Illallinen kansankuppilassa Pekingissä

Artikkelikuva - Kielletty kaupunki, Peking

China Southern Airlinesin lento Soulista Pekingiin lähti puolenpäivän jälkeen. Olimme varanneet sen jo Suomessa ennen tälle maailmanympärimatkallemme lähtöä, sillä viisumia varten piti olla matkasuunnitelma dokumentteineen olemassa. Jätimme Soulin taakse hieman haikein mielin, sillä olisimme viihtyneet siellä kauemminkin. Uudet seikkailut kuitenkin kutsuivat Kiinassa, joten oli lähdettävä.

Kiinassa silmille iski ensimmäisenä raskas sumu, jonka tarkensimme hetken ajatustyön jälkeen savusumuksi. Silloinen saastetilanne oli vasta alkusoittoa, mutta emme onneksi tienneet sitä vielä saapuessamme maahan.

Ilma oli synkkä ja matkalla hotellille saimme niskaamme kunnon rankkasateen. Onneksi meillä oli Japanista ostetut sateenvarjot hollilla emmekä näin ollen kastuneet aivan kokonaan Kielletyn kaupungin muurin vierusta hotellille tallustaessamme. Respassa Hemmo bongasi heti pari suomalaista mimmiä, jotka kertoivat huoneiden olevan Jade Hotelissa ihan hyviä.

Sumua lentokentällä Kiinassa

Kärräsimme itsemme meille osoitettuun katutason huoneeseen ja totesimme, että ihan siedettävältä vaikuttaa. Kunnes jo samana iltana saimme nitistää ensimmäisen lattialla kipittävän torakan. (Äidille terveisiä: se oli onneksi pienikokoinen.) Teenkeittimen sisään vilkaistuamme jätimme haaveet teen valmistamisesta suoraan seuraavaan majapaikkaan.

Hotellin sijainti oli kuitenkin loistava aivan Kielletyn kaupungin kupeessa ja lähellä Wangfujing-metroasemaa ja markkina-aluetta. Netti toimi huoneessamme jotenkuten sen ansiosta, että huone sijaitsi niin lähellä respaa. Muuten verkko toimi – jos ylipäätään toimi – vain hotellin aulassa.

Verkon jatkuva pätkiminen kypsytti Pekingissä viettämämme viikon aikana todella pahasti, sillä omatoimimatkalla verkkoon pääseminen on asioiden hoitamiseksi aikalailla tärkeää. Viihdepuolta ajatellen testasimme heti alkajaisiksi Facebookiin kirjautumista, vaikka tiesimme, että Facebookiin ei Manner-Kiinassa ole ollut pääsyä vuoden 2009 jälkeen. Niinpä kirjautuminen ei luonnollisesti onnistunut.

Sängyt Jade Hotelin huoneessamme

Pimeä laskeutui nopeasti ja lähdimme Pekingin kaduille etsimään purtavaa. Löysimme siistiltä näyttävän paikan, jonka Hemmo risti kansankuppilaksi. Tilasimme annoskuvien perusteella paistettua riisiä ja lihamakaronimössöä. Molemmat annokset olivat oikein hyviä ja todella edullisia (noin kaksi euroa per annos). Tilasimme myös höyrytettyjä dumplingeja, jotka eivät olleet mitään herkkua, mutta Hemmo tuhosi nekin vain lievästi nikotellen.

Japanissa ja Etelä-Koreassa paikallisten englannin osaaminen on vähäistä, Kiinassa usein olematonta, joten on aivan sama puhua vaikka ruotsia ravintolan kassalla – ymmärretyksi tulee kuitenkin vain elekielen avulla, jos silloinkaan. Niin sanotut paremmat ravintolat voivat olla eri asia, mutta ainakaan edullisissa paikoissa henkilökunnan kielitaidon varaan ei todellakaan kannata laskea.

Niinpä onkin näppärää, että niin Kiinassa kuin Japanissa ja Etelä-Koreassa ravintoloissa on lähes poikkeuksetta esillä kuvat kaikista annoksista, joten ruokien tilaaminen onnistuu turistilta niiden perusteella ilman minkäänlaista paikallisen kielen osaamista. Annoksissa saattaa sitten tietysti olla vähän sitä sun tätä, mitä ei kuvien perusteella olisi arvannut, mutta ei pidä olla liian nirso kaikesta lautasen sisällöstä (tai allerginen). Joskus ruokalistoissa on myös englanninkielisiä tekstejä, jotka voivat olla joko oikein, käsittämätöntä siansaksaa tai jotain näiden väliltä.

Ihmisiä iltamarkkinoilla Pekingissä

Lukuisten Kiinaan suuntautuneiden työmatkojen ansiosta Hemmolta taittuu muutama sana mandariinikiinaa. Taidot eivät kuitenkaan riittäneet junalippujen ostoon, joka oli kansankuppilaillallisen jälkeen seuraava aktiviteettimme Pekingissä. Kiinan kansallispäivä lähestyi, joten halusimme ostaa liput ajoissa, jotta niitä ylipäätään olisi saatavilla.

Hotellimme esitteessä luvattiin järjestää junalippuja mihin tahansa Pekingistä lähtevään junaan, mutta kun kysyimme asiasta respassa, ei lippuja ollutkaan mahdollista saada hotellilta. Meidät neuvottiin läheiseen lipunmyyntipisteeseen. Se oli rähjäinen koppero, jonka kyltissä luki ”Ticher office”. Molempien passit täytyi esittää lippuluukulla ja ne syynättiin tarkasti, koska eihän sitä nyt maan sisällä saa ilman passia matkustaa… Saimme liput ostettua tankkaamalla tiskillä kolmelle asiakaspalvelijalle kohdekaupungin nimeä ja osoittelemalla kalenterista oikeaa päivämäärää, eli hyvinhän se meni. Taas oli varmistettu yksi matkaetappi!

Millaisia kokemuksia teillä on omatoimimatkailusta Kiinassa?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *