Saksa matkailumaana – miksi tykkään Saksasta niin paljon?

Artikkelikuva - Eltzin linna, Saksa

Minusta on ihanaa matkustaa uusiin maihin ja kaupunkeihin, sillä olen kiinnostunut vähän kaikesta ja uudet kohteet tyydyttävät uteliaisuuttani. Joihinkin paikkoihin haluan kuitenkin myös palata kerta toisensa jälkeen. Monipuolinen Saksa on yksi niistä. Kävin tällä viikolla Saksan valtion turismikeskuksen tilaisuudessa ja sen myötä krooninen Saksasta haaveiluni sai taas ihan uusia kierroksia. Tykkään Saksasta aivan valtavasti ja ajattelin nyt kertoa, miksi Saksa on mielestäni loistava matkailumaa.

Saksassa historia on aina läsnä

Saksasta löytyy helposti ja vieläpä kohtuulliseen hintaan ”paremman luokan” hotelleita, fine dining -ravintoloita ja shoppailumestoja, mutta nämä eivät ole itselleni merkityksellisiä, sillä haen matkoiltani enimmäkseen ihan toisenlaisia kokemuksia. Saksasta löytyvät historialliset kohteet, museot ja näyttelyt vetävät minua puoleensa. Osa niistä on ilmaisia, kuten Bergen-Belsenin keskitysleirillä vierailu Ala-Saksissa. Saksassa on tarjolla älyttömät määrät opettavaista tietoa ja mielenkiintoista triviaa maanosamme (osin kammottavastakin) menneisyydestä.

20171126-Unelmatrippi-Saksa-matkailumaana-Hann-Munden
Hann. Münden
20171126-Unelmatrippi-Saksa-matkailumaana-Bergen-Belsen
Bergen-Belsenin keskitysleirin museo

Saksassa on kauniita vanhoja kaupunkeja ja ristikkotaloja

Saksa on niin paljon muutakin kuin trendikäs Berliini, jota kyllä rakastan. Museoiden ja historiallisten nähtävyyksien lisäksi monet kylät ja kaupungit ovat itsessään näkemisen arvoisia, sillä ne ovat niin upea näköisiä. Ristikkotalokylien charmia on todella vaikea vastustaa! Kylät ovat niin nättejä, että niissä ei voi kuin hämmästellä, miten jotkut saavat oikeasti asua sen näköisissä paikoissa.

Upeita ristikkotalokyliä ovat esimerkiksi Celle, Hann. Münden, Wernigerode ja joulutunnelmastaan kuuluisa Rothenburg ob der Tauber, jossa olen tosin käynyt vain kesällä. Saksa-rakkauden jakaa kanssani matkabloggaajista muun muassa Toisiin maisemiin -blogia kirjoittava Hanneli, jonka blogista löydät niinikään jutun Cellestä.

Ristikkotaloja Cellessä
Vanhan talon koristeita Cellessä
Upea vihreä ristikkotalo Cellessä

Saksassa on upeita linnoja

Saksassa autoillessa on ihan parasta bongailla sieltä täältä linnoja, joissa voi piipahtaa matkan varrella tai vain ihastella niitä ulkoapäin. Olen käynyt kakarana esimerkiksi Cochemin linnassa, jonne haluaisin palata. Näin aikuisiällä olen piipahtanut Hemmon kanssa muun muassa Eltzin linnassa ja onpa tullut tsekattua myös kuuluisa ”prinsessa Ruususen linna” Neuschwanstein. Prinsessalinna on hieno, mutta pidän enemmän linnoista, jotka ovat vähemmän suosittuja kuin Neuschwanstein, sillä turistien määrä on suosituimmissa paikoissa aivan liiallinen minun makuuni.

20171126-Unelmatrippi-Saksa-matkailumaana-Neuschwanstein
Neuschwanstein
20171126-Unelmatrippi-Saksa-matkailumaana-Sanssoucin-palatsi
Sanssoucin palatsi
Eltzin linna

Saksassa on kaunista luontoa

Vaikka Saksassa on paljon asukkaita, siellä pääsee hämmästyttävän vaivattomasti luonnon helmaan. Jopa Berliinistä löytyy vehreää luontoa – vieraile vaikka kaupungin länsiosissa sijaitsevalla Grunewaldin puistoalueella.

Berliinistä noin sata kilometriä kaakkoon sijaitsee puolestaan ihastuttava Spreewaldin alue, jossa hyvä paikka majoittua on esimerkiksi pittoreski Lübbenaun kylä. Melojilla ei ole pulaa kanavista, sillä Spreejoki jakautuu Spreewaldissa yli 1000 kilometrin mittaiseksi vesistölabyrintiksi. Kävimme Hemmon kanssa Spreewaldissa kesällä 2016 ja palaamme ihan varmasti joskus takaisin.

Tällä hetkellä haaveilen erityisesti matkasta Scwarzwaldin maisemiin, sillä sinne emme ole vielä Hemmon kanssa päätyneet. Schwarzwald kuuluu Euroopan parhaimpiin vaellusseutuihin.

20171126-Unelmatrippi-Saksa-matkailumaana-Spreewald
Spreewald

Saksassa on mahtavia matkailureittejä

Saksa on automatkailijalle jo pelkästään valmiin reittivalikoiman ansiosta suorastaan paratiisi. Saksasta löytyy älytön määrä erilaisia matkailun teemareittejä, joiden varsilla on hyvät apajat tunnelmointiin.

Olemme Hemmon kanssa ajaneet pariin otteeseen Romanttista tietä, ja tämä reitti onkin ykkössuositukseni Saksan matkailureiteistä. Romanttinen tie on täynnä idyllisiä kyliä ja erittäin kauniita kumpuilevia maisemia – en ehkä kyllästy koskaan. Ristikkotaloreitit ovat toinen hyvä vaihtoehto, kuten myös linnareitit. Haaveilen myös uusintakierroksesta viinireitillä, sillä en saanut siitäkään edellisellä kerralla tarpeekseni. (Reitistä siis, vaikka kyllä se viinikin maistuisi!)

Saksan tiet ovat Suomeen verrattuna hyvässä kunnossa, ja kuten sanottua, ajaminen on nautinnollista myös maisemien puolesta. Vaikka itseäni kiinnostaa autoilu, Saksassa voi kyllä hyvin matkustaa myös julkisilla. Omien kokemusteni perusteella ainakin junailu on Saksassa helppoa.

20171126-Unelmatrippi-Saksa-matkailumaana-Romantische-Strasse

Saksassa on hyvä palvelu ja kohteliaita, huumorintajuisia ja luotettavia ihmisiä

Eurooppalaiseen tapaan Saksassa on lähes jokaisessa paikassa pöytiintarjoilu, mikä on ihanaa ja kätevää. Palvelu on tavallisesti ystävällistä ja ripeää.

Tykkään saksalaisessa kulttuurissa esimerkiksi siitä, että ihmisiä tervehditään reippaasti: kun suomalainen katselee kengänkärkiään ja välttelee suunsa avaamista, saksalainen on jo huikannut kaukaa ”Guten Morgen!”, vaikka toisiinsa törmäävät ihmiset olisivat ventovieraita.

Saksalaisten väitetään usein olevan tylyjä ja epäkohteliaita, mutta itse olen tästä eri mieltä. Huumori on juuri sopivan kuivaa ja eleetöntä omaan makuuni, ja minuun on aina suhtauduttu ystävällisesti. Saksassa ei ole epämääräistä mañana-meininkiä eli asiat sujuvat luotettavasti aikataulussa.

Saksassa on siistiä

Saksassa niin yksityisten kuin julkisten tilojen siisteydestä huolehditaan kunnolla. Usein esimerkiksi kauppakeskuksissa ja yleisissä käymälöissä on ”vessamummo”, jonka tehtävänä on pitää tilat puhtaina, ja hän myös hoitaa tämän tehtävän pieteetillä. Samaa ei voi todellakaan sanoa esimerkiksi Suomesta, sillä meillä kyllä osataan rahastaa vessakäynneistä, mutta vessat ovat lähes järjestään saastaisia.

Saksassa myös kierrätetään ja roskia ei ole jokainen tienvarsi pullollaan. Omien kokemusteni perusteella jopa halvimmat majatalot ovat viimeisen päälle puhtoisia, joten Saksassa uskaltaa hyvin valita myös edullisemman majoitusvaihtoehdon ilman, että tarvitsee pelätä saastaista huonetta.

Saksassa elintarvikkeet ja ravintolat ovat edullisia

Suomeen verrattuna kaupassa käyminen on Saksassa halpaa, mistä on iloa kaltaiselleni omatoimimatkaajalle. Etenkin automatkoilla käymme Hemmon kanssa monesti hakemassa päivän sapuskat kaupasta sen sijaan, että kävisimme ihan joka päivä ravintolassa syömässä.

Joka tapauksessa myös ravintolahinnat ovat kohtuullisia. Saksasta löytyy ravintoloita ihan jokaiseen makuun, joten kaikki ihme höpinät siitä, että Saksasta saisi muka vain makkaraa, voi unohtaa ihan kokonaan. Olen esimerkiksi syönyt Saksassa useamman kerran mielettömän herkullisia salaattiannoksia ja hämmästellyt etnisten ravintoloiden kirjoa.

20190217-Unelmatrippi-Berliini-205856

Saksassa on paljon hyviä leirintäalueita ja matkaparkkeja

Koska tykkään automatkailusta, näihin on tullut kiinnitettyä huomiota Saksassa. Saksalaiset leirintäalueet eivät välttämättä ole varustelultaan kaikkein upeimpia, mutta ne ovat siistejä ja kohtuuhintaisia – ja niitä on paljon. Saksan campingplatzeilla meininki on sama kuin maassa yleisestikin: kaikki toimii ja hinnat eivät ole riisto-osastoa.

Asuntoautolla matkaavat voivat hyödyntää myös matkaparkkeja, joihin ei teltalla ole asiaa. Meillä ei Hemmon kanssa ole paljoa kokemusta matkaparkeista, sillä olemme reissanneet asuntoautolla Saksassa vain kerran (yleensä meillä on henkilöauto ja teltta). Tuolloin testasimme matkaparkissa yöpymistä muun muassa majoittumalla pilkkahintaan parinsadan metrin päässä Trierin keskustasta olevalla stellplatzilla, mikä oli hyvä kokemus. Jos haluaa säästää, matkaparkit ovat asuntoautolla matkaavalle loistavia paikkoja, sillä ne ovat monesti sijainniltaan erinomaisia verrattuna leirintäalueisiin, jotka sijaitsevat usein vähän syrjemmässä.

20171126-Unelmatrippi-Saksa-matkailumaana-Hampuri

Saksassa on moderneja kaupunkeja

Suosikkikohteeni Saksassa on Berliini, mutta sen lisäksi esimerkiksi München ja Hampuri ovat kiinnostavia kaupunkikohteita Saksassa. Münchenissä suosittelen erityisesti huikeaa tekniikkamuseo Deutsches Museumia, olutravintoloita ja -panimoita ja kaupungin keskellä sijaitsevaa vihreää puistokeidasta Englischer Gartenia. Puistosta löydät jutun esimerkiksi Kohteena maailma -blogista. Hampurissa minua viehättävät monipuolinen ja kekseliäs arkkitehtuuri ja itämerellinen tunnelma.

Keksisin varmasti vielä muutaman hyvän puolen lisää Saksasta matkailumaana, mutta mennään nyt näillä. Saksan monipuolisuus varmaan tuli jo näistä ilmi!

Millaisia kokemuksia sinulla on Saksasta? Mikä on kiinnostavin paikka, jossa olet Saksassa käynyt?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

14 vastausta artikkeliin “Saksa matkailumaana – miksi tykkään Saksasta niin paljon?”

  1. Tämä oli erinomainen postaus juuri minulle, sillä Saksa-kokemukseni on kovin ohut. Vuosia sitten olen pysähtynyt jollain läpiajomatkalla Dusseldorfissa, ja pari vuotta sitten lennettiin Muncheniin – ja oltiin yksi yö paikan päällä ja melkein koko ajan satoi. Mutta saksalaisista autoista onkin sitten erittäin paljon kokemusta…

    Joku tuollainen viinireitti olisi hienoa ottaa ohjelmaan, ja kaikki luontokohteet houkuttelevat myös.

    1. Hah, saksalaiset autot olisin tietysti voinut lisätä tähän listaani joukon jatkoksi. 😀

      Düsseldorf ja München ovat molemmat vierailun arvoisia paikkoja, mutta tietty niissä pitäisi ehtiä hieman katsella ympärilleen. Aina ei ehdi, kuten sinulle kävi. Mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla!

      Viiniseudut kiinnostavat tosiaan itseänikin tällä hetkellä erittäin paljon. Houkuttelisi päästä niihin upeisiin maisemiin ja käydä tietysti vähän niitä viinejäkin maistelemassa. Saksassa on muuten vuonna 2018 kulinarismin vuosi, joten viinireitti sopisi senkin puolesta ensi vuoden ohjelmaan erinomaisesti. 😉

    2. Moikka.
      Viinialueet Mainz ja Moselin laakso, ovat unohtumaton kokemus.
      Saksassa töissä ollessani ihastuin Nunna- ja Munkkiluostareiden viineihin ja oluisiin.
      Saksa on kierretty kokonaan ja toinen toistaan hienompia ja upeita välittömiä ihmisiä tuli tavattua. Suosittelen. Mieli avoinna vaan reissuun,Saksa antaa jos haluat ottaa vastaan❤

  2. Näin juttusi, ja riensin samantien lukemaan. Saksa on just tätä, mitä kuvailit. Ihan täydellinen matkakohde, kertaakaan en ole pettynyt. (No okei, on se Frankfurt aika tylsä)

    Mun mielestä parasta Saksaa on pienet ristikkotalokylät, niin isommat kuin sellaiset, joissa ei paljon muita matkailijoita näy.

    Ja kiitos linkkauksesta!

    1. Pitäisi varmaan käydä siellä Frankfurtissa uudelleen, kun edellisestä kerrasta on mulla kohta 10 vuotta! Ehkä sieltäkin jotain kiinnostavaa löytyisi..? Mäkään en ole pettynyt Saksassa ikinä. Ja ristikkotalokylien faniksi tunnustaudun minäkin. 🙂

  3. Saksassahan on vaikka mitä! Pientenkin välimatkojen päästä löytyy nähtävyyttä toisensa perään, ja pienetkin kaupungit on helposti suomalaisittain isoja. Tai siis että niitä isoja kaupunkeja on niin paljon! Nyt kun asutaan Düsseldorfin kupeessa, ollaan monesti löydetty jotain kivaa tekemistä viikonlopuksi ihan vaikka vaan Google Mapsista paikkoja selaamalla tai Facebookin tapahtumakalenteria tutkien. Parin tunnin ajomatkan säteellä olis vaikka mitä kivaa 🙂

    1. Juuri näin! Välimatkat ovat Keski-Euroopassa lyhyitä Suomeen verrattuna, joten paikasta toiseen pääsee nopeasti, ja tosiaan Saksassa on aika lailla isompia kaupunkeja kuin Suomessa. Tykkään itse ehkä enemmän kierrellä vähän pienempiä paikkoja, jotka eivät ole välttämättä aina niin tunnettuja, mutta kuitenkin mielenkiintoisia. Düsseldorfin seudulla on tullut muuten myös käytyä, kuten aika monessa muussakin paikassa Saksassa, ja sillä reissulla liikuimme nimenomaan junalla. Näppärästi onnistui sekin!

  4. Itse arvostan Saksan moni-ilmeisyyttä. Eri osavaltiot on omalaatuisia ja ihmiset on hyvällä tavalla nurkkapatriootteja eli ylpeitä oman kotiseutunsa omaleimaisuudestaan.
    Kaikkea löytyy – on linnoja, museoita, arkkitehtuuria. Voit käydä katsomassa fudista, lätkää, paneutua taiteeseen ja musiikkiin sekä välillä syödä ja juoda hyvin – kaikkea löytyy.
    Saksalaisille ominainen nuukailu pitää huolta, että tästä voi nauttia myös kohtuuhintaisesti – myös se Luxury vaihtoehtokin on valittavissa, jos/kun sitä kaipaa.
    Arvostan myös germaanien kykyä järjestää tapahtumia. Esim. Oktoberfestit/Fruhlingfestit/Volkfestit ei ole vain ”kaljahalleja”, vaan tarjolla on myös torvimusikkia, viinitupia, huvipuistolaitteita ja muutakin toimintaa. Sama pätee myös ulkoilma konsertteihin.
    Logistiikka on myös hyvin saksalaisilla hallussa… Ihmisiä ja tavaraa liikutetaan maalla, merellä ja ilmassa tehokkaasti ja nopeasti paikasta A paikkaan B. En voi olla ihailematta heidän kykyään tehdä esim. U- ja S-bahn systeemejä sekä ratikkalinjaverkostoja kaupunkeihin.

    1. Erittäin hyviä lisäyksiä nämä kaikki, olen kanssasi ihan samaa mieltä! Moni-ilmeisyys on Saksassa hienoa. Totta on myös tuo, että julkinen liikenne on Saksassa erinomainen. Tykkään matkustaa julkisilla muutenkin, ja Saksassa olen aina ollut ilahtunut hyvistä julkisen liikenteen verkostoista. Oktoberfestin tai ehkä jonkun vähän vastaavan, mutta hieman pienemmän tapahtuman, haluaisin joskus kokea.

  5. Saksasta olen tykännyt eniten Dresdenistä ja Kölnistä, joissa riittää nähtävää. Hotelleja on montaa tasoa ja itse viimeaikoina petyin useisiin etenkin yhteen ketjuhotelliin jossa vietiin rahat. Junien hinnat ovat myös nostettu pilviin mutta bussit kulkee

    1. Köln on ihan kiva paikka minunkin mielestäni. Dresdenissä pitäisi joskus käydä, sillä se on vielä kokematta.

      Hotelleita on totta kai montaa tasoa ja on todella subjektiivinen kokemus, mikä kenenkin mielestä on hyvän tason hotelli ja mikä taas surkean tason hotelli. Jos tarkoitat, että sinulta *varastettiin* rahat jossain hotellissa, niin se nyt on kyllä kaiken huipentuma! Ei ihme, jos oli pettymys!

      Bussi on varmasti hyvä vaihtoehto liikkumiseen paikasta toiseen. Hintataso riippuu näkökulmasta ja hinnat myös vaihtelevat. Katsoin juuri huvikseni, että esimerkiksi tammikuussa pääsee Berliinistä Düsseldorfiin junalla 30 eurolla (reilun neljän tunnin junamatka), mikä ei omasta mielestäni ole kovin paljon. Vertailun vuoksi: VR:n säästölipun Suomessa Helsingistä Joensuuhun (lähes sama matkan kesto) saa tällä hetkellä samalle päivälle kympin halvemmalla, mutta meillähän hinta riippuu siitä, missä vaiheessa ostaa liput (tyyliin: mitä aiemmin, sen halvempi). Voi olla, että Deutsche Bahnilla on sama juttu, joten hinnat varmaan vaihtelevat ajankohdan ja kysynnän mukaan.

  6. Kiitos vinkeistä. Matkaamme kesällä ensimmäistä kertaa Saksaan kulkien Ruotsi -Tanska reittiä. Tulemme majoittumaan osin telttaan, osin halvempiin hotelleihin tms. Näistä koitan kovastikin hamuta tietoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *