödä ja nukkua tarpeeksi. Tai ottaa rentouttava olut.

Pysy matkassa mukana ja seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


Lue myös:
Oppeja Kaakkois-Aasiasta
Kierros Kielletyssä kaupungissa
Käärme paratiisissa eli pakkolepoa Koh Phanganilla

14 vastausta artikkeliin “Kehitysmaaraivareista ja turnauskestävyydestä maailmalla”

  1. Tosi hyvä postaus! Kehitysmaaraivareita saa myös hyvin aikaiseksi ulkomailla asuessa 😉 Ja yksin matkustaessa ehkä himpun verran helpommin kuin porukassa 😀 Koettu on.

    Erityisesti tykkäsin tästä "Neuvoisin myös pysymään kuitenkin keskimäärin riittävän lähellä omaa mukavuustasoa, jotta reissaaminen pysyy miellyttävänä", sillä ylipäätään matkustamiseen liittyen olen viime aikoina miettinyt tätä. Tavallinen tallaaja joutunee tekemään valinnan sen suhteen, tekeekö paljon matkoja pienemmällä budjetilla vai vähemmän ja isommalla. Me ollaan valittu se ensimmäinen, jotta päästäisiin joka lomalla reissuun. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä krantumpi alan olla kaiken suhteen. Pitää ihan oikeasti alkaa miettimään, että pitäisikö panostaa pikkuisen enemmän, jotta ei sitten tarvitse stressata jostain toimimattomasta jutusta väsyneenä tai huonoista vaihtoajoista jne.

    1. Kiitos!

      En epäile yhtään, etteikö ulkomailla asuessa tulisi myös kehitysmaaraivareita. 😀 Yksin matkustamisesta en tiedä, kun en ole toistaiseksi testannut, mutta voin kuvitella näin olevan.

      Itsekin luulen, että iällä saattaa olla tekemistä sietokyvyn, tai ehkä pitäisi sanoa sietokiinnostuksen, kanssa. Toisaalta itse en ollut ennen maailmanympärimatkaa yöpynyt hostelleissa kertaakaan, mutta nyt tuli sitäkin testattua eikä kyrsinyt yhtään. Dormeissa ei tosin yövytty nytkään. Eikä minulla ei ole mitään ongelmaa yöpyä leirintäalueilla, mikä taas joillekin tuntuu olevan suurin kauhistus maan päällä. Mutta kieltämättä rahatilanteen vahvistuessa (ja yleensähän tämä tapahtuu iän myötä) alkaa helpommin ajatella, että josko sitä tällä kertaa panostaisi vähän enemmän siihen, tähän tai tuohon asiaan, kun aiemmin koko mahdollisuutta ei ole oikein ollut. Ovathan ne paremmat hotellitkin kokemuksia itsessään, ja lennot todellakin ovat kivemmat ilman huonoja vaihtoaikoja! Matkustaminen on monesti aikamoista puntarointia. 🙂

  2. Noita tuk-tuk-kuskeja lukuunottamatta mä olin tosi positiivisesti yllättynyt skämäämisen vähyydestä Bangkokissa ja Kambodzassa. Ehkä niissä hinnoissa oli 10-20% ilmaa, mutta kun edellinen reissu oli Gambiaan, jossa hinnoissa oli pääsääntöisesti 200% ilmaa ja voi jumankauta sitä laahusmiesten määrää… vieläkin raivostuttaa, vaikka tosta reissusta on 7 vuotta. 😀

    1. Muistankin, että kommentoit aikanaan Kaakkois-Aasian -postaukseeni, että huijaamista oli Gambiassa todella paljon. Kuulostaa tosi hurjalta! Kyllä nuo huijarit tosiaan jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Muistan ihan varmasti itsekin tuon yksittäisen tuk tuk -kuskin vuosikausia. 🙂

      Minulle jäi keskimäärin ihan hyvä fiilis myös Vietnamista, missä jouduimme eniten huijausten tai huijausyritysten kohteeksi. Hemmolle jäi vähän nihkeämpi fiilis… Ehkä olen nopeampi unohtamaan ja kultaamaan muistoja. 🙂 Kambodzassa emme kohdanneet niin paljoa vedätystä. Costa Ricassa oli sellainen juttu, että majoitukset olivat aina yhtä suuria yllätyksiä, sillä vaihtelua oli aivan älyttömästi saman hintaluokan sisällä. Ja osa autokyydeistä maassa oli aikamoisia perunapeltoreittejä. Samoin Panamassa. Molemmissa vaadittiin ajoittain turnauskestävyyttä. Luontoelämysten puolesta Costa Rica oli toki aivan upea emmekä muistaakseni törmänneet vedättämiseen, mutta Panamassa sitäkin oli.

      P.S. Kommenttisi tuli läpi näemmä kolmeen kertaan, joten poistelen ylimääräiset. 🙂

  3. Loistopostaus, hyvää pohdintaa! Me ei juurikaan matkattu kehitysmaissa meidän maailmanympärimatkalla, mutta löysin tästä aikaisemmasta Kaakkois-Aasian reissusta tuttuja fiiliksiä. Ja lisäksi voin allekirjoittaa täysin nuo turhautumiset ja ketutukset Uuden-Seelannin ja Australian toimimattomien nettiyhteyksien suhteen, hitto että meni käpy niiden kanssa ja monesti! Tuo on kans ihan totta, että se majoituksen taso, mihin on tuttunut, vaikuttaa siihen mihin turnauskestävyys reissussa riittää. Itse kun ei olla totutettu itteämme mihinkään luksuslomiin niin meni ihan hyvin ne autossa nukutut ja telttayöt penniä venytellessä 🙂

    1. Kiitos!

      Joo, ei meilläkään ole ollut tapana kovin tasokkaissa majapaikoissa yöpyä (normaalisti kesälomat menee aina teltassa, missä toisaalta on kyllä siistimpää ja ainakin puhtaampi peti kuin monessa hostellissa tai majatalossa :D), mutta reissussa tuli vastaan pari aika surkeaa tapausta. Ja toki vastaan tuli myös ihan huippuhyviä paikkoja, jotka olivat vielä edullisiakin!

      Vähänkö ne Uuden-Seelannin ja Australian nettiyhteydet oli oikeasti surkeita! Yritä siinä sitten blogia kirjoittaa… Kiinassakin toimi paremmin, ja se on kyllä paljon sanottu se. 🙂

  4. Kehitysmaaraivarit, mikä erinomainen käsite! Tämä täytyy kyllä ottaa sanavarastoon talteen, kuvaa niin täydellisesti kyseistä fiilistä. Kehitysmaaraivareiden alakäsitteeksi sopiva olisi afrikkaraivarit, jotka me saimme kokea muutamaan otteeseen pidempään Afrikassa reissatessa. Afrikkaraivarit eivät niinkään kumpua siitä, että sinua yritettäisiin kusettaa tai ylipäänsä mistään varsinaisesti turistiin kohdistuvasta toiminnasta, vaan turhautumisesta yleistä meininkiä seuratessa ja tietynlaisen mentaliteetin ihmettelystä. Tiivistettynä monessa paikassa asiat voisivat olla aika eri tavalla erilaisella asenteella, ja tämä joskus turhautti. Mutta tämä tunteiden kirjohan on ehdottomasti matkustamisen rikkaus – ainakin jälkikäteen ajateltuna 😉

    1. Kiitos kommentista! Kehitysmaaraivari voi iskeä melkeinpä missä tahansa, kun sopivasti osuu! 🙂 Fiilis ei aina liity turismiin tai skämmäämiseen vaan ihan vain yleisesti väsähtämiseen, säätämiseen kyllästymiseen, kummallisiin ja juuri sillä hetkellä liian hankalilta tuntuviin tapoihin jne. jne. Onneksi näille voi tosiaan jälkikäteen nauraa. 🙂

  5. Hyvä aihe tämäkin!
    minulle tuli juuri se tunne että minä ja koko perheeni olisimme olleet jotain käveleviä setelitukkoja Kanarialla kerran, joka puolella huudettiin ett tulkaa ostamaan sitä ja tätä, yritettiin myös vetäistä sisälle ravintoloihin juuri kun oli tullut viereisestä ravintolasta ulos. Kirjoitinkin aikanaan matkakertomukseen etten tosiaankaan tiennyt että lomaosakekauppiaiden kohderyhmää ovat alle kaksikymppiset, kun silloin olin alle kaksikymppinen. Ilmeisesti joissain turistikohteissa riittää kun on ulkomaalainen niin ajatellaan suunnilleen että ulkomaalaiset ui rahoissa.

    Olen myös huomannut sen että jostain syystä yleensä aina matkatoimistolta kun on varannut keskitason majoituiksen niin ei ole kyllä mitään laatua saanut. Monesta hotellista on puuttunut ilmastointi +35C helteessä ja muitakin "pikku"vikoja on ollut. Itse kun varaa niin voi seuraavana päivänä vaikka vaihtaa koko hotellia jos ei ole tyytyväinen, mutta jos ottaa pakettimatkan toimistolta niin hotellia (tai edes huonetta) on hieman vaikeampi vaihtaa/joskus mahdotonta. Tosin olen kyllä tullut huijatuksi niinkin että olen itse mennyt varaamaan, kerran piti esim. olla hotelli keittöllä mutta vastassa olikin huone jossa oli keittiö jota ei saanut käyttää (ilmeisesti rikottu) syytä ei kerrottu. Mutta niin, itse annan kyllä kuulua Tripadvisorissa niin hyvät kuin huonotkin palautteet

    1. Kiitos kommentista!

      Musta tuntuu, että lomaosakekauppiaat yrittää kaupata ihan kenelle tahansa. Itsekin muistan joskus just ja just 20-vuotiaana joutuneeni kerran myyntipuheiden kohteeksi. (Siitä on siis aika kauan!)

      Tyrkyttäjät alkavat kyllä ottaa hermoon, jos heitä on ihan joka nurkalla. Turistikohteissa monesti on paljon, mutta ei aina.

      Mulla on (niinä harvoina kertoina kun olen pakettimatkalla ollut) matkatoimistojen hotellikuvauksista vain hyvää sanottavaa. Ei ole ollut tuollaisia huteja / ongelmia, mitä sun kohdalle on osunut. Tripadvisor on hyvä pitää mielessä!

  6. Tshihih…mikä postaus! 😉 Tuo kehitysmaaraivarit-sana on jo kaiketi ihan legenda ja Maijan blogista minäkin sen silloin bongasin. Joo, Aasia on ihan oma juttunsa, mutta tosiaan kun Uudessa-Seelannissa kokee takapakkia nettitoimivuuden suhteen, niin ihan snadisti alkaa ponnari kiristää… Ymmärrän sen täysin! Tosin, joku joka ei ole sitä kokenut, mahtaa ihmetellä että mihin niin kauniissa maassa edes nettiä tarvitaan…? 🙂

    1. Heh, kiitos!

      Aasia on tosiaan omanlaisensa.

      En olisi uskonut, että Australiassa ja Uudessa-Seelannissa on niin huonot nettiyhteydet. Aikamoista tappelua oli asioiden selvittäminen ja matkasuunnitelmien tekeminen niillä surkeilla verkoilla. Ponnari saattoi juu välillä vähän kiristyä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.