Sveitsiläisen Mürrenin kylän sijainti on erikoinen: se sijaitsee jyrkänteen reunalla 1650 metrissä upean Lauterbrunnenin laakson yllä. Kylä on autoton, ja sinne noustaan kaapelihisseillä laaksosta. Kävimme ihailemassa kylää ja sen ympäröiviä mahtavia maisemia patikointipoluilta käsin.
Hissillä Mürreniin
Mürrenin kylästä pääsee jatkamaan gondolihissillä vielä ylöspäin 2970 metriin Schilthorniin, joka on jäänyt historiaan James Bond -elokuvan Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (On Her Majesty’s Secret Service, 1969) kuvauspaikkana. Vaikka olen Bond-fani, emme jatkaneet Mürrenistä matkaa Schilthorniin ihan siitä syystä, että hissilippujen hinnat huimasivat päätä. Menopaluu laaksosta Stechelbergistä Mürrenin kautta Schilthorniin ja takaisin alas olisi maksanut yli sata euroa per naama.

Schilthorn-hissilippujen sijaan päätimme panostaa maksuttomiin huveihin ja suunnata pienelle kävelykierrokselle Mürreniin ja sen jälkeen vähän patikoimaan kylää ympäröiville vuoristoniityille ja -poluille. Se kannatti, sillä maisemat olivat joka suuntaan todella hienot. Toki tätäkin varten täytyi hankkia hissiliput Stechelbergistä Mürreniin ja takaisin, mutta ne maksoivat vain noin 20 euroa per henki (kesäkuu 2022), mikä oli paljon siedettävämpi hinta.
Kun saavuimme laaksossa Stechelbergissä hisseille, kävi selväksi, että hissit ovat kovassa suosiossa hinnoista huolimatta. Hissi oli tupaten täynnä. Mürrenissä hissiin ahtautunut väki onneksi hajosi eri puolille ja osa jatkoi matkaansa ylös Schilthorniin.




Me lähdimme ensin tutkailemaan Mürrenin nättejä katuja. Siihen ei mennyt kauaa, sillä kylä on todella pieni, mutta kylläkin erittäin viehättävä. Alppityyliset talot ovat söpöjä ja ravintolat houkuttelevia. Kaikkein upeinta kylässä on kuitenkin se, millaisissa maisemissa se sijaitsee. Heti kylänraitin vieressä on pystysuora seinämä alas Lauterbrunnenin laaksoon, ja sekä ylhäällä Mürrenin yläpuolella että laakson vastakkaisella puolella nousee mahtavia lumihuippuisia vuoria.
Alppiniityillä Mürrenissä
Suuntasimme hissien kupeesta patikointipolulle ja lähdimme nousemaan ylöspäin. Matkaamme säestivät niityillä laiduntavien lehmien kellot. Lehmänkellojen ääni on jostain syystä mielestäni aivan mahtavaa kuunneltavaa erityisesti patikoidessa, joten ilahduin lehmien läsnäolosta kovasti.
Huomasimme aika pian, että patikointireittien kyltit olivat yllättävän sekavia. Emme olleet aivan varmoja siitä, millä reitillä edes lopulta olimme ja missä kulki Blumentalin reitti tai Northface-reitti, jotka olimme katsoneet valmiiksi kartasta. Tämä ei kuitenkaan erityisesti haitannut, sillä polut olivat kuitenkin selkeitä ja välillä kävelimme leveitä hiekkateitä. Päätimme vain käpötellä jonkinlaisen lenkin, joka tuntuisi mukavalta, ja palata sitten takaisin hisseille. Hissien paikantaminen oli helppoa, sillä niiden vaijerit ja tolpat näkyivät avarassa maisemassa kauas eikä mitään eksymisen vaaraa muutenkaan ollut.



Ihastelimme reitin varressa soljuvia vuoristopuroja ja suurten niittyjen mahtavaa kukkaloistoa ja kuuntelimme lehmänkellojen ääntä samalla, kun laitoimme töppöstä toisen eteen. Ajoittain myös hissit surisivat taustalla, sillä ne eivät olleet missään vaiheessa kovin kaukana reitiltämme. Mitä ylemmäs nousimme, sitä hienommin näkyivät laakson toisella puolella kohoavat lumihuippuiset vuoret. Sveitsi, mikä maa! Poluilla vierähti kolmisen tuntia ja se kävi kunnon maisematerapiasta.
Jos olisin hurjapäisempi, olisin kokeillut Mürrenissä (tai muualla Lauterbrunnenin laaksossa) varjoliitoa. Vuorenrinnettä Mürrenin yläpuolella ylös ja alas tallustaessamme säpsähdimme tämän tästä vierailta kuulostaviin hiljaisiin ääniin. Varjoliitäjät ne siellä leijailivat aivan yläpuolellamme lähes äänettömästi. Toisin kuin meillä, heidän matkaansa ei rajoittanut polun loppuminen jyrkänteen reunan tullessa vastaan vaan he leijailivat jyrkänteen reunan yli laakson ylle ja laskeutuivat hiljalleen alas sen pohjalle. Touhu näytti samaan aikaan sekä seesteiseltä että kammottavalta.




En ole varma, olisimmeko nousseet Mürrenin kylään hissillä, jos en olisi saanut niin vahvaa suositusta käydä siellä. Kiitos tästä suosituksesta kuuluu työkaverilleni Matille, joka on kylän vakiokävijä. Kehut eivät olleet turhia, sillä kyllä minäkin ihastuin Mürrenin maisemiin. Niinpä välitän tämän postauksen myötä suosituksen eteenpäin: jos matkailet Lauterbrunnenin laaksossa, Mürrenissä kannattaa ehdottomasti piipahtaa maisemia katselemassa. Ihastuttava paikka!
Seikkailimme Mürrenissä, kun olimme kuukauden mittaisella autolomalla Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä.
Lue myös nämä jutut Sveitsistä:
- Lauterbrunnen: Trümmelbachin vesiputoukset vuoren sisällä
- Aareschlucht – vaikuttava kanjonireitti Sveitsissä
- Kierros Sveitsin alppiteillä: Sustensola, Grimselsola ja Furkasola
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Mürren tosiaan on erittäin idyllinen ja viihtyisän oloinen paikka. Mekään ei siellä olla majoitettu, mutta patikointimielessä siellä kävimme. Ja maisemat toden totta ovat siellä upeita! Schilthorn jäi meiltäkin väliin, vaikka sitä kyllä harkittiin.
Mekin harkitsimme Schilthornia (ja paria muutakin paikkaa ylempänä vuorilla), mutta jätimme ne käymättä, kun hissilippujen hinnat tuntuivat yksinkertaisesti Sveitsissä liian kovilta. Olemme kuitenkin monella muulla reissulla esim. Itävallassa käyneet vuorilla, joten ei jäänyt harmittamaan, että ei tällä kertaa maksettu siitä tämän enempää Sveitsin puolella.
Hengästyttävän upeita maisemia, Sveitsi on kyllä patikoijan unelmakohde! Myös tuo varjoliito noissa maisemissa olisi epäilemättä aivan törkeän mahtavaa, joskus pitäisi sitäkin lajia kokeilla (jos uskaltaisi :D). Täytyy laittaa Mürren listalle ja käydä kun joskus palataan noille seuduille!
Sveitsi on tosiaan upea maa. Vähän edullisemmin selviää kyllä Itävallan puolella, missä on niin ikään aivan upeita maisemia. Mutta mielelläänhän sitä käy kiertelemässä kaikki mahdolliset maat ja paikat, vaikka se joskus vähän maksaakin. 🙂 Tuli muuten mieleen, että kun tekin matkailette autolla, niin kannattaa kurkata myös solareitit, joista kirjoitin aiemmin oman juttunsa: https://www.unelmatrippi.fi/sveitsi-sustensola-grimselsola-furkasola/. Törkeän upeita maisemia ja noiden teiden ajaminen ei edes maksa mitään.