Kävin kesällä yksin Espanjassa. Lähtöaamuna mietin, että en ollut tainnut kertaakaan aiemmin olla yksin matkalla ulkomailla. Suomessa olen kyllä matkannut paljonkin omin päin, mutta ulkomailla en. Tilanteen taustalla ei ollut mitään erityistä syytä: minulla on vain aina ollut halukasta reissuseuraa, itse asiassa usein enemmän kuin omiksi tarpeiksi, joten ei ole tullut tarvetta lähteä matkalle yksin seuran puutteen vuoksi. Matkaseuralaiseni, etupäässä tietysti Hemmo, ovat lisäksi olleet aina niin mahtavia matkakumppaneita, että en ole kokenut tarvetta lähteä yksin reissuun. Kesällä kuitenkin lähdin.
En jännittänyt matkaa ollenkaan, mikä puhuu sen puolesta, että jokunen reissu on tullut tässä elämässä heitettyä. En yleensäkään ole jännittänyt matkustamista enää vuosikausiin, mutta en näemmä myöskään yksin matkustamista. Aika hienoa!
Yksin matkaan lähtiessäni en kuitenkaan ollut etukäteen kovin fiiliksissäni tulevasta matkasta, vaikka tavallisesti aina olen. Se oli vähän tylsää, koska matkan fiilistely on minusta yksi reissaamisen hienoista puolista: matkasta nauttii fiilistelyn myötä jo etukäteen. Normaalista poikkeava pienoinen latteus johtui parista seikasta.
Ensinnäkin mahdollisuus matkalle lähtöön tuli vähän puskista. Minulla ei pitänyt alun perin olla kesällä vapaata Balkanin-reissun lisäksi, mutta yhtäkkiä muuttuneiden työkuvioiden vuoksi vapaata olikin. En ehtinyt ihan sisäistää tätä yllättävää tilannetta ennen reissua ja matkan fiilistely jäi siinä samalla puolitiehen.
Toisekseen aioin käyttää matkasta ison osan opiskeluun. Opiskelusuunnitelman vuoksi välttelin tietoisesti keksimästä matkalle kovin paljoa muuta ohjelmaa, jotta saisin oikeasti jotain opintojen saralla aikaiseksi. Ajattelin, että tutussa kohteessa, mutta toisten ihmisten asunnossa (majoituin matkalla sukulaisten asunnossa yksikseni), voin keskittyä opiskeluun paremmin kuin kotona, missä muut asiat vievät helposti huomiota. Tämä myös onnistui matkalla erinomaisesti, ja bonuksena sain nauttia Espanjan auringosta. (Muistatte varmaan, miten ankea kesä Suomessa oli.)
Vasta kolmas syy liittyi yksin matkustamiseen. Olen tottunut siihen, että minulla on reissussa seuraa. Matkaseuran kanssa on mahtavaa jutella tulevasta matkasta ja miettiä, mitä kaikkea hauskaa reissussa voisi tehdä. Tavallisesti reissuseuranani rähjääntyy Hemmo, ja meillä on niin samanlainen tyyli matkustaa, että parempaa matkakumppania en voisi toivoa. Yksin reissaamisessa ei näin ollen ollut mitään ”kerrankin saan tehdä mitä haluan” -näkökulmaa, sillä saan tehdä niin aina muutenkin. Tai jos en saisikaan, niin se ei ole katastrofi, sillä olen joustava tyyppi.
En etukäteen osannut fiilistellä matkaa samalla innolla kuin normaalisti, mutta kun lentokoneessa katselin ikkunasta alapuolella näkyviä peltomaisemia, hymy nousi kasvoilleni. Ajatukset Espanjan auringosta, herkkuruuista ja tutuista Torreviejan kulmista nostivat pintaan sen kaikilta aiemmilta matkoilta tutun kutkuttavan fiiliksen. Puolittain kateissa ollut reissufiilis teki paluun rytinällä. Tästähän tulee ihan mahtava matka!
Koska matkakohde oli tuttuakin tutumpi ja kahlasin reissun aikana lävitse opintoihin liittyen kirjan jos toisenkin, matkasta ei tullut seikkailujentäyteinen, kuten jo etukäteen tiesin. Aurinkoa, lämpöä, korvissa soljuvaa espanjaa, herkullista safkaa ja uima-altaan liplatusta siitä ei kuitenkaan puuttunut. Jutustelutuokioita reissuseuran kanssa sen sijaan puuttui, koska WhatsAppilla viestittely ei vain ole sama asia kuin naamatusten juttelu.
Matkalla minua vaivasi samankaltainen tylsyys kuin kotimaassakin, jos lähtisin ilta-aikaan ulos yksinäni, ajatuksena mennä syömään tai drinkille: minusta on vähän ankeaa mennä ravintoloihin yksin. Etenkään drinkille minua ei huvittanut matkalla mennä yksikseen, kuten ei Suomessakaan – minusta baarissa tai ravintolassa istumisen parasta antia on juuri se, että voi keskustella tuttujen kanssa ja päivittää kuulumisia.
Vaikka olen suomalaisittain puhelias tyyppi enkä arkaile ottaa kontaktia ihmisiin, en välttämättä jaksa aina olla sosiaalinen ja yrittää viritellä jutustelua tuntemattomien kanssa, joten kaipasin nimenomaan jotakuta tuttua ihmistä kenen kanssa jutella. Yksinäinen nainen drinksulla ei myöskään välttämättä vedä puoleensa ketään ainoastaan keskusteluseuraa etsivää, ja pariskuntien rinnalla yksin istuessa itselleni tulee äkkiä vähän outolintu-fiilis.
Päädyin kiertelemään kaupungilla enemmän päiväsaikaan katselemassa meininkiä ja nauttimassa ympärillä soljuvasta espanjasta ja lämpimästä auringosta. Yhtenä päivänä kävin myös huvin vuoksi bussilla Alicantessa.
Lopputulema reissusta oli, että minulla oli sinänsä oikein mukavaa, mutta vielä mukavampaa olisi ollut jonkun kanssa. Kävi selväksi, että haluan jakaa kokemukset suoraan jonkun tutun kanssa ja höpötellä muutenkin niitä näitä joka välissä. Itselleni yksin lomailun kielteinen puoli oli siis se, että en voinut jutella kunnolla kenenkään kanssa. Muuten en kokenut yksin matkustamista mitenkään ikäväksi, ja totta kai oli ihanaa päästä pakoon Suomen valitettavan ankeaa kesää ja yleensäkin reissuun. Voisin lähteä toistekin yksin, mutta mieluiten lähden silti Hemmon tai jonkun tutun kanssa.
Millaisia kokemuksia sinulla on yksin matkustamisesta?
Lue myös:
- Miksi matkustan?
- Torrevieja, leppoisa tukikohta Costa Blancalla
- Alcalá del Júcar, yksi Espanjan kauneimmista kylistä
- Besalú, kylä toiselta aikakaudelta
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Mä olen huomannut ihan saman. Olen muutaman kerran reissannut lyhyehköjä matkoja yksin Euroopassa, ja olen kyllä tykännyt siitä. Mutta kun parikin päivää on itsekseen ja juttelee lähinnä b&b:n pitäjän kanssa, tulee pakottava tarve päästä kunnolla juttelemaan jollekin. Onneksi on some, jossa saa edes jollakin tavalla jaettua reissukokemuksensa.
Kuulostaa ihan samoilta fiiliksiltä kuin mulla tuolla reissussa oli. Oli ihan mukava matka, mutta jonkun tutun kanssa olisi ollut kiva jutella. Soittelin kyllä WhatsAppilla Suomeen, mutta silti. Yleisesti ottaen viihdyn kyllä yksin ihan hyvin, mutta viikko oli ehkä vähän liikaa ilman tuttuja, joille jutella livenä.