Matkustaminen maksaa rahaa, se on selvä. Reissaamisesta aiheutuvia, joskus kovilta kuulostavia kuluja pohtiessa on hyvä muistaa, että rahaa palaa kotonakin muun muassa ruokaan, henkilökohtaiseen hygieniaan ja asumiseen. Kuinka paljon, se on kiinni jokaisen elämäntyylistä. Sama pätee matkustamiseen. Mitä maksoi meidän kahdeksan kuukauden matkamme maailman ympäri?
Jatka lukemista ”Eurot riviin: mitä maksoi 8 kuukautta maailmalla?”Avainsana: rahat
Ensikosketus Argentiinaan ja Buenos Airesiin
Saavuimme Buenos Airesiin Uruguaysta bussilla ja katamaraanilla. Olimme perillä vasta ilta-aikaan, mutta Buenos Aires näytti pimeässäkin kauniilta. Ensimmäiset fiilikset Argentiinasta olivat myönteiset, ja fiilis vain parani seuraavien päivien aikana.
Jatka lukemista ”Ensikosketus Argentiinaan ja Buenos Airesiin”Omatoiminen kiertomatka Costa Ricassa
Costa Ricassa on valtavasti nähtävää ja koettavaa. Erityisesti maa on tunnettu monipuolisesta luonnostaan, mutta myös rantaloman viettäjät ja vesiurheilijat löytävät sieltä tekemistä. Meillä oli vaikeuksia päättää, millaisen kierroksen tekisimme Costa Ricassa. Tyynenmeren rannikolla kiinnosti esimerkiksi Samaran kylä, sillä kaipasimme snorklaamaan, mutta samoin kiinnostivat Monteverden alueen pilvimetsät, Arenal-tulivuoren alue, luonnonpuistot ja Karibianmeren puoleisen rannikon letkeä meininki. Jatka lukemista ”Omatoiminen kiertomatka Costa Ricassa”