Varaslähtö kevääseen Madridin puistoissa

Kun varasimme matkan Madridiin maaliskuun lopulle, ajattelimme, että Espanjassa olisi jo siihen aikaan keväinen sää. Näin olikin – paitsi juuri niinä päivinä, kun me olimme Madridissa. Ennen saapumistamme lämpötila huiteli lähes 20 asteessa, ja samoin oli sen jälkeen, kun olimme jo palanneet kotiin. Siinä välissä me hytisimme ensimmäiset päivämme Madridissa parissa lämpöasteessa, ja vettäkin ripotteli tämän tästä. Karvaan alun jälkeen sentään vähän lämpeni ja Madridin puistoissa kiertely oli miellyttävää.

Jatka lukemista ”Varaslähtö kevääseen Madridin puistoissa”

Tunnelmallinen Granada

Vietimme päivän aurinkoisessa Espanjassa Granadan keskustaa ja Albaicínin kaupunkinosaa kierrellen. Yksi päivä ei ollut lähimainkaan tarpeeksi kauniissa ja tunnelmallisessa Granadassa, mutta parempi kuin ei mitään. Granada päätyi välittömästi listalleni paikoista, joihin haluan vielä joskus palata takaisin.

Jatka lukemista ”Tunnelmallinen Granada”

Málagan Alcazaba – esimakua Alhambrasta

Málagassa sijaitseva Alcazaban linnoitus on helppo ja edullinen ohjelmanumero, jossa vierailu tuo miellyttävän tauon kaupungin vilinästä. Linnoitus on keskustassa, joten sinne meneminen ei vaadi erityistä vaivannäköä, ja liput maksavat vain muutaman euron. Alcazabassa vierailu kannattaa ihan jo maisemien takia, mutta hienot näkymät eivät todellakaan ole ainoa syy katsastaa tämä 1050–1060-luvuilla rakennettu maurilinnoitus. 

Jatka lukemista ”Málagan Alcazaba – esimakua Alhambrasta”