Risteily Halonginlahdella

Artikkelikuva - Halonginlahti, Vietnam

Risteily Halonginlahdella oli yksi niistä unelmistamme, jonka halusimme toteuttaa maailmanympärimatkan yhteydessä. Teimme yhden yön mittaisen risteilyretken Halonginlahdelle Hanoista käsin, mistä se onnistui näppärästi.

Pienen vietnamilaisen risteilylaivan hytti yllätti meidät myönteisesti. Saisimme majoittua kunnollisessa sängyssä valkoisissa lakanoissa ja käydä suihkussa kunnollisessa kylpyhuoneessa. Eihän se mikään Ritz ollut, mutta paljon parempi kuin etukäteen olimme ajatelleet.

Hytin ikkunasta oli suora näkymä Halonginlahdelle ja katselimme mielenkiinnolla ulos, kun puulaivamme lähti lipumaan satamasta kymmenien samankaltaisten alusten kanssa vihreälle ja sumuiselle lahdelle. Se oli täynnä vehreitä kalliosaaria, jotka nousivat merestä lähes pystysuoraan. Näkymä oli hieman samankaltainen kuin Thaimaan Krabilla, mutta saaria oli vielä enemmän.

Risteilyaluksia Vietnamin Halonginlahdella
Hyttimme sänky pienellä risteilyaluksellamme

Ennen laivaan nousua Halonginlahdella olimme matkustaneet Hanoista pikkubussilla noin neljä tuntia päästäksemme satamaan. Matkaa oli noin 170 kilometriä. Ajomatkalla näimme paljon Vietnamille tyypillistä rakennustyyliä: julkisivultaan kapeita taloja, joiden parvekkeita koristivat Ranskasta ja Välimeren maista tutut koristeelliset kaiteet. Riisipelloilla kahlattiin perinteisissä hatuissa, moderneja maatalouskoneita ei näkynyt. Teiden varsilla kuljeskeli lehmiä ja vesipuhveleita.

Luolavierailu Halonginlahden risteilyllä

Laivan lipuessa kauemmas satamasta nautimme lounasta yhdessä muiden matkalaisten kanssa. Meitä oli tällä Lemon Cruisen retkellä noin 15 henkeä. Lounaaksi oli monenlaisia eri annoksia, jotka jaettiin yhdessä pöytäseurueen kanssa. Tyytyväisinä istuimme ruokailuhuoneessa turisemassa siihen asti, kun paattimme saapui ensimmäiseen kohteeseensa, joka oli Surprising cave -nimellä tunnettu suuri tippukiviluola.

Luolassa oli hikisen kosteaa, ja jokunen hyttynenkin siellä pyrki apajille siinä kuitenkaan onnistumatta. Yksi matkaseurueemme jäsenistä voi päivän aktiviteettien aikana huonosti ilmeisesti siksi, että hän ei ollut nauttinut tarpeeksi nestettä. Trooppinen ilmasto voi tehdä tepposet siihen tottumattomalle.

Kiertelimme luolaan rakennetun kävelyreitin ja nautimme näkemästämme siinä määrin, että olimme jo tässä vaiheessa tyytyväisiä päätökseemme sijoittaa risteilyyn Halonginlahdella. Olimme tyytyväisiä myös oppaaseemme, joka kertoili meille tarinoita vierailukohteistamme ja huolehti kaikista järjestelyistä tarkasti, mutta rennosti.

Risteilyaluksia ja merestä kohoavia saaria Halonginlahdella
Jenni laivan kannella Halonginlahdella

Kajakointia ja uimista Halonginlahdella

Hienon luolakokemuksen jälkeen pääsimme reilun tunnin ajaksi kajakoimaan. Kajakointi ei ollut mitään pakotettua jonossa etenemistä vaan kukin kajakki sai edetä haluamaansa suuntaan haluamassaan tahdissa. Me otimme rennosti ja nautimme täysin siemauksin maisemista ja veden liplatuksesta tehdessämme kajakilla pienen kierroksen mahtavien saarten välissä. Auringossa tuli kuuma, vaikka emme kajakointia niin urheilun kannalta tällä kertaa ottaneetkaan.

Viilennystä oli onneksi luvassa, sillä seuraava pysähdys oli pieni uimaranta. Pulahdimme veteen uimaan, vaikka jälkikäteen se olikin vähän ällö kokemus: samea vesi jätti iholle ruskean likakerroksen. Palasimme noin tunnin jälkeen takaisin laivaan, jossa otimme suihkut.

Ennen illallista valmistimme oppaan ohjauksessa vietnamilaisia kevätrullia. Herkullisen illallisen jälkeen jaoimme loppuillan ajan reissukokemuksia (hyvässä ja pahassa) neljän britin kanssa ja meillä oli oikein hauskaa.

Vihreitä saaria Halonginlahdella

Helmifarmivierailu Halonginlahdella

Aamiaiselle heräsimme ilman herätyskelloa, sillä henkilökunta laittoi popin raikamaan sen verran hyvällä voimakkuudella, että eipä siinä enää nukuttu. Syönnin jälkeen hyppäsimme taas laivastamme pienempään veneeseen ja ajelimme helmifarmille. Matkalla katselin maisemia ja veden pinnassa lentävää kaunista perhosta ja ajattelin, että elämä on hemmetin hienoa. Hyvä retki, kannatti ostaa.

Helmifarmilla opas kertoi helmien valmistusprosessista ja siellä olisi ollut myös mahdollisuus tehdä ostoksia, mutta mitään ei tyrkytetty. Matkaseurueestamme ainakin yksi nainen (en minä) ihastui myynnissä olleisiin helmikorvakoruihin ja hankki ne omakseen.

Farmivierailun jälkeen palasimme laivaan. Menimme ottamaan aurinkoa ja notkumaan muuten vain laivan aurinkokannelle lounaaseen saakka. Pieni tuulenvire taittoi pahinta kuumuutta, joten mikäs siinä oli lekotellessa karstikallioiden välissä lipuessa. Puolenpäivän jälkeen jätimme risteilyaluksemme ja palasimme mantereelle, jossa pikkubussimme odotti kyytiläisiään.

Risteily Halonginlahdella: järjestelyt

Hankimme risteilyn helpoimman kautta: ostimme sen lentokentän turistipisteestä heti maahan saavuttuamme emmekä tajunneet yrittää tinkiä hinnasta yhtään. Unohdimme myös kysyä laivalla muilta matkalaisilta, minkä hinnan he olivat pulittaneet matkastaan, mutta netissä surffaamalla päädyimme siihen, että maksoimme varmasti jonkin verran ylihintaa. Maksoimme kahdesta päivästä ja yhdestä yöstä 80 euroa per henki ja se sisälsi kaiken muun paitsi juomat laivalla.

Reissu oli kuitenkin kaikin puolin hyvin toteutettu, mikä ei netin kauhutarinoista päätellen ole läheskään aina tilanne. Myöskään turvallisuudesta tai merikelpoisuudesta ei ole aina huolehdittu hyvin (esimerkiksi muutama vuosi sitten turistivene upposi Halonginlahdella). Meillä oli risteilyllä todella mukavaa, pelastusliivit olivat tarjolla ja laiva vaikutti olevan hyvässä kunnossa. Näin ollen olimme tyytyväisiä valitsemaamme retkeen, eikä tuo hintakaan niin korkealta tuntunut. Risteilystä jäi kaikin puolin hyvät muistot!


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

2 vastausta artikkeliin “Risteily Halonginlahdella”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *