Viikonloppu Riiassa

Artikkelikuva - Riika, Latvia

Aina ei ole mahdollista lähteä pidemmälle matkalle, vaikka reissujalka vipattaa jatkuvasti. Mitä siis tehdä? Oma ratkaisuni ovat matkakuumetta tyynnyttelevät viikonloppureissut. Lähikohteista ulkomailla tykkään niin Tallinnasta kuin Tukholmasta, joskin jälkimmäisessä on tullut käytyä harvemmin. Myös Pietarissa olen piipahtanut viikonloppumatkalla. Viimeisimmän viikonloppureissuni kohde oli Latvian pääkaupunki Riika, jonka tarjontaan tykästyin kovasti.

Kävin Riiassa kesäisen viikonlopun vietossa kaveriporukalla, ja silloin kaupungin kukkaistutukset olivat parhaimmillaan. Ennen tuota viikonloppumatkaa olin käynyt Riiassa kerran vuonna 2012, joten oli jo aikakin päivittää fiilikset tästä kauniista kaupungista. Vaikka kukkaistutukset ovat syksyn tullen mennyttä kalua, Riian rakennusten kauneus ei onneksi rapise talvellakaan. Voisin mielelläni matkustaa kaupunkiin myös talvisaikaan. Ja muuten: kuulemma myös Riian joulumarkkinat ovat kauniit.

Tässä vinkkejä viikonloppulomalle Riikaan!

20171112-Unelmatrippi-Riika-125513
Riian katukuvaa

Ravintolavinkkejä Riikaan

Meillä oli viikonlopun molemmille illoille varaukset aivan ihaniin, mutta keskenään hyvin erilaisiin ravintoloihin Riian vanhassakaupungissa. Piipahdimme myös muutamassa muussa maininnan arvoisessa paikassa.

Rentoon illalliseen: Restorãns Trompete

Ensimmäisenä iltana söimme Riian vanhankaupungin eteläisellä nurkalla sijaitsevassa Restorāns Trompetessa (osoite: Peldu iela 24). Kyseessä on ihastuttavan tunnelmallinen ja hämyinen paikka, jossa kohtuuhintaisen ja herkullisen ruuan kylkiäisenä saimme nauttia livemusiikista. Sympaattisten vanhojen herrasmiesten bändi heitti illan edetessä pari settiä klassikkojazzia.

Tyylillä rapistunut tiiliseinä ei ehkä koskaan ole sopinut mihinkään paikkaan yhtä hienosti kuin tänne! Menisin vaikka heti uudestaan. Pakko myös mainita, että en olisi koskaan uskonut kylmän kurkkukeiton voivan viedä kielen täysin mennessään, mutta niin vain Trompetessa kävi.

Fine diningiin: Restorãns 3

Toisena iltana testasimme fine diningia ja suuntasimme Restorāns 3 -nimiseen ravintolaan (osoite: Kaleju iela 3). Sisustukseltaan skandinaavisen tyylikkäässä ravintolassa on rento tunnelma, erittäin hyvä ja asiantunteva palvelu ja mikä tärkeintä: ruoka on herkullista. En ole itse mikään fine diningin suurin ystävä ihan budjettisyistä sekä siksi, että vähän vierastan kaikenlaista hifistelyä, mutta tästä paikasta minulle jäi pelkkää hyvää sanottavaa. Hintakaan ei ollut viimeisen päälle mietityistä annoksista lainkaan paha. Restorãns 3:n annoksissa on todella kekseliäitä esillepanoja ja viihdyimme miellyttävässä tunnelmassa erinomaisesti.

Kahville ja välipalalle: Parunãsim

Riian romanttisimmaksi kahvilaksi tituleerattu pieni Parunāsim (osoite: Mazā Pils iela 4) on söpö pikkupaikka, jossa kelpaa levähtää hetki kahvi- tai teekupposen ja suolaisen tai makean välipalan äärellä. Me väistelimme täällä avoimen ikkunan ääressä istuessamme ampiaisia, jotka olivat selvästi hermostuneet viilenevästä loppukesästä, mutta ampiaisia on tuskin joka kesä riesana yhtä runsaasti. Seurasimme myös kahvinjuonnin lomassa, kun valokuvaaja napsi hääparista otoksia kahvilan nurkalla. Kahvilalla on pöytiä sisätilojen lisäksi ulkona vanhankaupungin kivitalojen suojassa.

20171112-Unelmatrippi-Riika-152227
Parunãsim-kahvilan sisäpiha, Riika

Näköaladrinkille: Skyline

Varma valinta drinkeille näköalan kera on suosittu Skyline-näköalabaari, joka sijaitsee Radisson SAS -hotellin 26. kerroksessa (osoite: Elizabetes iela 55). Drinkkien hinnat ovat kympin tuntumassa (suurin osa alle kympin), mikä on toki Riiassa paljon, mutta helsinkiläisen näkökulmasta ei niinkään – ja sisältyyhän drinkkiin messevä näköala kaupungin yli. Ortodoksinen katedraali erottuu kultaisine kupoleineen maisemasta helposti.

20171112-Unelmatrippi-Riika-135254

Nähtävää Riiassa

Ehdimme viikonlopun aikana tehdä kaikenlaista, vaikka emme pitäneet tasan minkäänlaista kiirettä. Listasin alle muutaman ohjelmanumeron.

Rentouttava jokiristeily

Jokiristeily on kesäaikaan kiva tapa kuluttaa aikaa ja lepuuttaa jalkoja. Isolla joella ei ole mitään ihmeellistä nähtävää, mutta pienempää kanavaa edetessä on ihan mukavia maisemia ja rauhallinen tunnelma. Tunnin risteily maksoi 12 euroa kesällä 2017, ja veneitä lähti Radio iela -kadun tuntumasta kanavan varrelta.

20171112-Unelmatrippi-Riika-121355

Upeat art nouveau -rakennukset

Ortodoksisen katedraalin ja Radisson SAS:n lähettyvillä ovat Riian jugend eli art nouveau -korttelit, joita kannattaa käydä ihailemassa. Riiassa on yli 750 art nouveau -rakennusta. Katso taloja tarkkaan: voit nähdä toinen toistaan hienompia ja kummallisempia koristeluja. Parhaita katuja upeiden talojen bongaukseen ovat Alberta iela, Elizabetes iela ja Strelnieku iela. Jos haluat tehdä kunnon kierroksen, seuraa reittiä Hesarin jutusta Riika on yksi Euroopan komeimmista jugend-kaupungeista – joka kolmas keskustan rakennuksista on jugendia.

20171112-Unelmatrippi-Riika-143514
Riian art nouveau -rakennuksia
Art nouveau -rakennus Riiassa

Riian kirkot ja katedraalit

Skippaan aika usein kirkot ja katedraalit, mutta tällä reissulla tuli käytyä parissa ja ne olivat molemmat ihan hienoja, joten listaan ne tähän.

Erikoisen näköinen ortodoksinen Kristuksen syntymän katedraali (osoite: Brīvības bulvāris 23) sijaitsee lähellä Radisson SAS:ia. Kultaisista kupoleista ja vaaleasta ulkokuoresta ei voi erehtyä. Kannattaa varata huivi mukaan, jos tuppaat ahdistumaan erottuessasi joukosta – useimmat naiset peittävät täällä vieraillessaan päänsä. (Jos googlaat katedraalia, hae englanniksi nimellä Nativity of Christ Cathedral, koska suomeksi tietoa ei juuri löydy.)

Kristuksen syntymän katedraali, Riika

Vanhankaupungin ytimessä sijaitsevan Riian tuomiokirkon peruskivi muurattiin 1200-luvun alussa. Kyseessä on koko Baltian suurin keskiaikainen kirkko ja yksi Baltian vanhimmista uskonnollisista rakennuksista. Tuomiokirkon torni toimii hyvänä maamerkkinä kaupungissa suunnistamiseen.

Riian tuomiokirkko

Riian keskustori

Riian keskustori on avattu vuonna 1930 ja se on yksi Euroopan suurimmista basaareista ja kauppahalleista. Halleja on useita ja lisäksi torikojuja on ulkona. Täältä löytyy vaikka mitä edulliseen hintaan! Jos paluulentosi lähtee samana päivänä ja käsimatkatavaroissa on tilaa, osta vaikka kukkia, kuten matkaseuralaiseni tekivät. Kukat ovat torilla naurettavan halpoja ja erittäin kauniita. Myös kaikenlaista naposteltavaa, hedelmiä, leivoksia ja muuta hyvää irtoaa uloskantohintaan.

Riian vanhakaupunki

Me vietimme käytännössä koko viikonlopun vanhassakaupungissa, ja vaikka alue on pieni, emme ehtineet kyllästyä. Vanhakaupunki on ollut Unescon maailmanperintökohteiden listalla vuodesta 1997. Talot ovat tätä nykyä hyvässä kunnossa ja niitä on ilo ihastella kapeita kujia kierrellessä. Olimme ilahtuneita siitä, että Riiassa emme juuri törmänneet Tallinnasta tuttuun keskiaikarekvisiittaan, joka tuo tietynlaisen teemapuistofiiliksen.

Riian katukuvaa

Riian plussapuolia

+ Kätevä viikonloppukohde: lento kestää Helsingistä vain tunnin
+ Majoitusta on tarjolla kohtuulliseen hintaan
+ Kaunis ja kompakti vanhakaupunki, jossa on helppo liikkua kävellen
+ Unesco-kohde
+ Hyvä kahvila- ja ravintolatarjonta, ja näissä on hinta-laatusuhde kohdillaan
+ Nähtävää ja tekemistä riittää helposti viikonlopun ajaksi

Onko Riika sinulle tuttu kaupunki?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

8 vastausta artikkeliin “Viikonloppu Riiassa”

  1. Olen käynyt Riikassa kolmesti – kaksi kertaa tammikuussa ja kerran toukokuussa. Tammikuu oli molemmilla kerralla erittäin kylmä ja viima tuntui kaupungissa. Toukokuussa taas oli huomattavasti lämpöisempää kuin Helsingissä. Lisäisin vinkkeihin vielä Jurmalan, johon pääset Riiasta junalla näppärästi – siis kun on lämmintä. Lisäksi kaupungista löytyy hieno taidemuseo (en muista nyt nimeä) ja ns. Stalinin hammas eli Tiedeakatemian talo, josta on hienot näkymät kaupunkiin. Varsovassa on samanlainen hirvitys. Zeppelin hallit kannattaa kiertää kaukaa.

    1. Zeppelin-hallit ovat varmaan juurikin sama asia kuin tuo keskustori – itse tykkäsin käydä siellä. Minusta on mielenkiintoista katsella kauppatouhuja ja tutkia, mitä herkkuja on myynnissä. Taskuvarkaiden varalta olisin kyllä siellä valppaana, mutta se kannattaa aina muutenkin.

      Meille osui tosi lämmin viikonloppu syyskesällä. Talvella on varmasti kylmä Riian leveysasteilla, ei se niin paljon etelämpänä ole kuin Helsinki. Noita Stalinin hampaita löytyy myös mm. Moskovasta. Hirvityksiä, mutta näköalat varmasti hyvät!

  2. Itse olen lähdössä parin viikon päästä Riikaan yhdeksi yöksi. Saa nähdä mitä me sieltä löydetään. 🙂

  3. Kiitos Jenni hyvistä vinkeistä! En ole Riikassa käynyt, mutta mielessä on ollut monesti, koska on tuossa lähellä ja lentoja saa edullisesti. Ravintolavinkit varsinkin kiinnostivat ja hyviä ravintoloita olitte löytäneet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *