Pysähdys Wellingtonissa

Matkamme Uuden-Seelannin Pohjoissaarella jatkui kuumien lähteiden ja upean Huka Fallsin Tauposta edelleen Nakedbusin kyydillä maan pääkaupunkiin Wellingtoniin. Pääkaupungiksi Wellington on pikkuinen: siellä on vain 200 100 asukasta. Suur-Wellingtonin alueella asukkaita on hieman alle puoli miljoonaa. Jatka lukemista ”Pysähdys Wellingtonissa”

Ensimmäiset päivät Singaporessa

Kumpikaan meistä Hemmon kanssa ei ollut aiemmin käynyt Singaporen kaupunkivaltiossa, kun Krabilta lähtenyt lentomme laskeutui Changin kehutulle lentokentälle alkuillasta. Singaporen pääsaari on pinta-alaltaan suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin Helsinki, mutta Singaporessa on asukkaita lähes yhtä paljon kuin koko Suomessa. Singapore onkin yksi maailman tiheimmin asutuista kaupungeista. Odotimme innolla nähtävyyksien kiertelyä, ulkoilmaruokatoreilla herkuttelua ja suurkaupungin tunnelmasta nauttimista. Singaporen yksi virallinen kieli on englanti, joten kieliongelmat olivat vähäksi aikaa ohi.

Jatka lukemista ”Ensimmäiset päivät Singaporessa”

Pari päivää Krabin kaupungissa

Katamaraani Thaimaan Koh Phanganilta saapui Donsakin satamaan kahden aikaan iltapäivällä. Nousimme saman tien laiturilta kaksikerroksiseen bussiin kohti Krabi Townia. Perillä majapaikan löytämisessä oli hieman ongelmia, sillä Hotels.comin kartta osoitti May and Mark’s -majatalon olevan May and Mark’s Cafe -nimisen kahvilan yhteydessä. Todellisuudessa majatalo sijaitsee May and Mark’s House -nimisen kahvilan yhteydessä, mitä emme tietenkään virheellisten varaustietojen avulla tienneet. 

Jatka lukemista ”Pari päivää Krabin kaupungissa”