Saksan halki Nürnbergistä Bremeniin

Artikkelikuva - Bremenin keskusta

Autolla matkatessa tulee väkisin eteen tilanteita, joissa täytyy joko ajaa turhan pitkältä tuntuva pätkä tai jakaa ajo kahtia ja jäädä matkalle yöksi. Saksan Nürnbergistä kohti Bremeniä lähtiessämme meillä oli tällainen tilanne: joko lähes 600 kilometriä ajoa tai välipysähdys. Kuten monesti aiemminkin, valitsimme välietappivaihtoehdon ja jäimme yöksi Fuldaan. 

Ristokkotalojen Fulda

Reilun 60 000 asukkaan söpöstä Fuldasta ei ole kovin paljoa raportoitavaa, olimme nimittäin varanneet tavoistamme poiketen vähän paremman hotellin, joten nautimme isosta ja ihanan modernisti sisustetusta tyylikkäästä huoneestamme kaupungin ytimessä. Hotelliin päädyimme sen vuoksi, että uutukainen telttapatjamme hajosi Nürnbergissä.

Sen verran kaupunkia tuli sentään kierreltyä, että totesimme sieltä löytyvän komeita ristikkotaloja ja kivoja kahviloita ja terasseja. Ihan hyvän illallisenkin nautimme balkanilais-saksalaisessa Hansa-Kellerissä.

Yöllä olisi ollut kiva nukkua hotellin jättimäisessä sängyssä maittavat yöunet, mutta valitettavasti tämä osuus jäi aika puolitiehen ulkoa kantautuneen metelöinnin vuoksi. Sääli, että muuten niin viihtyisässä hotellissa on jäänyt kokonaan huomioimatta ikkunoiden äänieristys!

Katukyltti Fuldassa
Ihmisiä museon edustalla Fuldassa
Ihmisiä terassilla Fuldan keskustassa

Nätti Fulda jäi yhden yön jälkeen taakse Cafe Glückissä nautittujen aamiaissettien jälkeen. Kyseinen kahvila on aika veikeä kaikkea vaaleanpunaista sisältävän sisustuksensa vuoksi, ja vaikka vaaleanpunaiset asiat eivät sinänsä minua lainkaan viehätä, niin tunnelmansa vuoksi kahvila oli minusta hyvä vinkkaus hotellin respalta.

Bremenin kulmia: Schlachte, Schnoor ja Viertel

Ajelimme Bremeniin sateisessa säässä, mutta perillä sateenvarjoja ei onneksi tarvittu. Meillä oli majoitus hyvältä paikalta eläväisen Schlachten joenrantabulevardin ja vanhankaupungin kupeesta. Sieltä käsin oli kätevää tutkia Bremeniä.

Terassille haluavan kannattaa Bremenissä suunnata Schlachteen, sillä sieltä löytyy mukavasti vaihtoehtoja niin syömiseen kuin juomiseenkin ja lämmin kesäilta kuluu mukavasti auringonlaskua joen rannalla katsellen. Me kävimme täällä parissakin paikassa syömässä ja nauttimassa rennosta ilmapiiristä.

Historiallinen laiva Bremenin Schlachtessa
Tunnelmallinen terassi Schlachtessa
Saksalainen liha-annos

Keskiajalta peräisin oleva Bremenin Schnoor-kortteli puolestaan tarjoaa yllätyksellisiä nurkkauksia ja kapeaakin kapeampia kujanpätkiä. Täältäkin löytyy ravintoloita ja myös putiikkeja.

Suurimman viehätyksen tarjoavat kuitenkin minusta korttelin vanhat ja vinot talot. Asukkaita saattaa tosin tympäistä se, että heidän kotikujillaan kuljeksii uteliaita matkailijoita, jotka tirkistelevät ikkunoista sisään.

Schnoor-kyltti talon kulmalla
Nätti katu Schnoorissa
Ristikkotaloja Schnoorissa
Ristikko- ja tiilitaloja Schnoorissa
Kapea katu Schnoorissa

Bremenin Das Viertel puolestaan on alue, jota voisin ehkä omien kokemusteni pohjalta verrata Berliinin Kreuzbergiin. Alueille on yhteistä samankaltainen rosoisuus, joka tosin Viertelissä taitaa olla asteen tai pari fiinimpää laatua.

Viertelistä ei löydy viehkoja ristikkotaloja vaan rakennuskannassa on siellä modernimpi ote. Jännää oli se, että sivukujien rakennukset toivat mieleen New Yorkin, sillä niissä on samankaltaisia sisäänkäynnille johtavia rappusia kuin vaikkapa Brooklynissä on. Viertelissä voi juhlia aamuun asti baareissa ja pubeissa. Jos juhliminen ei kiinnosta, voi kahlata läpi niin sanotun kulttuurimailin, joka alkaa Wallanlagenin puiston kohdalta.

Tuulimylly Das Viertelin kulmalla
Katu Das Viertelissä

Kaikki kiva loppuu aikanaan – niin myös tämä kesäinen kiertomatka. Bremen oli kesän viiden viikon autoreissumme viimeinen kohde. Palasimme tuttuun tapaan kotiin Finnlinesin autolautan kyydissä.

Reitti: Nürnberg – Fulda 210 km, Fulda – Bremen 380 km
Hotellit: Fuldassa TOP CityLine Hotel Platzhirsch Fulda 96,05 € yö (mutta Hotels.comin ”kanta-asiakkuudella” saadun palkintoyön jälkeen maksettavaa jäi vain 8,96 €), Bremenissä Ibis Styles Bremen Altstadt 80 € per yö

Fulda oli kesäreissumme kolmastoista yöpymiskaupunki ja Bremen neljästoista (ja viimeinen). Olimme Fuldassa yhden yön, Bremenissä  kolme yötä. Fuldassa hotellin sijainti oli mitä parhain ja kaikki paitsi äänieristys oli hotellissa enemmän kuin kohdillaan. Bremenissä yövyimme Ibis Styles Hotel Bremen Altstadtissa. Hauskasti avaruusteemalla sisustettu hotelli oli erittäin siisti ja sijaintikin oikein hyvä. Taas pointsit menivät Ibis Stylesille – olen yöpynyt ketjun hotellissa myös aiemmin Berliinissä, ja oli kiva saada toinen hyvä kokemus samasta ketjusta.


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *