Olimme ajelleet jo noin 50 kilometriä melko tasaista tietä lännenelokuvien maisemissa Espanjan syrjäseuduilla Kastilia-La Manchassa. Niinpä yhtäkkiä edessämme auennut rotko pääsi yllättämään. Auto karautettiin välittömästi tien laitaan, ja lähdimme loikkimaan ulos. Rinteeseen rakennettu Alcalá del Júcarin vaaleista taloista koostuva pieni kylä näkyi alapuolella. Toiseen suuntaan katsellessa alhaalla näkyi turkoosinvihreänä virtaava Júcar-joki. Maisema oli upea.
Jatka lukemista ”Alcalá del Júcar, yksi Espanjan kauneimmista kylistä”Avainsana: autolla Euroopassa
Road trip: linnareitillä Espanjassa
Kun lähdimme aamulla Espanjan Torreviejasta kohti pohjoista, katselimme alkuun tuttuja seutuja, sillä täällä olimme ajelleet ennenkin. Maasto oli karua, kuivaa ja mäkistä. Kirkkaan sään ansiosta korkeusvaihtelut erottuivat horisontissa terävinä. Joskus aiemmin ne olivat näyttäneet siltä, kuin niitä ympyröisi sankka sumu. Olimme matkalla parin päivän linnakierrokselle sisämaahan. Katso postauksen lopusta kartta ajoreitistämme ja nappaa vinkit vierailukohteista omille matkoillesi.
Jatka lukemista ”Road trip: linnareitillä Espanjassa”Espanja on paljon muutakin kuin rantaa
Fiilistelin aiemmassa postauksessa Espanjan-reissua, jonka suunnittelu oli tuolloin vielä kesken. Äkkiä suunnitelma kuitenkin syntyi. Meillä oli Hemmon kanssa lennot Costa Blancalle Alicanteen ja majoitus sieltä noin 50 kilometrin päässä sijaitsevassa Torreviejassa sukulaisten hoteissa. Emme kuitenkaan olleet koko viikkoa jo tutuksi tulleessa kaupungissa, vaan päätimme tehdä muutaman yön mittaisen autoreissun sisämaahan. Valitsemamme reitti oli sellainen, että sitä ajellessa tulee selväksi, että Espanja on paljon muutakin kuin vain rantaa.
Jatka lukemista ”Espanja on paljon muutakin kuin rantaa”