Upea Machu Picchu Montaña

Artikkelikuva - Machu Picchu, Peru

Kännykän herätyskello kilahti viileässä ja kosteassa hotellihuoneessamme aikaisin aamulla. Kasailimme itsemme ja tavaramme ja suoriuduimme ovesta ulos. Aikaisesta herätyksestä huolimatta fiilis oli mahtava, sillä tätä oli odotettu kauan! Olimme matkalla Machu Picchuun, tarkemmin sanoen kapuamaan upeisiin maisemiin Machu Picchu Montañalle.

Matkasimme Aguas Calientesin kylästä ylös Machu Picchuun bussilla. Näitä busseja lähtee hyvällä syötöllä Aguas Calientesista aamuvarhaisesta lähtien. Matka mutkaista tietä ylös kestää noin 25 minuuttia. Se kului fiilistellessä jo etukäteen maisemia, joita tulisimme näkemään.

Porteilta ei voi ostaa sisäänpääsylippuja vaan lippujen täytyy ylös mennessä olla jo takataskussa. Meillä oli hommattuina peruspääsylippujen yhteyteen liput Machu Picchu Montañalle, jonne saa päivittäin kavuta 400 matkailijaa.

Aloitimme ylös talsimisen melkeinpä heti porteista sisään päästyämme, sillä viimeiset ylös menijät päästetään reitille yhdeltätoista aamupäivällä emmekä halunneet jättäytyä tuohon viimeiseen ryysikseen. Yleensähän joka paikkaan on juuri viime minuuteilla tunkemassa eniten porukkaa.

Kivettyä kävelytietä matkalla ylös
Ihmisiä kivetyllä polulla

Saimme tallustella ja puuskuttaa alkumatkasta melko rauhassa, sillä Machu Picchu Montañalle vievällä polulla ei ollut kovinkaan paljon väkeä. Tämä oli miellyttävä yllätys. Matkalla ylös oli todella paljon rappusia ja kapeita, jyrkkiä kohtia, joissa ei ollut kaiteita. Ei reitti silti varsinaisesti mitenkään pelottava ollut vaan enemmän se kävi fyysisen kuin henkisen kunnon päälle.

Puuskuttamista riitti vaikka muille jakaa, sillä ohuempi ilmanala toi kapuamiseen mukanaan vähän lisämausteita. Meitä molempia huimasi ja minulle tuli koko ajan yltyvää päänsärkyäkin, mutta etenimme näistä vuoristoilman aiheuttamista fiiliksistä huolimatta sitkeästi huipulle asti. Maisema peittyi siellä pilviin, mutta saimmepahan sentään kuvatodisteita siitä, että hoidimme kapuamisen kunnialla loppuun.

Näkymä alas joelle
Kiviportaita
Näkymä pilvien raosta alas inkakylään
Jenni rappusissa Machu Picchu Montanalla
Hemmo katselemassa alas inkakylään
Machu Picchu Montanan kyltti
Näkymä matkalta alas

Matkalla ylös ja samaten paluumatkalla alas näimme onneksi moneen otteeseen Machu Picchun intiaanikylän alhaalla vuorten syleilyssä. Legendaarinen postikorttimaisema!

Machu Picchun lisäksi maisemassa oli toki muutakin ihailtavaa. Tässä pieni video ylhäältä sekä ehkä koko päivän mahtavin kohtaaminen, söpö laama! Kuten Instagramista ohimennen bongaamani upean vuorikuvan yhteyteen lätkäisty lohkaisu hyvin tiivisti: I hate mountains – said no one ever.

Laama Machu Picchulla

Machu Picchu Montañan huiputtamisen jälkeen meidän oli alun perin tarkoitus käydä vielä kiertelemässä Machu Picchun intiaanikylää, mutta muutimme suunnitelmaa infernaaliseksi yltyneen päänsärkyni takia. Palasimme äkkiä alas Aguas Calientesiin ja ostimme uudet sisäänpääsyliput seuraavalle päivälle, pelkästään Machu Picchun kylään tällä kertaa.

Ensimmäisenä päivänä katselimme siis Machu Picchua yläpuolelta Machu Picchu Montañalta ja toisena päivänä kiertelimme itse inkakylän raunioilla. Tästä tuli tietysti toisten pääsylippujen verran lisäkustannuksia, mutta eipä paljoa riipaissut.

Koko Machu Picchu on niin täynnä hienoa tunnelmaa ja upeita maisemia aukeaa joka suuntaan, että ei ihan kauheasti harmittanut mennä sinne toisenakin päivänä. Jälkikäteen ajatellen ratkaisu oli hyvä siinäkin mielessä, että ehdimme kierrellä raunioilla rauhalliseen tahtiin ja vähemmän hikisinä, kun kaikkea ei tarvinnut suorittaa yhden päivän aikana.

Onko joku teistä käynyt käppäilemässä näissä maisemissa tai kiinnostaisiko käydä?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

14 vastausta artikkeliin “Upea Machu Picchu Montaña”

  1. Tämä on ollut pitkään mun haaveena. Tiedän, että tämä tulee mulle olemaan joskus aikamoinen haaste, koska olen korkeapaikkakammoinen ja saan helposti päänsäryn korkeissa paikoissa. Mutta Machu Picchu on niin upea, että näistä huolimatta tämä on koettava 🙂

    1. Kiitos kommentista. Kyllä Machu Picchu on sen päänsäryn arvoinen! Lääkettä tietty kannattaa olla mukana. Siinä intiaanikylässä ei välttämättä ole korkeanpaikankammo haittana, koska eihän sinne ihan reunalle pahoihin paikkoihin ole pakko mennä. Toki kylä itsessään jo on korkealla, mutta ei sieltä keskeltä sitä niin hahmota. Tuonne Montañalle kapuaminen voikin sitten olla vähän toinen juttu, mutta senkin voi tosiaan ottaa haasteena. 🙂 Toivottavasti pääset joskus käymään tuolla!

    1. Kiitos kommentista! Haaveet ovat hyvästä. 🙂 Tuo on upea paikka, toivottavasti jonain päivänä haaveesi käy toteen ja pääset siellä käymään!

    1. Heh, olen kyllä samaa mieltä! Ennen tuolla käymistä olin tietysti kovin innoissani, mutta tuo paikka ylitti silti odotukset. Upea mesta. Olen tosi iloinen, että pääsimme matkustamaan Machu Picchuun. Suosittelen siis todellakin käymään, jos vain joskus on mahdollisuus. 🙂

  2. On kyllä huikeat maisemat ja haaveissa minullakin tämä kohde. Täytysi ottaa toinen puolen vuoden irtiotto, että pääsisi koluamaan kaikki tuolla puolen maailmaa olevat ihanan ihmeelliset kohteet 😀

    1. Oivoi, riittäisiköhän puoli vuotta? 😀 Etelä-Amerikkaa olisi hienoa koluta enemmän. Meilläkin se jäi kuitenkin aika vähiin, vaikka siellä olisi ollut ties mitä hienoa.

      Maailmasta löytyisi niin paljon kaikkea upeaa nähtävää, että on se vain tuskaista, kun ei voi ottaa niitä irtiottoja koko ajan. 😀 Itse olisin ihan valmis lähtemään uudelle reissulle vaikka heti. Siis jos tilin saldo sen sallisi. 😉 Ja onhan tässä Suomessakin oleilussa puolensa. Asiat kun vaikkapa Aasiaan verrattuna täällä toimivat ja sitä rataa – ymmärrät varmaankin, mitä tarkoitan! 🙂

  3. Kävin siellä Wayna Picchulla 2010. Upeat oli näkymät sieltäkin! Ja ehdottomasti hienoin matkailukokemukseni koko Machu Picchu! Ja sitä Inca Colaa joisin vaikka korillisen… Aguas Calientesissa minunkin hostellissa oli kylmää ja kosteaa, äänekästäkin kun oli siinä joen varrella, rautatien vieressä. Joki piti ääntä, rautatie oli yöllä hiljaa.

    1. Machu Picchu menee ihan kärkeen omissakin matkailukokemuksissani, on se vain niin vaikuttava paikka! Meilläkin hostelli oli joen varressa, mutta vähän kauempana junaradasta onneksi. Todella kosteat oltavat siellä oli. Wayna Picchu pitää vissiin käydä tsekkaamassa sitten, jos tuonne tulee lähdettyä vielä joskus uudelleen. 🙂 Sellaisia suunnitelmia ei nyt tosin tähän hätään ole, maailma kun on pullollaan uusiakin koluttavia paikkoja ja Machu Picchu on kuiteskin aika vaikean matkan päässä Suomesta käsin. 🙂

      1. Moi! Kiva blogi sinulla. Olen hieman suunnitellut pidempää Etelä-Amerikan reissua, jolloin Machu Picchu kuuluu vierailtaviin paikkoihin, totta kai.

        Millä perusteella päädyitte nimenomaan Montanaan Waynan sijaan? Kummallekin ei tule kiivettyä, mutta toiselle varmaan tulee.

        1. Kiitos! 🙂

          Olennaisin syy oli – jos nyt muistan oikein – että ei olisi edes saatu lippuja Waynalle, koska ne oli myyty loppuun jo siinä vaiheessa, kun omia lippuja ostettiin (pari viikkoa etukäteen). Suosittelen hommaamaan liput ajoissa. Kummallekaan ”nyppylälle” ei oteta rajattomasti porukkaa per päivä. Silloin kun tuota itse pähkäilimme, vaikutti Wayna googlailun perusteella pelottavammalta kuin Montaña, joten oltaisiin kyllä todennäköisesti päädytty Montañaan joka tapauksessa. Tuollahan ei muutenkaan kaiteita juuri ole. Montaña oli upea, mutta niin on varmasti Waynakin. Päätit mitä tahansa, niin varmasti se tulee olemaan hieno kokemus!

          Minne kaikkialle meinasit Etelä-Amerikassa suunnata ja kauanko meinasit olla siellä?

          1. Vastaan vähän myöhässä. Hyvissä ajoin reissua olen suunnitellut, sillä ensi helmikuussa vasta on lähtö ja reissun kesto kuukauden verran. Tuon lisäksi ohjelmassa Rion karnevaalit, Iguasso, Amazon ja Galapagos.

          2. Ei se haittaa yhtään olla ajoissa liikkeellä! Itse olen aika huono lyömään mitään suunnitelmia lukkoon kovin aikaisessa vaiheessa, vaikka aina välillä se olisi kannattavampaa niin. Mukavaa matkan suunnittelua sulle – noilla kohteilla kuulostaa siltä, että matkasta tulee aivan upea!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *