Tallinnan KGB-museo

Artikkelikuva- Näkymä Tallinnaan Viru-hotellista

Viru-hotelli taitaa olla kaikille suomalaisille tuttu ainakin nimeltä. Monille matkalaisille 23-kerrokseinen hotelli toimii maamerkkinä, joka auttaa Tallinnassa suunnistamisessa. Olen itse yöpynyt siellä vain kerran, joten minulle Viru on tuttu lähinnä hotellin yhteydessä olevan ostoskeskuksen kautta – sekä siitä, että Tallinnan KGB-museo sijaitsee Viru-hotellissa.

Tallinnan KGB-museo kertoo KGB:n eli Neuvostoliiton salaisen poliisin tarinaa Viru-hotellin historian kautta. Suomalaisten rakennusliikkeiden pystyttämä Viru, Viron ensimmäinen tornitalo, valmistui vuonna 1972. Nykyään Viru on osa Sokos Hotel -ketjua.

Viru-hotelli toimi neuvostoaikana paitsi ulkomaisten matkailijoiden majapaikkana myös KGB:n toimipisteenä. KGB piilotteli hotellin ylimmän kerroksen tiloissa ja salakuunteli niin hotellin ravintolan pöytiä kuin huoneitakin. Mikrofonien määrä oli massiivinen – se käy ilmi Tallinnan KGB-museossa näytillä olevasta pohjapiirustuksesta.

Museovierailu täytyy varata etukäteen, sillä vierailut toteutetaan opastetuilla kierroksilla, ja niihin mahtuu vain rajallinen määrä porukkaa. Noin tunnin kestävän kierroksen liput maksavat 11 euroa .

Tallinnan KGB-museon huone

Tallinnan KGB-museo on kooltaan pieni, ja kierros nojaakin vahvasti oppaan kertomuksiin Viru-hotellin historiasta. KGB-museon tilat koostuvat kahdesta turvallisuuspoliisin käytössä olleesta huoneesta, joissa on esineistöä neuvostoajoilta.

Oppaan jutut kantavat kierrosta hyvin, sillä tarinat ovat kiinnostavia. Historiaa tunteville tai ihan vain vakoilutarinoista tykkääville oppaan kuvailemassa neuvostomeiningissä ei sinänsä ole paljoa uutta. Yksittäiset esimerkit ja tarinat ovat kuitenkin mielenkiintoisia, ja Viru-hotellin ja KGB:n yhteinen historia sisältää myös hauskoja yksityiskohtia. Laittaisitko itse salaisen huoneen oveen kyltin, jossa kerrotaan, että oven takana ei ole mitään kiinnostavaa?

Esineistöä Tallinnan KGB-museossa
Asiakirjoja Tallinnan KGB-museossa

Summa summarum: Tallinnan KGB-museo on viihdyttävä kokonaisuus, joka sopinee myös museoita vierastaville. Siellä kun ei tarvitse lueskella vitriinien pikkuruisia tekstejä eikä kiertää kerroskaupalla näyttelyitä. Suosittelen!


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

4 vastausta artikkeliin “Tallinnan KGB-museo”

  1. Hei kiitos vinkistä! Muistan lukeneeni tuosta KGB-museosta joskus aikoinaan ja miettineeni, että tuolla pitää käydä, mutta en olisi varmasti tajunnut varata lippuja etukäteen. Nyt tiedän, että se on tarpeen.

    1. Eipä kestä! Kyseessä on tosiaan aika näppärä pieni museo, johon ei pääse ilman varausta. Kierroksia on tiettyihin aikoihin, eli aikataulu pitää huomioida muussa suunnittelussa. Tunnin rundin ehtii onneksi aika hyvin mahduttaa mukaan, vaikka olisi paljon muutakin ohjelmaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *