Kohti Suomea – ja mitä blogille nyt käy?

Istuimme manhattanilaisessa hotelli-hostellissamme kerrossängyn alapedillä ja tuijotimme lattialle leviteltyä tavaravuorta. Hemmo rikkoi hiljaisuuden toteamalla, että “Tuntuu kuin aamulla olisi edessä taas vain yksi uusi siirtymä johonkin uuteen paikkaan. Ei tunnu yhtään siltä, että olisimme menossa kotiin.” En olisi voinut olla enempää samaa mieltä.

Kahdeksan kuukauden aikana olimme lentäneet yhteensä 21 lentoa ja tehneet lukemattomia muita pitkiä ja lyhyitä siirtymiä. Paikasta toiseen matkaamisesta oli tullut rutiinia. Kummallakaan ei ollut missään vaiheessa matkaa ikävä kotiin. Päinvastoin tuntui siltä, että olisimme voineet jatkaa matkaa helposti toiset kahdeksan kuukautta. Koska millään aiemmillakaan reissuilla ei ole ollut ikävä kotiin, minä epäilin etukäteen, että tältä reissulta paluu tuntuisi aika kamalalta.

Olimme kuitenkin kumpikin naamat ja tunteet peruslukemilla, tungimme kamat laukkuihin (onneksi olimme saaneet sen yhden ylimääräisen laukun juuri viime metreillä hankittua) ja totesimme, että tämä reissu se oli muuten viimeistä yötä vaille tässä.

Kollaasi New York
Viimeisiä New Yorkissa nautittuja aterioita (sushia ja sakea Asia Kanissa), kamala kasa tavaraa hostellihuoneen lattialla ja pakatut laukut lentokentällä.

Aamupäivällä jätimme laukut säilöön hotellille ja menimme muutamaksi tunniksi hengaamaan läheiseen Starbucksiin ennen lentokentälle lähtöä. Lentomme lähti JFK:ltä vasta illalla. Paluumatkan taitoimme Norwegianin Dreamlinerin kyydissä ja nautimme koneessa harvinaisen maistuvat annokset lihaa, riisiä ja papuja ja huuhdoimme ne alas punaviinillä.

Välilasku oli paikallista aikaa aamupäivällä Tukholmassa Arlandan kentällä. Totesimme koneessa uudemman kerran, että ei tuntunut ollenkaan siltä, että olisimme menossa kotiin. Nukkumisesta ei tullut oikein mitään koko matkalla, joten olimme kohtalaisessa koomassa, kun noudimme Helsinki-Vantaalla Hemmon varaaman vuokra-auton Hertzistä ja ajelimme Jumboon ruokaostoksille. Prismassa oli ehkä viisi ihmistä, vaikka olimme siellä arkipäivänä neljän maissa iltapäivällä. Olimme ihmisten vähäisyydestä aivan ihmeissämme.

Kollaasi paluu ja Suomi
Siipikuva Dreamlinerin kyydissä, matkalaukkuhihna Helsinki-Vantaalla, keskiyön aamiainen (lohileipiä wasabikastikkeella) ja juuri sellainen sää, jollaista toivoimme paluun jälkeisille päiville (not).

Ensimmäiset paluun jälkeiset päivät menivät ennenkokemattoman massiivisen jet lagin kourissa. Saimme nukutuksi vain muutaman tunnin yössä, joten kokkailimme muutaman kerran keskellä yötä aamiaista pirteinä kuin peipposet. Olimme siirtäneet asunnostamme kalusteita lukuun ottamatta kaiken irtaimen tavaran varastoon matkan ajaksi. Niinpä kannoimme jet lag -huuruissamme omaisuuttamme takaisin kotiin ja etsimme tavaroille omat paikkansa. Osa kamoista päätyi täysin uusille sijoille, koska emme yksinkertaisesti enää muistaneet, missä olimme mitäkin säilyttäneet.

Minulta on nyt paluun jälkeen monesti kysytty, miltä Suomeen palaaminen kahdeksan kuukauden jälkeen tuntui. Toistaiseksi – tätä kirjoittaessani paluusta on jo noin kaksi kuukautta – se ei ole tuntunut lainkaan kummalliselta, masentavalta, ihanalta tai oikein mitenkään muutenkaan noteerattavalta. (Varaan oikeuden palata aiheeseen ainakin mikäli tilanne muuttuu syksyn pimeydessä.)

Yksi asia paluussa kuitenkin järkytti ja pahasti: tavaran määrä omassa kodissa, ja tarkemmin eriteltynä nimenomaan vaatteiden määrä. Koetapa elää kahdeksan kuukautta yhden rinkan sisällöllä. Kaiva sen jälkeen kaikki vanhat kuteesi varastosta. Vaatepinoja katsellessasi ja vaatekaappiin järjestellessäsi voit miettiä pikku päässäsi, mitä hemmettiä kukaan ihminen voi ikinä tehdä esimerkiksi jollain 40 t-paidalla. (En oikeasti laskenut paitojen määrää, mutta liikaa niitä nyt joka tapauksessa on.) Jonkin verran tavaraa lähti tästä syystä kiertoon myös paluun yhteydessä, vaikka toki olimme käyneet omaisuuttamme läpi myös ennen varastointia.

Tämä postaus ei suinkaan ole viimeinen tarina unelmien maailmanympärimatkaltamme. Matkaan liittyviä postauksia on edelleen tulossa – luonnoksissa on esimerkiksi budjettiasiaa, ja otan mielelläni kommenttiboksissa vastaan toiveita postauksista. Jos siis jokin asia maailmanympärimatkassa erityisesti kiinnostaa, mutta en ole vielä siitä kirjoittanut, kerro toki! Luvassa on myös seuraaviin matkoihimme liittyviä tarinoita. Nimittäin ehei, kahdeksan kuukauden reissaaminen ei todellakaan onnistunut tappamaan tämän reissunaisen ja paremman puoliskon matkakuumetta!

Tämä blogi ei siis ole näin maailmanympärimatkan päättymisen jälkeen häviämässä minnekään, joten pysythän jatkossakin linjoilla. 🙂

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Löytöjä ja puistohengailua

Vapunpäivänä kiirehdimme aamutoimien kanssa, jotta varmasti ehtisimme hotellilla suihkuun ennen kuin vesi olisi poikki. Käytävälle oli nimittäin edellisenä päivänä lätkäisty lappu, jonka mukaan vettä ei olisi vapunpäivänä saatavilla moneen tuntiin. Aiemmin poikki olivat olleet sähköt. Eksoottista, vähän kuin olisimme olleet taas Etelä-Amerikassa.

Koska shoppailumme tulokset olivat tähän asti olleet aika säälittäviä New Yorkissa, ja aiemmin koko matkalla emme olleet ostaneet oikeastaan mitään, päätimme tehdä vielä yhden yrityksen kauppojen valikoimiin. Emme tietenkään lähteneet kaupoille ihan vain shoppailun ilosta (koska se on meille molemmille tuntematon käsite – shoppailu on yleensä ihan vain silkkaa tuskaa), vaan kyllä meillä oli muutama juttu etsinnässä. Menimme metrolla 66th Streetille ja siellä Century 21 -tavarataloon. Uskomatonta kyllä, löysin sieltä hyvällä hinnalla juuri sellaisilla ominaisuuksilla varustetut aurinkolasit, joita olin etsinyt noin kaksi vuotta. Melkein hypin tasajalkaa ilosta, sillä lasit tulivat todella tarpeeseen ja olivat yksi niistä etsinnässä olleista tuotteista.

Pyöräilijöitä Central Parkissa

Kävimme lounaalla TGI Fridaysissä, jossa hampurilaiset olivat kuivat ja ylihinnoitellut. Päätimme, että siihen ketjuun ei tarvitse enää mennä. Illalla haimme hotellin läheltä Westside Marketista syötävää huoneeseen. Tuossa marketissa on todella iso ja hyvä juustotiski ja paljon valmiita salaatti- ynnä muita annoksia, jotka ovat käteviä matkailijan kannalta, kun ruuanlaittomahdollisuuksia ei ole. Olimme matkalla katsoneet televisiota ainoastaan Rarotongalla, mutta tuona iltana katsoimme hotellihuoneessa Cold Casen jaksoja kunnon maratonin verran samalla kun tuhosimme kaikki ostamamme herkut. Aika kotoisaa!

Kevät Central Parkissa Kevät Central Parkissa Kevät Central Parkissa Kevät Central Parkissa

Seuraavana päivänä haimme samaisesta Westside Marketista lounassalaatit mukaan ja lähdimme piknikille Central Parkiin, missä otin tämän postauksen kuvat. Söimme lounaat lammen rannalla puiston pohjoispäädyssä. Lammen rannalla oli onkijoita, mutta kalastaa sai vain catch and release -meiningillä. Kävimme puiston koilliskulmassa sijaitsevan Duke Ellingtonin patsaan luona. Oli jälleen todella kaunis päivä ja t-paitakeli. Puistossa kasvit näyttivät yhtäkkiä olevan täysin kesämoodissa, kun vielä New Yorkiin saapuessamme lehdet olivat vielä nupullaan.

Jatkoimme takaisin etelään Liisa Ihmemaassa -patsaalle (engl. Alice in Wonderland), mutta patsasta ei meinannut edes nähdä turistimassojen alta. Kävelimme myös Balto-koirapatsaan ohi. Paluumatkalla saimme idean sushista ja menimme jälleen Asia Kaniin, jossa olimme käyneet vappuaattona.

Kevät Central Parkissa Balto-koirapatsas

Shoppailumme jatkui seuraavana päivänä Times Squarella, jonka lähettyviltä löysimme Luggage Source -nimisen kaupan. Sen valikoimista löytyi vihdoin ja viimein etsimämme reppu. Oli nimittäin pakko hankkia yksi laukku lisää, jotta saisimme kaikki tavaramme mahtumaan paluulennolle. Mehän jouduimme hankkimaan New Yorkiin saavuttuamme aika paljon vaatteita ihan vain lämpötilan takia, jotta emme olisi jäätyneet pystyyn. Kävimme myös Downtownissa Cortland Streetin Century 21:ssä, mistä löysimme molemmille kellot ja minä ostin myös rannekorun. Ilmeisesti piti edes vähän kompensoida kahdeksan kuukautta kestänyttä shoppailulakkoa, sillä tuo rannekoru oli näistä ostoksista se ylimääräinen hankinta, jota ei ollut kiikarissa etukäteen.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Vappuaatto New Yorkissa

NYC:n City Pass -vierailut sen kuin jatkuivat: vappuaattona käytimme tiketit Intrepid Sea, Air & Space Museumiin. Tämä museo on sikäli erikoinen, että se sijaitsee toisen maailmansodan aikaisella USS Intrepid -lentotukialuksella. Alus (ja sen myötä museo) on parkissa Manhattanin länsipuolella Hell’s Kitchenissä laiturilla 86.

Intrepid Sea, Air & Space Museum Intrepid Sea, Air & Space Museum Intrepid Sea, Air & Space Museum

Kiertelimme lentotukialuksen sisätiloissa ja ihmettelimme sinne rakennetun näyttelyn lisäksi itse alusta: ahtaita ja sokkeloisia käytäviä, pieniä huoneita sekä kapoisia kulkuaukkoja ja rappusia. Suuntavaistoton ihminen (minä!) miettii väkisinkin käytävillä hoiperrellessaan, että itsellä ei olisi mitään jakoa löytää oikeaan paikkaan, jos työpaikka olisi yhtä sokkeloinen.

Intrepid Sea, Air & Space Museum Intrepid Sea, Air & Space Museum Intrepid Sea, Air & Space Museum

Aluksen kannella on näytillä useita lentokoneita ja helikoptereita, joiden pällistelyyn myös kului hetki jos toinenkin. Kuten museon nimi kertoo, museossa on myös avaruusaiheinen näyttelykokonaisuus. Siellä on esillä muun muassa Nasan Enterprise-sukkula.

Intrepid Sea, Air & Space Museum Intrepid Sea, Air & Space MuseumEnterprise

Museolla on jo mainittujen vetonaulojen lisäksi vielä yksi kortti hihassaan: siellä sijaitsee myös sukellusvene USS Growler, johon pääsee lentotukialuksen tavoin sisään. Aivan kuin lentotukialuksessa, sen näyttelyssä ja sen kannelle parkkeeratuissa lentokoneissa ja koptereissa sekä avaruusnäyttelyssä ei olisi tarpeeksi nähtävää! Sukellusveneen läpi joutuu kävelemään ryhmän mukana jonossa, mikä entisestään korostaa tilojen ahtautta. Miehistön nukkumatiloja katsellessa pystyi toteamaan, että jos jossain, niin sukellusveneessä nukutaan kuin sillit purkissa.

USS Growler

Intrepid Sea, Air & Space Museum oli meistä molemmista todella mielenkiintoinen. Harvemmin sitä nimittäin pääsee käpöttelemään lentotukialuksen käytäville ja kannelle, katselemaan avaruussukkulaa tai ahtautumaan sukellusveneen sisään. Suosittelen käymään!

Museokierroksen jälkeen käväisimme nopeasti hotellilla vaihtamassa kengät lenkkareista kävelykengiksi ja lähdimme viettämään vappuaattoa ravintolaan. Olimme aiemmin pyykinpesureissulla bonganneet Amsterdam Avenuelta Asia Kan -nimisen paikan ja valitsimme sen vappudrinkkiemme paikaksi sen perusteella, että siellä oli mainoskyltin mukaan happy hour joka ilta viidestä yhdeksään.

Meidän piti ottaa vain parit drinkit, mutta innostuimme tilaamaan myös sushia. Oli kyllä niin hyvää pitkästä aikaa! Maailmanympärimatkaamme oli tässä vaiheessa jäljellä enää muutama hassu päivä. Niinpä muistelimme matkamme kulkua ja mietimme, mitä mistäkin käydystä paikasta tuli kummallekin ensin mieleen.

Esimerkkeinä muisteluista voisin mainita, että Hemmoa taitaa ärsyttää lähtemättömästi kaikki vietnamilainen (huijauskulttuuri jätti jälkensä), mutta minua taas ei Vietnam niin jurpi. Hemmo tykkäsi Rarotongasta, kun taas minuun tuo kaukainen saari ei tehnyt niin suurta vaikutusta. Japaniin minulle sen sijaan tuli kova hinku takaisin jo joskus kevättalvella, ja se vain voimistui sitä mukaa kun matkamme päättymispäivä lähestyi. Machu Picchua me molemmat pidämme aivan erityisen mahtavana kokemuksena. Palaan tähän parhaat ja huonoimmat palat -aiheeseen tarkemmin omassa postauksessaan.

Sushien ja happy hour -drinkkien jälkeen kävimme vielä oluilla Dive Barissa matkalla hotellille. Kovin myöhään juhlintamme ei kuitenkaan jatkunut, sillä painuimme pehkuihin jo puolenyön aikaan. Meistä ei kovin kummoisia partymatkailijoita taitaisi saada.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail