Pysähdys Wellingtonissa

Matkamme Uuden-Seelannin Pohjoissaarella jatkui kuumien lähteiden ja upean Huka Fallsin Tauposta edelleen Nakedbusin kyydillä maan pääkaupunkiin Wellingtoniin. Pääkaupungiksi Wellington on pikkuinen: siellä on vain 200 100 asukasta. Suur-Wellingtonin alueella asukkaita on hieman alle puoli miljoonaa.

Ilmeisesti Australiassa vietetty kuukausi ei tappanut meihin Aasiassa iskostunutta käsitystä, että kaupungeissa ihmisiä on tavallisesti paljon tai erittäin paljon. Hämmästelimme nimittäin Wellingtonin keskustassa kävellessämme jälleen kerran väen vähyyttä. Mietimme, että ulkomaalaisista vierailijoista mahtaa tuntua samalta Helsingissä kuin meistä tuntui Wellingtonissa. Missään ei vain tuntunut olevan yhtään ketään. Väkijoukkojen puuttuminen onkin yksi Suomea ja Uutta-Seelantia yhdistävä tekijä.

Törmäsimme Wellingtonissa ensimmäisiin suomalaisiin sitten Sydneyssä tavaratalossa bongaamamme äiti ja tytär -parin, joiden kuulimme kaukaa puhuvan suomea. Toinen kohtaaminen Australiassa suomalaisen matkailijan kanssa tapahtui sitä ennen Cairnsissä supermarketissa. Varsinaisesti olimme jutelleet ennen Wellingtonia suomalaisten kanssa viimeksi Kiinan Xi’anissa kolmisen kuukautta sitten. Silloinkin vaihdoimme vain pari sanaa suomalaisten reppureissaajien kanssa liikennevaloissa.

Maanmiesten sijaan tällä reissulla onkin nähty lähinnä saksalaisia, joita on aivan joka paikassa hämmentävän paljon, amerikkalaisia ja eri puolilta Aasiaa kotoisin olevia matkailijoita. Wellingtonissa samassa hostellissa majoittui kuitenkin yllättäen ainakin viisi muuta suomalaista meidän lisäksemme.

Downtown Backpackers, mahtava hostelli

Olimme varanneet hostellin ehkä kaikkien aikojen parhaimmalta paikalta kaikista näkökulmista tarkastellen. Bussi pysähtyi suoraan hostellimme eteen, joten meidän tarvitsi vain kantaa rinkat pari metriä ovesta sisään ja olimme perillä. Nautinnollisen helppoa! Downtown Backpackers sijaitsee aivan Wellingtonin ytimessä ja siitä on myös naurettavan lyhyt matka (tien ylitys) Bluebridgen lauttaterminaaliin, josta lautat Eteläsaarelle lähtevät.

Downtown Backpackers -hostelli ansaitsee lämpimän suosituksemme muutenkin kuin sijaintinsa puolesta. Aula oli kuin hotellissa ja meidät myös otettiin vastaan usein hostelleista tutun hieman epämääräisen toiminnan sijaan hotellimaisen asiallisesti. Netistä hostelli löytyykin myös nimellä Hotel Waterloo, mutta kutsun sitä hostelliksi, koska sellaisena se meille myytiin ja hostelli tuo majoituslaitos mielestäni myös on.

Olimme varanneet kahden hengen huoneen jaetulla kylppärillä. Huoneemme oli todella siisti, tilava ja kaikin puolin aivan kuin tavallinen hotellihuone kylpyhuoneen puuttumista lukuun ottamatta. Jaoimme kylpyhuoneen vain vastapäisen huoneen asukkaiden kanssa, eli meitä kylppärin käyttäjiä ei ollut kovin montaa. Hostellin rakennus oli vanha ja arvokkaan näköinen, vaikkakin elämää nähnyt. Samoissa tiloissa on varmaankin ollut majoituslaitos jo pitkään.

Vieraiden yhteiset keittiötilat olivat kuin ravintolan keittiö: paljon tilaa, iso kylmiö, useita uuneja ja helloja, paljon rosteritasoja. Tiloissa mahtui kokkailemaan ihanan tilavasti, vaikka väkeä olikin paljon. Parasta oli, että ruuat sai syödä suuren ja siistin ravintolasalin puolella. Samaiseen ravintolasaliin sai myös tilattua annoksia sen yhteydessä toimivasta ravintolasta, mutta niitä me emme testanneet.

Hostelli oli tähän mennessä käyttämistämme hostelleista kaikin puolin paras. Sanomattakin selvää, että yöpyisimme siellä erittäin mielellämme uudelleen. Ainoa miinus oli jälleen kerran surkea netti, minkä ratkaisimme käyttämällä Wellingtonin julkista ja ilmaista nettiä. Se ei toiminut hostellissa, mutta vastapäisellä juna-asemalla kantama oli hyvä.

Köysiradalla näköalapaikalle ja kävelyretki kasvitieteellisessä

Wellington toimi meille oikeastaan vain porttina Eteläsaarelle menevälle lautalle. Olimme kuitenkin kaupungissa kaksi yötä, sillä halusimme katsella vähän ympärillemme Uuden-Seelannin pääkaupungissa. Maisemien katseluun sopi hyvin vuonna 1902 käyttöön otettu köysiratajuna, joka nousee ylös Kelburnin näköalapaikalle. Jos tarkkoja ollaan, itse junasta ei näe oikeastaan mitään, sillä se kulkee osan matkaa tunnelissa.

Mäen päällä sen sijaan on näköalapaikan lisäksi esimerkiksi Carterin observatorio ja ilmainen köysiratamuseo. Mäeltä voi kävellä alas erilaisia kasvitieteellisen puutarhan halki kulkevia reittejä noin 40 minuutissa. Me valitsimme tämän tavan eli emme menneet köysiradalla molempiin suuntiin vaan palasimme alas kävellen.

Loppumatkasta reittimme kulki vanhan hautausmaan halki. Wellingtonissa oli tehty samankaltainen ratkaisu kuin Pariisin Montmartren hautuumaalla: vanhojen hautakivien päälle on vedetty reteästi siltoja ja taloja on rakennettu aivan hautojen viereen. Mietimme erästäkin toimistorakennusta katsellessamme, että mahtaa siellä työskentelevillä olla masentava fiilis ikkunoista katsellessa. ”Tuonne sitä minutkin kohta tästä kärrätään, kun tylsistyn täällä toimistossa hengiltä…”

Kävelemisen ja ihan vain hengailun lisäksi kävimme Wellingtonissa hankkimassa retkikaupasta littanaksi taittuvat mukit. Kyllästyimme siihen, että majapaikoissa ei aina ollut minkäänlaista astiaa juomista varten. Kahden Wellingtonissa vietetyn yön jälkeen matkamme jatkui Cookinsalmen yli Uuden-Seelannin Eteläsaarelle.

Pysy matkassa mukana ja seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

---

Lue myös:
Ensikosketus Uuden-Seelannin Eteläsaareen
Järistysten runtelema Christchurch
Taupo, Huka Falls ja pulahdus lähteeseen