Omatoiminen kiertomatka Costa Ricassa

Costa Ricassa on valtavasti nähtävää ja koettavaa. Erityisesti maa on tunnettu monipuolisesta luonnostaan, mutta myös rantaloman viettäjät ja vesiurheilijat löytävät sieltä tekemistä. Meillä oli vaikeuksia päättää, millaisen kierroksen tekisimme Costa Ricassa. Tyynenmeren rannikolla kiinnosti esimerkiksi Samaran kylä, sillä kaipasimme snorklaamaan, mutta samoin kiinnostivat Monteverden alueen pilvimetsät, Arenal-tulivuoren alue, luonnonpuistot ja Karibianmeren puoleisen rannikon letkeä meininki. Jatka lukemista ”Omatoiminen kiertomatka Costa Ricassa”

Autolla Uudessa-Seelannissa: matkan suunnittelua Te Anaussa

Invercargillissä kävimme aamulla ennen lähtöä ostoksilla retkikaupassa, sillä Kambodzasta hankitut laatuhousuni tulivat tiensä päähän yllättävän äkkiä eikä niissä edes Uuden-Seelannin säissä tarjennut. Ei sillä, että yöpuvunhousujen näköisiä susirumia lökäreitä nyt muutenkaan kehtaisi länsimaassa jalassaan pitääkään. Edes minä. Jatka lukemista ”Autolla Uudessa-Seelannissa: matkan suunnittelua Te Anaussa”

Uusia tuulia Koh Phanganilla

Vatsataudin ja loputtomalta tuntuneen flunssan sairastaminen alkoivat Koh Phanganilla ottaa siinä määrin voimille, että aloimme pohtia matkasuunnitelman rukkaamista. Ranta- ja saarielämä ei enää houkuttanut. Jos kuitenkin jättäisimme Malesian ja Balin kokonaan väliin ja siirtyisimme Thaimaasta aiottua nopeammalla aikataululla Singaporeen, josta lentäisimme Australiaan..?

Jatka lukemista ”Uusia tuulia Koh Phanganilla”