Varaslähtö kevääseen Madridin puistoissa

Artikkelikuva - Madridin kasvitieteellisessä puutarhassa kukkii jo maaliskuussa

Kun varasimme matkan Madridiin maaliskuun lopulle, ajattelimme, että Espanjassa olisi jo siihen aikaan keväinen sää. Näin olikin – paitsi juuri niinä päivinä, kun me olimme Madridissa. Ennen saapumistamme lämpötila huiteli lähes 20 asteessa, ja samoin oli sen jälkeen, kun olimme jo palanneet kotiin. Siinä välissä me hytisimme ensimmäiset päivämme Madridissa parissa lämpöasteessa, ja vettäkin ripotteli tämän tästä. Karvaan alun jälkeen sentään vähän lämpeni ja Madridin puistoissa kiertely oli miellyttävää.

Vaikka lämpötilan ja satunnaisten sateiden kanssa kävikin vähän huono tuuri leppoisaa ulkoilua ja terassielämää ajatellen, onneksi aurinkoakin nähtiin. Aurinkoisina hetkinä kaupunki näyttäytyi värikkäänä ja tietysti myös tuntui hieman lämpöisemmältä. Kiertelimme Madridin keskustan puistoalueita tavoittaaksemme ensimmäiset kevään merkit. Vihreys olikin hetkellisestä kalseudesta huolimatta ehtinyt Madridissa paikoin jo melko pitkälle.

Suosittu Retiron puisto

Retiron puisto on varmasti Madridin tunnetuin puistoalue. Se on myös 125 hehtaarillaan yksi kaupungin suurimmista viheralueista. Aivan ytimessä Pradon museon tuntumassa sijaitseva Retiro on helposti saavutettavissa ja siellä kannattaa ehdottomasti piipahtaa, vaikka ei olisikaan ihan täysi kesä. Puistossa on mukavan rauhallinen tunnelma, ja vehreä keidas antaa hengähdystauon Madridin vilkkaudesta.

Vihreälehtinen kasvi Retiron puistossa
Pitkä puistokäytävä Retiron puistossa
Melojia Retiron puiston järvellä

Madrid herää uuteen päivään aina verkkaisesti, kerrotaan. Saimme matkallamme havaita tämän lukemamme tiedon todeksi. Aamupäivällä Retiron puistossa olimme ainoat, jotka eivät olleet pukeutuneet timmeihin urheiluvaatteisiin. Vaikutti siltä, että lauantaiaamuisin ei-krapulaiset madridilaiset pinkaisevat Retiroon juoksulenkille tai melomaan puiston keskellä sijaitsevalle tekojärvelle. Vähemmän urheilulliset yksilöt kömpivät koloistaan vasta joskus puolenpäivän tienoilla.

Retiron puistosta löytyy myös nähtävyyksiä, joista yksi on valurautainen Palacio de Cristal. Ilmavan lasipaviljongin suunnitteli espanjalainen arkkitehti Ricardo Velázquez Bosco vuonna 1887. Alun perin paviljonkia käytettiin kasvihuoneena ja siellä oli esillä kasvilajeja Filippiineiltä, joka oli vielä noihin aikoihin Espanjan siirtomaa. Nykyään paviljonkia käytetään yhtenä tilana modernin taiteen museo Reina Sofian väliaikaisille näyttelyille. Sisäänpääsymaksua paviljonkiin ei ole.

Palacio de Cristal
Palacio de Cristalin koristeluja
Palacio de Cristalin sisätiloissa

Retiron puisto ei vielä maaliskuun lopussa ollut täydessä kukkaloistossaan, mutta siellä oli silti mukava kävellä ja katsella. Kesällä puiston raikkaus tuo varmasti helpotusta tukahduttavan kuumassa Madridissa.

Sabatinin puutarha

Uusklassiseen tyyliin suunniteltu Sabatinin puutarha (Jardines de Sabatini) kuuluu kuninkaallisen palatsin yhteyteen, mutta sinne ei ole mitään pääsymaksua. Puutarhan särmästi leikatut pensaat muodostavat labyrintteja, joiden käytävillä on solisevia suihkulähteitä. Vuonna 1978 yleisölle avattu järjestelmällinen puisto on aivan toista maata kuin rönsyilevä Retiro.

Kuninkaallisen palatsin ympäristössä ovat myös Cabo Novalin ja Atenasin puistot sekä Campo del Moron puutarha. Näitä kierrellessä saa kaupanpäällisenä ihastella kuninkaallista palatsia vähän joka kulmasta.

Näkymä Sabatinin puutarhaan
Madridin kuninkaallinen palatsi
Sabatinin puutarhan graafisesti leikattuja kasveja
Kuninkaallinen palatsi
Suihkulähteitä kasvien välissä
Patsaita puistossa

Madridin kuninkaallinen kasvitieteellinen puutarha

Kuninkaallisen kasvitieteellisen puutarhan (Real Jardín Botánico de Madrid) sisäänkäynti on aivan Prado-museon vieressä, eli tämäkin viherkohde on sijainniltaan hyvin keskeinen. Neljän euron sisäänpääsymaksulla pääsee ihastelemaan noin 90 000 kasvia ja 1500 puulajia. Ensin vain täytyy saada ne liput. Lipputiskillä oli meidän vierailumme aikaan ongelma toisensa perään, ja lopulta lipunmyyjä kirjasi käsin ylös jokaisen myymänsä lipun sarjanumeron. Eipä meillä onneksi mikään kiire ollutkaan.

Kuninkaallisen kasvitieteellisen puutarhan kasveja ja suihkulähde
Paseo de Jose Quer -kyltti
Valkoisia kukkia
Violetteja kukkia
Matalia vihreitä istutuksia
Rintakuva kuninkaallisessa kasvitieteellisessä puutarhassa
Pinkkejä kukkia
Vihreä kukka

Kasvitieteellisessä puutarhassa oli meidän vierailumme aikaan täysi tohina päällä: puutarhurit touhusivat työssään saadakseen paikan valmisteltua kesää varten. Monenlaiset kasvit kuitenkin kukkivat täällä jo maaliskuun lopussa, joten saimme nähdä paljon enemmän väriä kuin muissa puistoissa ja viheralueilla. Kasvitieteellisessä puutarhassa on varmasti todella kaunista parhaimpaan kukinta-aikaan, sillä jo varhain keväällä siellä oli nättiä.

Tykkäätkö sinä kierrellä matkoillasi puistoja, puutarhoja ja muita viheralueita?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

8 vastausta artikkeliin “Varaslähtö kevääseen Madridin puistoissa”

  1. Hitsi että sattukin just teidän lomalle nuo vähän huonommat päivät. Samaan aikaan oli mun yks kaveri käymässä ja koitappa sitten sanoa että ”no on täällä muuten nyt ihan koko ajan paistanu aurinko” 😀

    Mutta Madridin puistot on ihania ja on ihanaa että niitä on ihan joka lähiössä. Tuolla maksullisessa puistossa pitäis kyllä nyt lähiaikoina piipahtaa ja miksei retirossakin katsastamassa jokos alkais olla kukkaloistossaan.

    1. Joo, kävi vähän huono tuuri, mutta eipä sitä aina voi osua ne täydelliset säät – kivaa oli joka tapauksessa! Saatiin onneksi välillä aurinkoakin, vaikka kieltämättä varsinkin ekoina iltoina paleli aivan järjettömästi. 😀

      Tykkäsin kyllä puistoista. Varmasti ovat todella upeita sitten kun kaikki vehreys ja kukat ovat parhaimmillaan.

  2. Mä käyn todella mielelläni puistoissa ja puutarhoissa. Tykkään valtavasti siitä fiiliksestä, kun kaupungin häly etääntyy ja tilalle tulee sellainen vaimea rauhallisuus. Mun viimeisin suosikkulöytö on Hampurin Planten un Blommen.

    1. Samoin, käyn mielelläni puistoissa! Aina välillä käyn matkoilla niissä piknikillä, se on kiva tapa viettää aikaa (tällä Madridin-matkalla ei olisi kyllä oikein tarennut istuskella piknikillä, koska oli niin viileää). Mä tykkään puistoissa siitä, että ne ovat ilmaisia paikkoja oleskella, ja ne ovat monissa kaupungeissa vähän kuin ihmisten olohuoneita. On hauska kierrellä ja katsella itse puistoa ja siellä liikkuvaa väkeä. Pidän myös tuosta kaupungin hälyn etääntymisestä, jonka mainitsit.

  3. Hieno palatsialue! Wienin Liechensteinin palatsialue oli kiva nähdä yhtenä keväänä. Myös Portugalin palatsit ja Sevilla kiinnostaisi

    1. Jos et ole käynyt Portugalissa Sintrassa, niin suosittelen lämpimästi! Upea paikka niin palatsien puolesta kuin muutenkin.

      Muakin kiinnostaisi käydä Sevillassa, kun se on vielä toistaiseksi näkemättä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *