Monteverden alueella sijaitseva Santa Elena oli ensimmäinen varsinainen kohteemme Costa Ricassa, sillä pääkaupunki San José oli reitillämme enemmänkin pakollinen pysäkki maahan tullessa. Santa Elena on leppoisa, paljon ravintoloita ja kaikenlaisia aktiviteetteja tarjoava kylä. Paikka on turistien suosiossa ja sen huomaa katukuvassa palvelujen ja amerikkalaisten määrästä. Tyrkyttäviä ”Taxi, taxi!” tai ”Massage, sir!” -huutoja emme kuitenkaan kuulleet, ja meillä oli heti alusta lähtien kylässä hyvä fiilis. San José oli niin ankea paikka, että meinasimme jo masentua, mutta Santa Elenassa tunnelma ja ympäristö olivat täysin erilaisia. Santa Elenassa pääsisimme sen toisenlaisen, luonnostaan ja eläimistään tunnetun Costa Rican makuun.
Majoituimme Cabinas Eddy -majatalossa, jossa vierailumme alkoi loistavasti. Päädyimme paikkaan pienen mutkan kautta, mutta se tarina jääköön toiseen kertaan. Vastaanotto oli ystävällinen ja meille esiteltiin kartasta lähitienoiden aktiviteetit hintoineen kaikkineen. Ensivaikutelma huoneesta ja muutenkin koko majatalosta oli erittäin myönteinen. Aamiainen kuului huonehintaan ja netti tuntui toimivan.
Ensivaikutelma piti kutinsa ja totesimme kolmen yön mittaisen vierailumme jälkeen, että Cabinas Eddy on hinta-laatusuhteeltaan ylivoimaisesti parhaita majapaikkoja, joissa olemme yöpyneet. Ainoa miinus oli niin sanottu itsemurhasuihku kylppärissä, mutta ne ovat Costa Ricassa yleisiä.
Majatalon aamiaisella ainoastaan kahvi täytyi noutaa itse – muuten oli pöytiintarjoilu. Eipä ole vastaavaa tullut 32 euron majapaikassa (tai itse asiassa juuri muuallakaan) kohdattua. Aamiaiseen kuului hedelmälautanen ja lämmin annos, jonka sai valita useasta eri vaihtoehdosta. Vaihtoehtoina olivat ainakin munakas, burrito, tortilla, paistettua kananmunaa ja pannukakut. Valittu annos tuotiin pöytään hetken päästä tilauksesta toiveiden mukaan valmistettuna. Mahtavaa!
Sammakko- ja perhostarhassa
Ensimmäisenä iltana Santa Elenassa kävimme sammakko- ja perhosgalleriassa. Perhosten ihailu tosin jäi eri päivälle, koska aurinko oli jo laskemassa, kun saavuimme paikalle. Pääsimme perhosgalleriaan samalla lipulla pari päivää myöhemmin.
Sammakkoja katselimme Lejandro- eli Leo-nimisen oppaan kanssa, joka oli hauska tyyppi. Kuulimme kaikenlaista mielenkiintoista ja omituista sammakoiden elämästä ja toki myös näimme sammakoita paljon enemmän kuin jos olisimme tehneet kierroksen omin päin, koska Leo oli todella hyvä bongaamaan kasvien keskelle maastoutuneita loikkijoita.
Kierroksen jälkeen kävimme syömässä ravintolassa ja hostellille mennessämme näimme joukon ihmisiä tuijottelemassa korkealle puuhun kamerat ojossa. Arvasimme, että siellä olisi laiskiainen, joten liityimme joukkoon. Siellähän se karvapallo keikkui oksalla. Otus oli suurempi kuin olin etukäteen kuvitellut.
Luontokeskuksessa metsäkävelyllä
Kävimme Santa Elenassa opastetulla Reserva Biologica Monteverde -luontokeskuksen järjestämällä metsäkierroksella. Valitettavasti näimme reilun kahden tunnin kierroksella vain niukasti lintuja ja muita eläimiä emme lainkaan – jos keskuksen pihamaalla pyörineitä nenäkarhuja ei lasketa. Opas oli kuitenkin osaava ja innostunut, joten kävelylenkki oli mielenkiintoinen.
Metsässä kävelyn päätteeksi kävimme keskuksen vieressä sijaitsevassa kolibrigalleriassa – siis paikassa, jossa on ruokinta-alustoja kolibreille. Näitä järkyttävän vikkeliä lintuja suhasi ilmassa kymmeniä, mikä aiheutti ympäristöön hauskaa surinaa. Opin, että korvan vierestä sujahtava kolibri kuulostaa hemmetin isolta hyönteiseltä (ja aiheuttaa sen vuoksi kylmiä väreitä).
Selvatura Parkin riippusilloilla
Vierailimme Santa Elenassa myös Selvatura Parkin riippusilloilla. Sademetsän – tai pilvimetsän, kuten metsää alueella kutsutaan – yllä kulkevia riippusiltoja on Monteverdessä ainakin kolmessa paikassa. Me valitsimme Selvaturan, koska siellä siltoja on kahdeksan ja retki oli siedettävän hintainen (noin 25 euroa per lärvi sisältäen kuljetukset).
Retkiaamuna katselimme majapaikan aamiaisella ikkunasta ulos ja ihmettelimme ulkona leijailevaa sankkaa sumua. Ilmassa vaakatasossa etenevät, hienosta sumusta koostuvat pilvet näyttivät erikoisilta. Niiden pilvien sekaan astuimme suoraan ovesta ja kastuimme välittömästi.
Arvatenkin Selvaturan sademetsässä ei enää voitu puhua sumusta, vaan vettä tuli kuin aisaa. Kamerat pysyivät visusti kassissa ja sadetakin huppu päässä, joten meillä on sademetsäkierrokselta muistona vain pari vaivaista kuvaa, jotka on napattu Selvaturan kahvilan terassilta. Riippusiltojen lisäksi Selvaturassa (ja monessa muussakin paikassa) vierailijat voivat viihdyttää itseään vaijeriliu’ulla. Selvaturassa on liu’usta Superman-versio, jossa asiakas ripustetaan roikkumaan vaijeriin vatsalleen, pää menosuuntaan. Tähän leikkiin lähteneet näyttivät liu’un päätteeksi uitetuilta koirilta ja meistä tuntui, että Supermanin imitoiminen siinä kelissä saattoi olla jonkinlainen pettymys.
Riippusilloilla oli Jurassic Parkin tunnelmaa, jota sade vain voimisti. Sateen ja sumun keskellä näkyi vehreitä puita, jotka olivat kokonaan kaikenlaisen kasvillisuuden peitossa, liaanit heiluivat tuulessa ja kaukana alhaalla solisi puro. Mölyapinat pitivät pahaenteiseltä kuulostavaa mekkalaansa. Eläimiä emme tälläkään kierroksella muutamia pikkulintuja ja puiston edessä pyörineitä nenäkarhuja lukuun ottamatta nähneet, mutta sade ja mölyapinoiden kumea ääntely loivat kierrokselle niin hienon tunnelman, että kierros kannatti tehdä.
Pysy matkassa mukana ja seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.
Lue myös:
Matkantekoa kohti Tortugueron kansallispuistoa
Huikea veneretki Tortugueron kansallispuistossa
Omatoiminen kiertomatka Costa Ricassa
Upea kohde, erikoisia nuo nenäkarhut.
Olen kerran sattumalta nähnyt myös kolibrin, kanarialla
Totta. 🙂 Tuolla noita kolibreja riitti – ja nenäkarhuja! En muistaakseni aiemmin ollut nähnytkään nenäkarhua, mutta Costa Ricassa niitä tuli nähtyä kymmeniä. Perhosia oli myös paljon, osa aivan upeita.