Etätöissä Savossa: millainen oli workcation Kuopiossa?

Risteilyllä Kallavedellä - artikkelikuva

*Etätyöviikko ja majoitus saatu KPY Novapolikselta*

Työn ja matkailun yhdistäminen on asia, jota tekisin mielelläni jopa pysyvästi. Saan vaihtelusta virtaa, joten pienikin maisemanvaihdos tekee terää, oli kyse lomasta tai työmatkoista. Kun keväällä huomasin, että KPY Novapolis etsi avoimella haulla kiinnostuneita kokeilemaan coworking-tiloissa työskentelyä Kuopioon, kiinnostuin heti. Tykkään etätöistä ja olin pitkään halunnut testata coworking-konseptia, joten hain mukaan testiryhmään – ja päädyin Kuopioon viettämään workcation-viikkoa.

Workcation on ehkä vähän ärsyttävä englanninkielinen termi, mutta menköön nyt tällä kertaa. Kyse on siis työn ja matkailuelämysten yhdistämisestä. En ollut lomalla sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä tein ihan normaaleja työpäiviä, mutta työarki vieraassa kaupungissa tuntui silti vähän kuin lomalta. Olin ihan eri ympäristössä kuin normaalisti ja töiden jälkeen seikkailin Kuopiossa turistina.

Olin käynyt Kuopiossa lyhyesti muutaman kerran, mutta en silti juuri tuntenut kaupunkia. Viikon aikana sain kaupungista paljon paremman otteen ja ehdin kierrellä ihan mukavasti Kuopion nähtävyyksiä.

Mualiman napa -maalaus Kuopion torilla

Mikä cowork?

Päivätyössäni olen viestintätehtävissä ja teen enimmäkseen töitä etänä kotoa, sillä pidän siitä ja se sopii lähestulkoon kaikkiin tehtäviini. Vaikka läppärityöläiset usein mielletään koodareiksi, niin tosiasia on, että monet muutkin ”toimistotyötehtävät” on jo pitkään hoidettu tietokoneella tai puhelimella. Kunhan netti vain toimii, niin ei ole väliä, missä konetta naputtaa ja Teams-kokouksiin osallistuu.

Coworking-tilojen ideana on, että kuka tahansa voi tulla tiloihin työskentelemään yksin tai yhdessä, joko säännöllisesti tai satunnaisesti. Tyypillisesti coworking-tiloissa on käytössä eri tarpeisiin sopivia passeja, joilla tiloihin pääsee työskentelemään. Kuopiossa KPY Novapoliksen CoWork-tiloissa on päiväpassi, kuukausipassi ja yrityspassi.

Yhden hengen hiljaisia tiloja KPY Novapoliksen CoWork-tiloissa
Työvälineet pöydällä CoWorkissä
Kuopion CoWorkingissä

KPY Novapoliksen CoWorkissä on modernit työskentelyolosuhteet ja monenlaisia tiloja erilaisiin tarpeisiin. Työpäivät menivät sujuvasti välillä avoimissa tiloissa työskennellen, välillä erilaisten työskentelyhuoneiden suojissa palaveeraten.

Voisin hyvin kuvitella käyttäväni coworking-tiloja esimerkiksi silloin, jos olisin työkeikalla vieraassa kaupungissa, jossa työantajallani ei ole toimitiloja. Tai jos pitkäaikaisen haaveeni mukaisesti reissailisin muuten vain, mutta en lomalla vaan samalla työskennellen. Tai jos olisin yrittäjä ja kotoa työskentely ei esimerkiksi remontin tai tilanpuutteen takia onnistuisikaan, kuten tällä hetkellä. Tai jos ihan muuten vain kaipaisin vaihtelua ja haluaisin kokeilla välillä jotain erilaista.

Tietysti etätöitä voi tehdä vaikka kahviloissa, mutta kokemusteni mukaan se ei ole useinkaan kovin sujuvaa tai tietoturvallista verrattuna kunnollisiin työtiloihin, joissa on muun muassa mahdollisuus varata yksityisiä tiloja kokouksia varten ja wifiin on panostettu.

Kuopion coworking-tilojen testaajaksi päätyminen osoitti minulle, että workcation kotimaassa voi olla erittäin antoisa kokemus. Minulla oli Kuopiossa tuottoisa ja inspiroiva viikko niin töiden kuin matkailun näkökulmasta. Päivät ahersin töiden parissa normaaliin tapaan, ja töiden jälkeen riensin tutustumaan kaupunkiin.

Pieniä työpisteitä CoWorkissä
Keinutuoleja KPY Novapoliksen CoWork-tiloissa

Kuopioon tutustumista arki-iltaisin

Entä se workcationin jälkimmäinen puoli eli turistina heiluminen? Matkailun näkökulmasta workcation asettaa kieltämättä joitakin rajoitteita, jos työskentelee lähinnä perinteiseen ”toimistoaikaan” eli noin klo 9–17 välillä. Suomalaisissa kaupungeissa kun museot ja muut nähtävyydet menevät usein kiinni jo iltapäivällä, mikä täytyy huomioida, kun suunnittelee ohjelmaa.

Aikatauluhaasteista huolimatta onnistuin Kuopiossa vierailemaan monissa kivoissa kohteissa. Kyselin ennen matkaa Kuopio-vinkkejä sekä somessa että tutuilta, ja sainkin hyviä tärppejä. Kaikkiin kiinnostaviin paikkoihin en tietenkään ehtinyt, mutta aika moneen kuitenkin!

Kuopion kaupungintalo
Kuopion kauppahalli

Tietenkin ihmettelin Kuopion toria – vaatimattomasti nimettyä Mualiman napaa – ja ihastelin hienoa Kuopion kaupungintaloa. Näitä katselin itse asiassa joka päivä, sillä asustelin viikon aivan Kuopion keskustassa Scandic Atlaksessa. Ydinkeskusta oli lähiöelämään tottuneelle ihanaa vaihtelua arkeen.

Ehkä mieleenpainuvin kokemus oli vierailu VB-valokuvakeskuksessa, jossa oli Ruud van Empelin vaikuttava näyttely Illusions of reality. Lyhenne VB tulee puolalaissyntyisen valokuvaajan Victor Barsokevitschin nimestä. Valokuvakeskus sijaitsee hänen yli sata vuotta sitten rakennuttamassaan viehättävässä puutaloateljeessa. Miljöö on hieno, ja vanha puutalo toi modernille van Empelin näyttelylle hienoa kontrastia. Tykkään muutenkin valokuvataiteesta, joten VB-valokuvakeskus oli ykkösvalintani Kuopiossa – enkä todellakaan pettynyt!

VB-valokuvakeskus
VB-valokuvakeskuksen näyttelytiloja Kuopiossa

Kävin tutustumassa myös Kuopion taidemuseon näyttelyihin, ja siellä olikin varsin monipuolinen kattaus. Humoristisista sarjakuvistaan ja suurista värikkäistä maalauksistaan tunnetun Mikko Valtosen Syvään päätyyn -näyttely (esillä 18.9.2022 asti) ei ollut oikein minun makuuni, mutta ihan hauska kuitenkin. Paljon paremmin upposivat astetta synkemmät, kantaa ottavat Osmo Monton Kasvokkain-näyttelyn teokset (esillä 18.9.2022 asti). Tykkäsin myös Pauno Pohjolaisen maalausta ja kuvanveistoa yhdistelevistä teoksista (esillä 4.9.2022 asti).

Kuopion taidemuseossa pidin myös pysyvämmästä Taiteilijan katse -näyttelystä, joka on laaja kooste museon kokoelmista. Esillä on taidetta suomalaisen kuvataiteen alkuvuosikymmeniltä nykypäivään. Hienoja teoksia!

Kuopion taidemuseon kokoelmia
Teos Kuopion taidemuseossa

Kävin pyörimässä satamassa ja samalla syömässä herkullista kuhaa Wanha satama -kesäravintolassa, jossa on viehättävä ja historiallinen miljöö. Harkitsin myös illallista Mustassa lampaassa ja Isä Camillossa, sillä sain molemmista suosituksia ja ne vaikuttivat erittäin houkuttelevilta. Kaikkialle ei kuitenkaan ehdi, joten pitkän kaavan illalliset jäivät seuraavaan kertaan. Tykkään kyllä muutenkin syödä pitkät illalliset ennemmin jonkun seurassa kuin yksin, ja Kuopiossa olin reissussa yksikseni, joten ehkä ihan hyvä näin.

Nautin Kuopion keskustan leveistä kävelykaduista ja kauniiden puutalojen bongailusta. Yllätyin siitä, miten hieno Kuopion tuomiokirkko on: kivinen rakennus tuo vähän mieleen jonkinlaisen linnan. Sateen ja ukonilman yllätettyä kävin komeassa kirkossa sisälläkin, mutta rakennus on mielestäni ulkoa paljon hienompi kuin sisältä.

Wanhan sataman terassi Kuopiossa
Minna Canth talon seinässä
Kuopion tuomiokirkko

Moni suositteli minulle Saaristokaupunkia ja risteilyä Kallavedellä. Niinpä päätin iskeä kaksi kärpästä kerralla ja hypätä sellaiselle laivareitille, joka kulkee Saaristokaupunkiin. Yhdistelmä oli toimiva: sain nautiskella kauniista järvimaisemista ja ihmetellä Saaristokaupungin aluetta ja todella hulppeita taloja mukavasti laivan avaralta kannelta. En todellakaan tiennyt, miten mahtavissa puitteissa Kuopion Saaristokaupungissa asutaan!

Moni suositteli myös vierailua Kuopion Saanassa, joka on kuulemma Helsingin Löylyä muistuttava sauna-, uinti- ja terassiravintolapaikka Saaristokaupungin kupeessa. Sinne en kuitenkaan valitettavasti ehtinyt.

MS Queen R -alus Kuopion satamassa
Pieni saari Kallavedellä
Terassi sillan kupeessa Kuopion Saaristokaupungissa

Aikaa oli vain neljä arki-iltaa, joten matkailupuolen saldo oli mielestäni aika hyvä suoritus, vaikka en ihan kaikkiin kiinnostaviin paikkoihin ehtinytkään. Joskus toiste sitten! Tällainen työn ja matkailun yhdistelmä tosiaan on ihan oma lajinsa – workcation ei tunnu ihan arkiselta työltä, mutta ei tietenkään ihan lomaltakaan, koska matkailupuoleen jää varsinaiseen lomaan verrattuna todella paljon vähemmän aikaa. Uudessa ympäristössä työskentely ja vieraan kaupungin nähtävyyksien kiertely töiden jälkeen oli kuitenkin juuri sitä, mitä hain: se toi vaihtelua arkeen, uusia kokemuksia ja mukavasti virtaa.

Onko sinulla kokemusta workcationeista kotimaasta tai ulkomailta?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

2 vastausta artikkeliin “Etätöissä Savossa: millainen oli workcation Kuopiossa?”

  1. Kuopio on kiva kaupunki ja ihan vastaavia paikkoja itsekin siellä olen tutkinut. Ja Saana tosiaan muistuttaa Löylyä, itse olen joskus ollut sinne menevällä yksityisristeilyllä, oli mukava kokemus. Ja samaa mieltä tuomiokirkosta, se on hieno, ja Saaristokaupunki on omasta mielestäni yksi Suomen hienoimmista asuinalueista. Mitä tulee tuohon etätyöasiaan, niin olen pyöritellyt mielessä, että jos siitä näkökulmasta sitä lähtisi syksyllä Lappiin, niin valoisa aika arkipäivisin jää kyllä vähän turhan lyhyeksi.

    1. Mulle jäi kyllä tosi kiva fiilis Kuopiosta tällä reissulla, oli hyvä viikko! Ja olen ihan samaa mieltä Saaristokaupungista, mietin juuri tuota siellä laivassa aluetta katsellessani. Se on todellakin upea alue järvimaisemineen! Vastaavaa ei monesta paikasta löydy. Jos mistään.

      Lapissa tuo valo olisi tosiaan ongelma, mutta toisaalta Suomessa on kyllä talvisin ihan joka paikassa pimeää ”toimistotyön” kellonaikojen ulkopuolella. Valoa ei näe etelässäkään (työpäivisin) ollenkaan moneen kuukauteen, kun päivän valoisat hetket kuluvat sisätiloissa nenä kiinni tietokoneessa töitä tehden. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *