Olin haaveillut monet kerrat lomasta pienessä alppikylässä, jonka keskellä virtaa vuolas vaaleanvihreä vuoristojoki ja ympärillä kohoavat lumihuippuiset vuoret. Itävallan Sölden on juuri tällainen paikka ja vei sydämeni heti kättelyssä. Testasimme Söldenissä suosittua patikointityyliä: hiihtohissillä ylös vuorelle ja kävellen alas. Edes alkumatkan sankka sumu ja ajoittainen tihkusade eivät onnistuneet tärvelemään fiilistä. Mikä paikka!
Sölden sijaitsee Itävallan Alpeilla Ötzin laaksossa, ja kylästä pääsee vuorille usealla eri hissillä. Yli kolmetonnisia vuoria on aivan vieressä useampi. Tämä ehkä antaa osviittaa siitä, millaisista maisemista Söldenissä saa nauttia ihan vain kadulla seistessä tai hotellihuoneen ikkunasta ulos katsoessa.
Giggijochbahnilla ylös sumuiselle vuorelle
Me majoituimme Söldenissä ihanaan majataloon nimeltä Sportpension Carinthia. Sen sijainti on loistava: aivan hotellin lähettyvillä on yksi kylän hiihtohisseistä, Giggijochbahn. Gondolihissin kyydillä pääsee Giggijochin huipulle 2283 metriin.
Pari ensimmäistä päivää Söldenissä käytimme muun muassa 007 Elements -museossa vierailemiseen ja jäätiellä ajamiseen, mutta lopulta hotellihuoneen parvekkeelta näkyneen Giggijochbahnin ja erityisesti rinteessä odottaneiden patikointireittien kutsu kävi liian voimakkaaksi. Siispä hissillä vuorille patikointivermeet niskassa!
Giggijochbahnin gondolihissi on mukavan moderni, kuten muutkin Söldenin hiihtohissit, joita matkalla testasimme. Kyydissä ei ole sellaista tunnetta, että hissi mätkähtää tonttiin hetkenä minä hyvänsä, joten arempikin kulkija uskaltaa taatusti kyytiin. Me nautimme matkalla hienoista maisemista, kunnes ne peittyivät sankkaan sumuun – mikä sekin tuntui eksoottisen kiehtovalta näissä maisemissa.
Vaihtelevia maisemia patikointipolulla
Päätimme kävellä reitin, joka kulki Giggijochin huipulta ensin Hochsöldeniin ja sieltä Leiterberg Almin kautta alas Söldeniin. Hissiavusteisia patikointivaihtoehtoja eli hissillä ylös, kävellen alas -patikointireittejä löytyy Söldenin verkkosivuilta.
Ylhäällä hissiasemalla oli niin sumuista, että mietimme alkumatkasta pariin kertaan, kuljemmeko aivan varmasti oikeaan suuntaan. Onneksi reitiltä löytyi opasteita. Alkumatkan mutkittelimme siksakkia hissien vierustalla kulkevaa polkua. Maisemia ei juuri näkynyt, sillä sumu esti näkemästä paria metriä pidemmälle, mutta silti reitti tuntui hienolta.
Pian patikointireitti sujahti kulkemaan suojaiseen metsään ja sumu alkoi jo hieman hälvetä. Matkalla oli välillä avaraa, välillä kuljimme täysin metsän uumenissa. Vuoristopuroja solisi polun varrella tasaisin väliajoin, ja aina välillä jostain kuului myös lehmien kellojen kilke. Aina kun kuulimme äänen, aloimme odottaa lehmien ilmestymistä polulle. Ne kuitenkin pysyivät piilossa.
Sumun muututtua yhtäkkiä sateeksi puimme päälle sadetakit, mutta hetken päästä ne pystyi jo riisumaan. Sateen jälkeen pilviverho alkoi rakoilla ja pian näimme polulta alas Söldenin kaupunkiin ja laakson toiselle laidalle, missä hento lumivaippa peitti vuorten huippuja. Lumi oli aivan tuoretta: edellisinä päivinä oli kirkas sää ja huiput näkyivät hyvin, eikä lunta vielä silloin juuri ollut.
Metsäpolulla lehmien kellojen kilinää kuului jatkuvasti enemmän ja aloimme jo tosissamme ihmetellä, missä elukat oikein luuraavat, kun niitä ei äänestä ja sitkeästä kyttäämisestä huolimatta näkynyt. Silmä kovana etsiskely palkittiin lopulta, kun polku aukesi niittyjen viereen. Lehmä keskellä polkua ja pari muuta niityllä! Kävelimme niiden lähelle, mutta yksi lehmä vaikutti närkästyvän valokuvaamisesta siinä määrin, että näimme parhaaksi hieman väistää ja jatkaa äkkiä matkaa.
Kun polku tuli asutuksen kupeeseen, saimme merkitä päivän patikoinnin eläinbongauksiksi myös suuren lauman lampaita, muutaman alpakan ja söpön kissan, joka arvosteli meitä katseellaan navetan edustalta. Lampaat loikoilivat tyytyväisen näköisinä vihreällä nurmella täydellisessä alppimaisemassa: alhaalla söpö kylä vuoristojokineen, taustalla jylhiä vuoria ja yläpuolella pikanttina lisänä edestakaisin suhaava gondolihissi.
Valitsemamme reitin arvioitu kulkuaika oli käsittääkseni noin kolme tuntia, mutta me saimme tuhrattua siihen kaikkine kuvaustaukoineen ja muuten vain pysähtelyineen noin viisi tuntia. Ne olivat mukavia tunteja! Reitti ei ollut kokonaisuudessaan erityisen jyrkkä, mutta paikoin oli lyhyitä jyrkkiä kohtia. Vaikka reitti oli sinänsä helppokulkuinen, alamäkeen köpöttely polkua pitkin oli pidemmän päälle yllättävän rankkaa. Majataloon palattuamme olimme aivan väsähtäneitä.
Sölden oli matkakohteena unelmien täyttymys ja vierailumme aikana vakuutuin täysin siitä, että palaamme ehdottomasti takaisin niin kesällä kuin talvella. Ensi kerralla vuorelta tullaan alas suksilla!
Vierailimme Söldenissä osana kolmen viikon autoreissuamme Saksassa, Itävallassa ja Italiassa.
Lue myös:
- 007 Elements: Bondin maisemissa Itävallan Söldenissä
- Itävallan Sölden, vuoria rakastavan matkailijan paratiisi
- Patikointia Baijerissa: Almbachklammin kanjonireitti
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Meillä ei tuollaisesta olekaan kokemusta, vaikka paljon ollaankin Alpeilla patikoitu. Aina silloin kun on menty hissillä ylös, niin on kyllä jollain hissillä tultu myös alas, ja siinä välissä ollaan sitten patikoitu rinteillä.
Hienoilta näyttävät maisemat! Ja tuo lehmien kellojen kilkatus on kyllä mahtavaa, tykkään siitä todella!
Minustakin lehmien kellojen kilkatus oli tosi kiva lisä patikointiin. 🙂
Taisi tämä olla meillekin ensimmäinen kerta tällaista patikointia. Mutta ei viimeinen! Oli niin mukavaa, että teemme saman varmasti uudelleen, kun vain tulee taas tilaisuus.
Olipa ihanan tuntuinen idea. Pitäisi vain päästä tuo tekemään aika pian, muuten aletaan olla liian vanhoja. Joku lyhyempi reitti saattaisi mennä, tai sitten vain vielä enemmän pysähdyksiä kuin teillä. Aila
Alaspäin meneminen oli yllättävän raskasta siitä päätellen, miten väsähtäneitä olimme päivän päätteeksi, vaikka kävellessä se ei niin tuntunutkaan. Hyvä vaihtoehto on myös se, että menee hissillä ylös ja kuljeskelee siellä aikansa ja palaa sitten hissillä alas. Tai sitten kulkee kävellen vain yhden hissimatkan välin alaspäin. Söldenissäkin olisi ollut tuohon sopivia reittejä, koska monilla rinteillä täytyy joka tapauksessa vaihtaa välillä hissiä matkalla huipulle. Joka tapauksessa alamäkeen patikointi oli kyllä mukava kokemus, jota suosittelen, jos omaan kuntoon sopiva kohde vain löytyy! 🙂
Tämä kuulostaa kokeilemisen arvoiselta, varsinkin kun noita reittejä vaikuttaa olevan eri mittaisia, oman unnon mukaan. Ja todellakin, onpa tuiman näköisiä lehmiä!
Suosittelen, jos tilaisuus tulee! Reittejä on tosiaan monenlaisia, joten varmasti lähes jokaiselle löytyy jotakin. Tietysti Söldenissä ja muissa alppikohteissa voi suhailla ihan vain hisseilläkin edestakaisin, mikä sekin on kivaa, jos patikointi ei syystä tai toisesta maistu.