Ravintola- ja baarivinkkejä Berliiniin

Illallinen SSAM Korean Barbequessa Berliinissä

Suosikkikaupungissani Berliinissä on ihanan eläväinen ravintola- ja baarikulttuuri. Kävimme Hemmon kanssa Berliinissä jälleen loppuvuodesta, joten ajattelin nyt koota rentoja ravintola- ja baarivinkkejä kaupunkiin. Kaikki listaamani paikat löytyvät rosoisen Kreuzbergin suunnilta, missä on mielestäni kaikin puolin mukava viettää iltaa esimerkiksi baarikierroksen merkeissä.

SSAM Korean Barbeque: aidontuntuinen Korea-kokemus

Noin viisi vuotta sitten maailmanympärimatkan aikana Etelä-Koreassa ihastuimme Hemmon kanssa täysin korealaiseen barbequeen. Lihojen ja kasvisten valmistaminen pöydän keskellä olevassa grillissä on ravintolakokemuksena tosi hauska! Lisäksi ruoka on tietenkin erittäin hyvää. Niinpä käytän tilaisuuden hyväkseni, jos jossain on mahdollisuus päästä korealaisen barbequen ääreen. Berliinissä aidontuntuinen Korea-kokemus löytyy SSAM Korean Barbeque -nimisestä paikasta.

Jos olet noviisi korealaisen grillimeiningin äärellä, ei hätää – henkilökunta kyllä neuvoo, miten homma toimii. Tai sitten vain otat mallia vieruspöydistä. Ideana on, että pöytään tilataan raakoja lihoja lisukkeineen. Ne grillataan itse pöydän keskellä olevassa grillissä. Lihaa, kasviksia ja maustekastikkeita laitetaan salaatinlehden sisään ja sitten vain koko nyytti ääntä kohti. Nam! Grillailu on hauskaa ja aika kuluu kuin siivillä. Ravintolassa on pitkiä pöytiä, joiden ääreen voi linnoittautua isommallakin porukalla.

Me ajattelimme SSAM Korean Barbequessa, että kaksi annosta lihoja voi olla liian vähän, joten tilasimme kolme. Lihoja tuli aikamoinen setti, joten alkupalat olisi kannattanut suosiolla skipata. Me tilasimme tietenkin ahneuksissamme niitäkin ja vyöryimme lopulta ravintolasta ulos ähkyssä, mutta onnellisina. Ruuan kylkeen tilaamallamme ”kevytkossulla” eli sojulla saattoi olla osuutta onnellisuuteen.

Lisätietoja: SSAM Korean Barbeque

20190217-Unelmatrippi-Berliini-183256
20190217-Unelmatrippi-Berliini-182906

Santa Maria: meksikolainen diner, jonne voi poiketa vain drinkille

Pieni meksikolainen diner Santa Maria kuuluu muutaman ravintolan ryhmään, jotka ovat kaikki niittäneet kehuja jo pidempään. Me kävimme vain drinkillä, mutta ruuat näyttivät ja tuoksuivat houkuttelevilta. Santa Mariasta saa meksikolaisia herkkuja, kuten tacoja, burritoja ja quesadilloja. Pieneen ravintolaan ei voi tehdä pöytävarausta. Täällä voi myös käydä ihan vain drinkillä, kuten me teimme. Margaritat ovat hyviä!

Lisätietoja: Santa Maria

20190217-Unelmatrippi-Berliini-225747

Feger: savuinen ja hämyinen drinkkibaari

Saksassa täytyy baarikierroksella muistaa, että joissain baareissa on edelleen sallittua polttaa sisällä. Tämä tuntuu tietysti (ainakin tupakoimattomasta) suomalaisesta oudolta, mutta maassa maan tavalla. Jos ovessa lukee Raucherlokal, se tarkoittaa tupakoinnin sallivaa paikkaa.

Mikäli tupakansavu ei ole suuri ongelma ja kaipaat herkullista drinkkiä mukavan hämyisessä ympäristössä, Feger on hyvä vaihtoehto. Tunnelmallisen Fegerin sisätiloja valaisevat ainoastaan kynttilät. Erittäin miellyttävää!

Istahdimme viime reissulla tässä pienikokoisessa baarissa tiskin ääreen ja maistelimme ajatuksella tehtyjä drinkkejä. Ne maistuivat muillekin: baari oli aivan täynnä. Henkilökunta katosi välillä lattialuukusta kellarin uumeniin noutamaan lisää raaka-aineita maistuviin juomiin.

Lisätietoja: Feger

20190217-Unelmatrippi-Berliini-204309

Cafe Alibi: aamiaislautasia ja iso valikoima edullisia drinkkejä

Alibista saa houkuttelevia aamiaislautasia ja helsinkiläisittäin tarkasteltuna todella edullisia drinkkejä, joita on tarjolla kunnioitettavan pitkä lista. Me olemme käyneet Alibissa vuosien varrella parikin kertaa ja hämmästyneet aina huokeista hinnoista, sillä Helsingistä ei ole vuosikausiin – jos koskaan – saanut kunnollista drinkkiä kuudella eurolla. Alibi on rento paikka, jonne on helppo piipahtaa lasilliselle tai aamiaiselle.

Myös Alibissa rööki palaa, tosin vain toisella puolella. Sanoisin, että vaikka paikka on osin savuton, se ei silti sovellu tupakansavusta pahasti ärsyyntyville. Vaatteisiin jää vieno haju savuttomallakin puolella.

Lisätietoja: Cafe Alibi

20190217-Unelmatrippi-Berliini-222612

Hopfenreich: oluen ystävälle

Oluen ystävinä halusimme viime reissulla käydä Hopfenreich-nimisessä paikassa, sillä se on saanut paljon kehuja ja baari mainostaa olevansa Berliinin ensimmäinen artesaaniolutravintola. Hanasta löytyy 22 eri olutta, ja valikoimasta löytyy tietenkin myös paikallisia oluita. Ne on merkitty listaan selkeästi. Esimerkiksi Berliner Bergin pale ale oli aika hyvää!

Hopfenreich vaikuttaa olevan melko suosittu mesta turistien joukossa, mikä voi tietysti olla jollekin miinus. Minusta tunnelma on mukavan puhelias ja kansainvälinen, ja ikääntynyt sisustus viihtyisä. Kynttilät luovat tunnelmaa baaripöytiin, joten Hopfenreichia voi ajatella myös treffipaikaksi. Meille ainakin kelpasi!

Lisätietoja: Hopfenreich

20190217-Unelmatrippi-Berliini-202029

Markthalle Neun Street Food Thursday: monia eri makuja kaipaavalle

Street Food Thursday -ruokatapahtuma järjestetään joka torstai Markthalle Neun -kauppahallissa Kreuzbergissä. Se on hyvä paikka vierailla, jos tekee mieli maistella vähän kaikenlaista ja nauttia rennosta tunnelmasta. Me suuntasimme tänne viime reissulla heti ensimmäisenä kaupunkiin saavuttuamme, ja olemme käyneet tapahtumassa aiemminkin.

Kauppahallissa on etenkin aasialaisen ruuan ystäville useita hyviä vaihtoehtoja, mutta muutakin sapuskaa löytyy. Myös juomatarjontaa on mukavasti oluesta viineihin. Erityisen edullista Street Food Thursdayssä ei ole, mutta ehkä sen antaa anteeksi, kun tapahtuma on muuten kiva. Street Food Thursday päättyy noin kello 22, joten sen jälkeen ehtii halutessaan vielä muualle jatkamaan iltaa.

20190217-Unelmatrippi-Berliini-DSC0004
20190217-Unelmatrippi-Berliini-205856

Onko näistä joku paikka tuttu tai haluaisitko käydä? Onko sinulla rentoja ravintola- ja baarivinkkejä Berliiniin?

Pysy matkassa mukana ja seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


Lue myös:
Koe Berliinin maanalainen historia
Berliinin näköalapaikat
Koe jaetun Berliinin historia

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.