Missattu snorklausmahdollisuus ja rankkaa matkantekoa

Jos haluat lukea vain onnellisuutta tihkuvia postauksia, jätä tämä väliin. Vaikka kuinka toivoisi, niin aina hommat eivät mene reissussa ihan putkeen. Paitsi jos puhutaan wc-putkesta… Ja bussilla matkustaminen ei ole kaikissa maissa mikään nautinto.

Siirtyminen Costa Ricasta Panaman puolelle sisälsi ei-niin-mukavan jännitysmomentin nimeltä ruokamyrkytys. Sopivasti juuri matkaa edeltävänä yönä alkanut olotila pysyi kuin ihmeen kaupalla jokseenkin aisoissa siirtymän ajan, jos tilanteesta jotakin myönteistä haluaa repiä.

Lähdimme Costa Ricasta Caribe Shuttlen pikkubussin kyydissä kahdeksan aikaan aamulla. Rinkat köytettiin auton katolle ja ahtauduimme täpötäyteen autoon muiden turistien kanssa. Ensimmäinen etappi Puerto Viejosta Panaman rajalle Sixaolaan kesti kaksi tuntia. Rajalla piti maksaa Costa Rican puolella kahdeksan USA:n dollarin suuruinen maastapoistumisvero. (Verolla saattaa olla todellisuudessa joku hienompi nimi, mutta me ristimme sen tuolla tavalla.) Myös colonit toki kelpasivat. Rajalla oli pientä epävarmuutta oikeasta toimintatavasta, sillä Caribe Shuttlen henkilökunta ei ohjeistanut turisteja millään tavalla. Homma kuitenkin hoitui muita seuraamalla.

Raja ylitettiin kävellen kuppaista rautatiesiltaa pitkin. Sillalla kävellessä piti olla jokseenkin tarkkana, sillä laudat olivat miten sattuu ja joistakin aukoista olisi mahtunut putoamaan alla virtaavaan jokeen. Panaman puolella maksettavaksi napsahti kolmen USA:n dollarin suuruinen maahantulovero, jonka senkin pystyi maksamaan Costa Rican coloneilla. Rajaviranomaisten toiminta sai meissä ja norjalaisissa turisteissa (joista yksi puhui suomea!) aikaan nauruntyrskähdyksiä. Tiskin takana kökki kolme tyyppiä, joista yksi otti passit vastaan ja antoi ne seuraavalle, joka antoi ne kolmannelle. Työllistävä vaikutus ja sitä rataa.

Bocas del Toro, Panama

Byrokratian taklaamisen jälkeen meidät tungettiin seuraavaan sillipurkkiautoon ja rinkat hilattiin jälleen auton katolle. Autolla huristeltiin noin tunti, kunnes saavuttiin Almiranten satamaan. Meinasin pyörtyä satamassa laiturille, mutta hetken istuskelu ja urheilujuoman kittaaminen auttoivat sen verran, että pääsimme veneeseen. Puolen tunnin venematkan jälkeen olimme Isla Colónin saarella Bocas del Toron kylässä. Vesi oli kirkasta ja turkoosia, kuten Karibialta sopii odottaa. Harmi vain, että emme ehtineet sitä sen paremmin ihailemaan, koska allekirjoittaneen oli päästävä koomaamaan hotellille.

Hotelli Don Chicho oli onneksi lähellä satamaa ja pääsimme kirjautumaan heti sisään. Hotelli oli aika kulahtanut, mutta toisin kuin edellisessä yöpaikassa Kaya’s Placessa, sängyn jouset eivät porautuneet selkään ja kylppäri oli ihan oikea kylppäri eikä mikään saastainen loukko. Huoneen seinät olivat sairaalanvihreät, mikä sopikin teemaan…

Kolmen yön vierailu Bocas del Torossa ei arvatenkaan mennyt ihan suunnitellusti sairastelun vuoksi. Ei puhettakaan, että olisimme päässeet snorklaamaan tai vaikkapa jollekin kivalle retkelle. Kivojen aktiviteettien sijaan aika kului hotellihuoneessa täristen kuumeessa, päänsäryssä ja vatsaongelmissa. Niin inhottavaa! Bocasin kylä vaikutti sen verran kivalta paikalta, että siellä olisi varmaankin viihtyisää oleilla terveenä. Ravintoloita oli kiitettävästi ja myyntipisteissä oli tyrkyllä monenlaisia aktiviteetteja matkalaisille. Ympärillä levittäytyi turkoosinsininen meri. Jokseenkin harmitti Costa Ricasta matkaan tarttunut tauti, mutta aina ei voi voittaa.

Bocas del Toro, Panama Bocas del Toro, Panama

Yritimme säätää lentoja Panama Cityyn, sillä jostain kumman syystä kahdentoista tunnin mittainen yhdistetty vene- ja bussimatka ei juuri silloin houkutellut. Kävimme kysymässä lentoja Bocas del Toron kansainväliseltä lentoasemalta, joka on superkoominen paikka. Se muistuttaa enemmän jonkin perähörkkölän bussiasemaa kuin kansainvälistä lentokenttää. Muutaman sadan metrin päässä Bocasin keskustasta sijaitsevalla kentällä on kaksi tiskiä. Meille neuvottiin etukäteen, että lennot voi käydä ostamassa suoraan tiskiltä ja sitten vain hypätään koneeseen. Tiskin takana ollut työntekijä huuteli meille jonossa seistessämme, että jos olemme hamuamassa lentoja seuraaville neljälle päivälle, niin turha jonottaa – lennot on jo myyty täyteen. Niinpä jouduimme kuin jouduimmekin ostamaan liput yön yli kestävälle vene- ja bussimatkalle Panama Cityyn päästäksemme. Sitä riemun määrää (not).

Bocas del Toro, Panama

Lähtöpäivänä sairastin jo neljättä päivää. Hymy oli ehkä vähän hyytynyt jo siinä vaiheessa. Vene Almiranteen lähti puoli kuudelta iltapäivällä, joten otimme Don Chichosta myöhäisen uloskirjautumisen. Jo satamassa oli pientä sählinkiä veneeseen pakkautumisessa, mutta Almirantessa touhu meni paljon pahemmaksi säätämiseksi. Satamasta siirryttiin pienillä takseilla bussiasemalle, ja siirtymistä järjestämässä olleet tyypit yrittivät saada takseja lennosta ja puhelimitse – niitä ei siis ollut hoidettu etukäteen, vaikka kyseessä oli kymmenien ihmisten kuljettaminen satamasta bussiasemalle.

Kun lopulta saimme taksin, rasittavia tipin pummaajia tunki taksin ovelle niin, että ovea ei meinannut saada kiinni. Näitä samoja ”Antakaa mulle tippiä, vaikken ole tehnyt mitään sen ansaitakseni! Vedän hernepalon nenään, jos ette anna!” -tyyppejä kohtasimme myös Bocasin satamassa saapumispäivänämme. Selkeä kehitysmaaraivarin paikka (huomasimme, että niitä voi tulla myös Aasian ulkopuolella).

Bussiasemalla puolestaan tuhraantui ylimääräistä aikaa suunnilleen tunti kaiken epäjärjestelmällisyyden ja aivan turhan paperien pyörittelyn takia: ensin odoteltiin odottamisen ilosta, sitten venattiin nimilistaa matkustajista, sitten nimilistan perusteella tehtävien matkalippujen valmistumista, sitten tavaroiden pakkaamista bussiin ja lopulta nousua bussiin. Mietimme, että koskaan ei ole bussin liikkeelle saattaminen ollut niin pirun vaikeaa. Lopulta pääsimme matkaan vaille kahdeksalta illalla.

Luonnollisesti bussissa ei kuulutettu mitään tietoja pysähdysten määrästä, kestosta tai kellonajoista. Bussissa piti olla vessa ja olikin, mutta se oli lukittu. Ei sillä, että vessassa olisi voinut oikein käydäkään ilman olympiatason tasapainoa ja tähtäystaitoja, sillä tie oli todella pomppuinen ja mutkainen. Ensimmäinen pysähdys oli jo tunnin matkustamisen jälkeen ja seuraava yhden aikaan yöllä. Muita pysähdyksiä ei sitten enää ollutkaan, vaikka bussi oli perillä Panama Cityssä vasta seitsemän jälkeen aamulla. Sanotaanko näin, että olemme olleet aika paljon paremminkin järjestetyillä etapeilla. Panama ei ihan vakuuttanut.

Myönteistä oli se, että pääsimme ehjinä perille ja pirun sitkeä tautikin alkoi Panama Cityssä vihdoin ja viimein hellittää. Seuraavassa postauksessa on siis luvassa iloisempia tunnelmia maailman koristeellisimpien bussien kaupungista, Panama Citystä!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Letkeää meininkiä Puerto Viejossa

Costa Rican Tortuguerosta poistuminen veneellä Moiniin oli melkein verrattavissa luontoretkeen turisteille, vaikka kyseessä oli vain kuljetuspalvelu paikasta A paikkaan B. Vene haki meidät suoraan Casa Marbellan laiturilta kymmeneltä aamupäivällä, joten ehdimme syödä rauhassa aamiaista ja kirjautua majatalosta ulos. Haimme Tortugueron kylän satamasta muutaman sadan metrin päästä kyytiin kuusi ihmistä lisää ja lähdimme veneilemään Moinia kohti. Alkumatkasta veneellä oli hyvä vauhti. Kuljettaja oli varsinainen luontoihminen ja pysähteli useita kertoja näyttämään kyytiläisille jokea reunustavasta metsiköstä bongaamiaan eläimiä. Näimme hänen ansiostaan krokotiileja, kaimaaneja, möly- ja hämähäkkiapinoita ja paljon lintuja. Näiden eläinhetkien vuoksi kyseessä oli kerrassaan ainutlaatuinen siirtymä kylästä toiseen.

Matkalla Tortuguerosta Puerto Viejoon Matkalla Tortuguerosta Puerto Viejoon

Välillä oli niin matalaa, että köröttelimme veneellä minimaalista vauhtia veneen ottaessa kiinni pohjaan. Näimme muutaman kiinni juuttuneen paatin, joiden kuljettajat reteästi hyppäsivät kahlaamaan veteen ja työntelivät veneitään eteenpäin. Joessa, jossa elää runsaasti kaimaaneja ja krokotiileja!

Saavuimme Moiniin kahden maissa iltapäivällä. Meidän etukäteen järjestämämme osuus päivän siirtymästä päättyi sinne, ja loppumatka Puerto Viejo de Talamancaan täytyi järjestää lennossa. Moinin satamassa väistelimme kyytiä tyrkyttäviä taksikuskeja ja pääsimme muutamalla taalalla jonkinlaisen satamamiesten työmatkabussin kyydissä linja-autoasemalle Limónin keskustaan. Päädyimme tähän bussiin, kun Hemmo kävi kysymässä satamassa seisoskelleelta miesjoukolta bussipysäkin sijaintia. Yksi kavereista tuli Hemmon mukana tien varteen ja hetken päästä paikalle kaarsi Yhdysvalloista tutun näköinen koulubussi. Limónissa ehdimme juuri passelisti puoli kolmen linja-autoon kohti Puerto Viejoa.

Linja-automatka Limónista Puerto Viejoon vei tunnin, ja matka oli sekä hikinen että pomppuinen. Ei toivoakaan, että bussissa olisi voinut esimerkiksi räpeltää tietokonetta, kun kaikki aika meni penkistä kiinni pitämiseen. Perillä raahauduimme Monte Sol -hostellille, joka oli kolmas (ja viimeinen) kiva majapaikkamme Costa Ricassa. Ensimmäistä kertaa koko matkan aikana meillä oli sängyn päällä moskiittoverkko, jonka alle kömpiä yöksi hyttysinvaasiota pakoon. Huoneessamme ei ollut ilmastointia, mutta pärjäsimme tuulettimen turvin, vaikka sää olikin Puerto Viejossa erittäin lämmin. Hostellilta oli lyhyt kävelymatka keskustaan, siivous pelasi ja huone oli mukavan kokoinen. Voimme suositella!

Hemmo Puerto Viejossa

Olin jutellut sisäänkirjautumisen yhteydessä respassa espanjaksi, mutta myöhemmin tajusimme, että tuo respan kaveri eli paikan omistaja olikin saksalainen. Saksaa ei harmillisesti tullut hänen kanssaan muutamaa lausetta enempää treenattua, sillä emme ostaneet hostellin kautta lippuja tai muutenkaan tarvinneet vastaanotosta apua. Kaverilta taittui myös englanti, joten yhteisiä kieliä oli peräti kolme. Eurooppalaiset ovat kyllä ihanan kielitaitoista väkeä.

Puerto Viejo, Costa Rica Puerto Viejo, Costa Rica

Heti Puerto Viejoon saavuttuamme oli selvää, että olimme todellakin saapuneet Karibianmeren rannan lomakohteeseen. Tortugueron kylässä olimme toki myöskin samaisen meren rannalla, mutta Tortuguerossa toiminta keskittyy kansallispuiston ympärille. Puerto Viejo sen sijaan on rehti rantakohde, jossa on Karibianmeren letkeä meininki. Reggae raikuu, kaduilla näkyy rastapäitä ja surffilautoja kantavia matkalaisia. Letkeän meiningin lieveilmiönä ovat turisteille huumeita kaupittelevat jampat. Heitä ei onneksi ollut meidän vierailumme aikaan kovin paljoa. Sen verran kuitenkin, että jokunen tyrkytti meillekin tuotteitaan, kun kävelimme illalla kylillä.

Puerto Viejossa nautimme lämpimästä säästä ja herkuttelimme ravintoloissa. Ravintoloita on Puerto Viejossa runsaasti, joten jokaiseen makuun löytyy varmasti jotakin. Me keskityimme enimmäkseen paikallista ruokaa tarjoaviin, edullisiin paikkoihin. Esimerkiksi El Che -nimisessä paikassa kävimme kahdesti. Paikallinen casado-annos oli siellä erittäin täyttävä ja myös herkullinen. Casado on tyypillinen costaricalainen annos, joka koostuu riisistä, pavuista ja lihasta. El Chen palvelua emme voi kehua erityisen ystävälliseksi, sillä tarjoilijoilta ei juuri hymyä saati tervehdyksiä tai muutakaan puhetta juuri herunut, mutta annokset kuitenkin tulivat pöytään tilausten mukaisesti. Edullinen ja hyvä aamiainen puolestaan löytyi Soda Caribe -nimisestä paikasta hostellin läheltä.

Puerto Viejo, Costa Rica

Viimeisen yön Puerto Viejossa vietimme Kaya’s Place -nimisessä hostellissa. Olimme järjestäneet maahantuloviranomaisia varten poistumisliput maasta ennen Costa Ricaan saapumista, ja noiden lippujen takia olimme joutuneet varaamaan myös viimeisen yön majoituksen etukäteen. Muuten Caribe Shuttlen henkilökunta ei olisi tiennyt, mistä meidät pitää lähtöaamuna noutaa. Niinpä siirryimme viimeiseksi yöksi toiseen majapaikkaan. Siellä henkilökunta oli oikein ystävällistä, mutta huoneemme oli aika ankea. Siinä esimerkiksi oli ikkunalasien paikalla vain hyttysverkkoa. Se oli tietysti parempi kuin jos verkkoakaan ei olisi ollut, joten eipä siinä mitään. Hostellilla oli hiljaista, joten äänieristyksen puute ei haitannut.

Sen sijaan suihkupää, joka oli kuvottavan ruskean mönjän peitossa, häiritsi suihkua ottaessa jo jonkin verran. Vielä enemmän häiritsi veden kammottava haju ja hostellin pihamaalla leijaillut silkka paskanlöyhkä. Olisi pitänyt arvata, että eihän tästä kombosta hyvää seuraa. Aamuyöllä vointini alkoi olla vähän epämääräinen eikä mennyt kauaa, kun tajusin saaneeni seurakseni jonkinlaisen vatsapöpön. Tietenkin juuri sinä aamuna, kun tiedossa oli monen tunnin matkustaminen Panamaan!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Huikea veneretki Tortugueron kansallispuistossa

Aikaisin aamulla alkanut veneretkemme alkoi sään puolesta lupaavasti. Oppaamme Roberto oli osaava tyyppi, joka muun muassa huomasi minimaalisen pienen käärmeen metrien päästä, vaikka se oli maastoutunut vihreään viidakkoon. Emme kuitenkaan ehtineet ajella veneellä kovin kauaa, kun alkoi sataa. Saimme Robertolta sadeponchot, mutta ainakin minun takissani oli sen verran kuluneita kohtia, että vesi valui sisään niin niskasta kuin etupuoleltakin. Kiertelimme kansallispuiston kanaaleja noin kahden tunnin ajan, ja sade yltyi yltymistään. Lopulta Roberto ehdotti, että palaisimme hostellille aamiaiselle ja ottaisimme uuden yrityksen yhdeltätoista. Näin tehtiin.

Tortugueron kansallispuisto, Costa Rica Tortugueron kansallispuisto, Costa RicaTortugueron kansallispuisto, Costa RicaHerkullisen pannukakkuaamiaisen jälkeen notkuimme väsyneinä huoneessamme, kunnes oli uuden kierroksen aika. Sää oli pilvinen vielä lähtiessämme, mutta enää ei satanut, ja kierroksella sää parani koko ajan. Auringonpaisteen myötä tuli tietysti myös todella kuuma.

Tortugueron kansallispuiston alueen sanotaan muistuttavan hieman Amazonin aluetta, mutta tietenkin huomattavasti pienemmässä koossa. Me emme ole Amazonilla käyneet, joten paha sanoa. Viidakon keskellä mutkittelevia kanavia pitkin hiljaa lipuessamme ei kuitenkaan ollut vaikea kuvitella, etteikö luonnehdinta voisi pitää jokseenkin paikkansa. Näimme kierroksella muun muassa useita kaimaaneja, monenlaisia komeita ja värikkäitä lintuja (mutta valitettavasti emme ainuttakaan tukaania), lukuisia kilpikonnia, kolmenlaisia apinoita, käärmeen ja muutamia liskoja, kuten basiliskin eli jeesusliskon. Eläimen nimi tulee siitä, että se osaa juosta vettä pitkin.

Tortugueron kansallispuisto, Costa Rica Tortugueron kansallispuisto, Costa RicaTortugueron kansallispuisto, Costa Rica Tortugueron kansallispuisto, Costa Rica Tortugueron kansallispuisto, Costa Rica

Veneellä kiertely kansallispuistossa ei ollut mitään vauhdikasta hurjastelua ja äänekästä moottorin pärinää, sillä sellainen pelästyttäisi eläimet. Veneessä oli hiljainen sähkömoottori, jonka turvin pääsimme etenemään lähes äänettömästi. Meitä kyytiläisiäkin kehotettiin olemaan mahdollisimman hiljaa, tosin ei siihen juuri käskyjä olisi tarvittu. Pieni veneellinen turisteja hiljentyy kummasti veneen lipuessa kapeaan kanavaan, jonka ylle kaartuu sakea viidakko ja metsän monipuolinen äänimaailma luo ympärille kunnon Jurassic Park -tunnelman.

Mölyapinoiden kumeat äänet kantavat käsittämättömän pitkälle, mutta veteen hiljaa hivuttautuva kilpikonna saa aikaan vain pienen lätsähdyksen. Puusta toiseen metsän keskellä ja lopulta uskaliaalla ilmalennolla joen toiselle puolelle heittäytyvä hämähäkkiapina laittaa hetkellisesti ryteikön rätisemään – ja turistit ihmettelemään suut auki apinan taitoja ja rohkeutta. Meitä oli veneessä oppaan lisäksi vain kuusi, mikä teki kierroksesta mukavan intiimin.

Tortugueron kansallispuisto, Costa Rica Tortugueron kansallispuisto, Costa Rica Tortugueron kansallispuisto, Costa Rica Tortugueron kansallispuisto, Costa Rica

Aamulla kaatosateessa ehdimme kierrellä kaksi tuntia ennen kuin palasimme odottamaan sateen lakkaamista. Myöhempään kierrokseen käytettiin kierroksen normaali aika kolme tuntia. Saimme siis samaan hintaan lähes kaksi kierrosta, mistä kiittelimme opastamme Robertoa vuolaasti. Kuinkahan moni opas vaivautuu viemään turistiryhmän toiselle rundille vain huonon sään takia?

Olimme nähneet aiemmin ainoastaan eläintarhassa niin paljon erilaisia eläimiä niin lyhyessä ajassa kuin Tortuguerossa, mutta on aivan eri asia bongailla eläimiä luonnosta kuin tirkistellä niitä eläintarhan lasiseinien, kaltereiden tai vallihautojen takaa. Veneretki Tortugueron kansallispuistossa oli ehdottomasti hienoin kokemuksemme Costa Ricassa.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail