Yö Franz Josefin jäätikön kupeessa kului sateen ropinaan heräillen. Puoli viiden jälkeen aamuyöllä en saanut enää ollenkaan unta ja lueskelin aamuyön tunnit uutisia netistä, kunnes oli säällinen aika nousta. Taivas oli harmaa.
Franz Josefin jäätikkö
Aamutoimien jälkeen ajoimme Franz Josefin jäätikön parkkipaikalle ja kävelimme sieltä ensin hiekkatietä metsän läpi ja sitten kivistä joenuomaa pitkin lähemmäs jäätikköä. Oli kylmää ja synkkää, ja tietenkin alkoi sataa vettä. Taapersimme jonkin aikaa sateessa, kunnes touhu alkoi vaikuttaa typerältä ja kypsyimme toden teolla ankeaan säähän. Palasimme autolle, karistimme vesipisarat sadetakeista ja laitoimme autoon lämmöt päälle.
Käänsimme nokan kohti Greymouthia, ja allekirjoittanut pilkki puolet matkasta umpiväsyneenä. Rattia käännellyt Hemmo pysyi onneksi hereillä. Perillä olimme aivan väsähtäneitä, joten Greymouthista ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Iltamme siellä kului lähinnä leirintäalueella nuokkuen ja syöden.
Punakaiki Pancake Rocks
Seuraavana päivänä aurinko palasi taivaalle ja virta meihin. Lähdimme ajamaan rannikkoa pohjoiseen. Rannikolla oli pilviä ja merestä nousi vesihöyryä, mutta sää oli kuitenkin hyvä. Merellä oli mielettömät aallot. Tie mutkitteli rannikon myötäisesti ja sen reunoilla oli vehreää sademetsää.
Pysähdyimme Punakaikilla, joka on tunnettu kivimuodostelmistaan. Paikalla sijaitsevat tunnetut pannukakkupinoja muistuttavat kivimuodostelmat (Pancake Rocks) ja useita vettä yläilmoihin ampuvia blowholeja. Emme tajunneet sinne mennessämme, millainen turistirysä on kyseessä, joten ihmismassat tulivat yllätyksenä.
Väki ei ollut paikalla turhaan, sillä Punakaiki on upea paikka. Blowholet olivat paljon upeampia kuin Australiassa Grand Pacific Driven varrella näkemämme. Maa tärisi ja kameratkin saivat vähän roiskeita, kun ihailimme meren voimaa lukuisilta Punakaikin näköalatasanteilta. Punakaikiin kannatti ehdottomasti poiketa!
Cape Foulwind Walkway ja hyljeyhdyskunta
Myöhemmin tie kulki hieman kauempana rannikosta sisämaassa, mutta koukkasimme rannikolle seal colony -kyltin houkuttamina. Ainahan sitä muutamat hylkeet ehtii katsastaa!
Perillä selvisi, että hyljeyhdyskunta sijaitsi Cape Foulwind Walkwayn varrella lyhyen kävelymatkan päässä parkkipaikalta. Rantakivikolla näköalatasanteen alapuolella paistatteli päivää useita hylkeitä, joista monet olivat vielä hyvin nuoria. Kerrassaan söpöjä!
Majoittuminen Kaiteriterissä Abel Tasmanin kansallispuiston kupeessa
Saavuimme Kaiteriterin kylään Abel Tasmanin kansallispuiston reunamille viiden aikaan iltapäivällä. Alkuperäinen suunnitelmamme majoittua hieman edempänä Marahoussa heitettiin matkalla romukoppaan, sillä Marahoun leirintämahdollisuudet eivät vaikuttaneet lupaavilta ja kello tikitti.
Abel Tasmanin kansallispuiston ja Nelsonin kaupungin alue on erittäin suosittu matkailukohde. Abel Tasmanin kansallispuisto on Uuden-Seelannin kansallispuistoista pienin, mutta vierailluin. Meille tarjottiinkin leirintäalueella Kaiteriterissä ensimmäistä kertaa eioota paikkaa kysyessämme.
Seuraavana päivänä Beach Motor Campissä oli tilaa, joten teimme paikkavarauksen ja lähdimme kyselemään ensimmäisen yön autopaikkaa viereiseltä Bethany-leirintäalueelta, jonne onneksi mahduimme. Seuraavat päivät vietimme kesäisissä tunnelmissa turkoosin veden äärellä – ja päällä – Abel Tasmanin kansallispuistossa ja Kaiteriterin kylässä.
Pysy matkassa mukana ja seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.
Lue myös:
Suppausta Kaiteriterissä ja kalastusta Nelsonissa
Kaikouran hylkeet
Queenstown, värikäs alppikylä