Kävimme Hemmon kanssa syyskuussa Tukholmassa. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt minulla yli viisitoista vuotta ja Hemmollakin noin kymmenen, joten oli jo aikakin piipahtaa länsinaapurissa. Päädyimme matkaamaan Tukholmaan Silja Serenaden kyydillä, eli kyseessä oli perinteinen päivä Tukholmassa -risteily: laivalla hyvää ruokaa ja juomaa, perillä sompailua kaupungilla ja toisena iltana lisää laivan ravintoloiden antimista ja viihteestä nauttimista.
Tukholmassa kiertelimme Södermalmilla ja kävimme valokuvataiteen museossa Fotografiskassa, missä on muuten mielenkiintoisten valokuvien lisäksi kiva museokauppa ja houkutteleva kahvila. Valitettavasti kahvila oli aivan täynnä väkeä, joten emme jääneet jonottamaan, vaikka kahvilan ikkunoista avautuvista upeista maisemista olisikin ollut mukava nauttia kahvikupposen äärellä.
Fotografiskassa väliin jääneet kahvit tuli nautittua myöhemmin vanhassakaupungissa Café Sten Sturessa, jonka kellarimiljöö on aivan törkeän hieno – suosittelen käymään!
Koska edellisestä Tukholman-vierailustani oli kulunut niin kauan, kaikki tuntui ihan uudelta. En ollenkaan muistanut, miten hieno vanhakaupunki Tukholmassa on. Olin välittömästi sitä mieltä, että Tukholmaan täytyy lähteä hotellimatkalle, jotta kaupunkia ehtii tutkia enemmän.
Tallinnassa on tullut viime vuosina yövyttyä viikonlopun verran vähintään kerran tai pari vuodessa, mutta Tukholma on jäänyt täysin paitsioon. Syynä on ehkä ollut eniten se, että matka Tukholmaan kestää laivalla paljon pidempään kuin Tallinnaan. Edulliset lennot olisivat tässä kohtaa näppärä ratkaisu.
Paluumatkalla sää helli meitä oikein kunnolla. Nautiskelimme auringonlaskusta laivan kannella, tyyntä merta ja kaunista Tukholman saaristoa katsellen. Aivan mahtavaa!
Tuli jälleen kerran todettua, että tällainen viikonloppureissu toimii oivana arjen katkaisijana. Tykkäättekö te muut käydä Tukholmassa? Onko jollain kivoja vinkkejä esimerkiksi nähtävyyksistä tai ravintoloista?
Lue myös:
- Autolla Ruotsin ja Tanskan kautta Saksaan
- Autolla Euroopassa: Wernigerode on ristikkotalofanin paratiisi
- Tallinnan tv-tornissa
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Mulla on Tukholman risteilyihin sillä tavalla ihana side, että kävimme aina mummini ja vaarini kanssa siellä, ja se oli "meidän oma juttu" – käytiin mm. kuninkaan linnassa katsomassa kruunua silkkityynyllä ja syömässä "ihan oikeassa ravintolassa", joka oli huikeaa varsinkin ihan pienenä. Ne olivat tosi ihania reissuja ja muistelen siksi myös Tukholmaa aina erityisellä lämmöllä, vaikka nykyisin tulee aika harvoin käytyä. :') <3
Aivan ihania muistoja tuollaiset! Tosi hienoa, että isovanhempasi veivät sinua noille reissuille, ne ovat varmasti jääneet mieleen huippukokemuksina.
Mä voin vinkata kierrosta kaupungintalolla. Kaikki aina ihmettelee tätä vinkkiä, ja niin ihmettelin mäkin, mutta kierros oli ihan supermielenkiintoinen ja sisälsi Kansankodin tapakulttuuria, päättömiä kuningasmosaiikkeja ja Nobel-paljastuksia.
Hei tuohan voisi olla hauska kierros, olisi ainakin vähän erilainen! Varsinikin Nobel-paljastukset kuulostavat mielenkiintoisilta. Kiitos vinkistä!
Pitäisi varmaan lähteä itsekin käymään Tukholmassa. Edellisestä kerrasta on todella pitkä aika. Mielestäni Tukholman taidemuseot ovat aina tarjonneet hienoja näyttlyitä eli ne ovat olleet usein meidän pääkohteemne.
Suosittelen – ainakin omasta mielestäni Tukholma näytti tosi kivalta, etenkin kun edellisestä kerrasta oli pieni ikuisuus. Taidemuseot ovat minustakin hyviä käyntikohteita! Nyt valikoitui Fotografiska, koska tykkään erityisesti valokuvista.
Innostuin muutama vuosi sitten Tukholmasta niin paljon, että tein jopa pienen matkaoppaan iPhonelle (http://bit.ly/1Pk4WLy). Tuo mainitsemasi Sten Sture on tosi kiva kahvila. Museoista suosittelen maailmankiertäjille Etnografiskaa. Jos tekee mieli perinteistä ruotsalaisruokaa, niin kannattaa kokeilla Tranania.
Kiitos matkaopaslinkistä ja vinkeistä! Sten Sture on tosiaankin kiva paikka, upea miljöö. Jos perinteinen ruotsalainen ruoka on hapansilakkaa, niin sitä ei ehkä tarvitsisi kokeilla… 😉
Viihtyisässä Tukholmassa tulee käytyä säännöllisesti ja sen saaristo on todella kaunista. Kaupunkia kannattaa käydä katsomassa myös vesiltä käsin, esim Ocean bus Estellellä reilun tunnin mittaisella kierroksella.
Tukholman saaristo on tosiaan kaunis. Meille sattui vielä niin hieno sää, että oli ihan mahtavat oltavat laivan kannella saaristoa ihaillessa. Vesibussikierros on sellainen vinkki, joka kyllä vetää meitsiä puoleensa. Tykkään noista veneajeluista, ja sellaisilla on tullut käytyä monissa kaupungeissa – vaan ei Tukholmassa, ainakaan vielä. 🙂
Niin tuttuja maisemia, muistelen että olemme käyneet tuossa kahvilassa ehkä jokunen vuosi sitten juuri risteilyreissulla. Juuri Tukholman vanha kaupunki, saaristo ja meri saavat sydämen sykähtämään.
Näin on: kaunis vanhakaupunki, saaristo ja meri ovat aika lyömätön yhdistelmä.
En ole koskaan ollut mikään Ruotsi-fani, mutta on pakko möyntää että Tukholma näyttää aika kauniilta. Minulla viime käynnistä on aikaa yli 10 vuotta, joten olisi korkea aika mennä käymään siellä. Vähän olen miettinyt josko joulukuussa lähtisin käymään joulumarkkinoilla 🙂
Joulumarkkinat voisivatkin olla hienot myös Tukholmassa! Oli tosi hauskaa käydä pitkästä aikaa Tukholmassa, ja kyllä siellä on kaunista.
Olen käynyt Tukholmassa useamman kerran muuten kuin risteilyllä: kerran olin pari viikkoa, ja muutaman kerran olen tehnyt useamman päivän mittaisen reissun kavereita tapaamaan – ja olin siellä kerran viikon työmatkallakin. Kiva kaupunki, mutta jostain syystä kaikki varsinaiset turistinähtävyydet ovat jääneet jokaisella kerralla väliin, joten valitettavasti ei ole antaa mitään vinkkejä…
Kiva, että olet viettänyt kaupungissa vähän pidempiä pätkiä – useimmat meistä kun käyvät siellä vain kääntymässä risteilyn yhteydessä. Kyselinkin tuossa nähtävyysvinkkien lisäksi esim. ravintolavinkkejä, ravintolat eivät kai ole vain turisteille. 🙂
On kyllä aina mukava käydä päiväretkellä Tukholmassa. Edellisen kerran taisin käydä puolisentoista vuotta sitten. Olen kyllä pohtinut, että jos ensi kerralla olisi jopa yhden tai kaksi yötä ihan siellä Tukholmassa, niin ehtisi vähän nauttia myös esim. yöelämästä. 🙂
Samaa mietin. Olisi mukavaa joskus ehtiä nähdä kaupunkia vähän enemmän, joten muutama yö perillä olisi paikallaan!
Sama reissu tuli tehtyä syyskuussa – yritettiin ABBA-museon jälkeen ehtiä kaupungintalon torniin, mutta loppui aika kesken. Mukava oli käydä siellä taas: http://optimistin.vuodatus.net/lue/2015/09/tukholman-risteily
Abba-museo on varmaan hyvä kohde, jos bändi kiinnostaa! Kaupungintalon torni on näemmä 106-metrinen (piti heti googlata!), joten sieltähän voisi olla hyvät näkymät. Kiitos vinkeistä!
En ole pitkään aikaan piipahtanut Tukholmassa. Veikkaan, että itse kokisin yhtä iloisen yllätyksen kaupunkiin saapuessani 🙂 Mitkään nähtävyydet eivät ole kovinkaan tuttuja, enemmän on tullut vain käveltyä kaupunkia ristiinrastiin.
Oli kyllä kiva käydä pitkästä aikaa! Monesti tulee tehtyä juuri noin: käveltyä vain ympäriinsä. Siinä samalla tulee nähtyä kaikenlaista – niitä varsinaisia nähtävyyksiäkin yleensä.
Olen käynyt viimeksi Tukholmassa lukioaikaan luokkaretkellä! Voi apua… tämä vääryys Tukholmaa kohtaan pitää kyllä pian korjata.
Mullakin edellisestä kerrasta oli tosiaan niin kauan, että en muistanut koko kaupungista oikeastaan mitään. Oli kiva käydä pitkästä aikaa!
Taitaapa omasta Tukholmastanikin olla sen kymmenen vuotta. Onko se liian lähellä ollakseen kiinnostava? Mutta onhan siellä oikeasti vaikka mitä. Ehkä minäkin reipastun ja käväisen. Joskus taas.
Mun mielestä esimerkiksi Tallinna on kiinnostava, vaikka se on vielä lähempänä. Ehkä noihin risteilyihin ehti vain välillä kyllästyä (vaikka ei niillä tosin ole tullut mitenkään rampattua), ja siinä sivussa Tukholmakin alkoi tuntua tylsältä, en tiedä. Mutta löytyy sieltä kaikenlaista ja onhan se kaunis paikka, ja helposti saavutettavissa.
Mäkin kävin keväällä lähes 10 vuoden tauon jälkeen tukholmassa taas. Ihan samanlaiset fiilikset jäi kaupungista enkä todellakaan muistanut että se on niin kaunis paikka. Taas tuli todettua että ei sitä tarvitse edes lähteä kovin kauas että löytyy mukava matkakohde!
Totta, läheltäkin voi löytyä kaikenlaista kivaa! Yllätti tosiaan positiivisesti – hauskaa, että niin kävi myös sulle.
Tukholma on kyllä aina kiva. Kallis, mutta kiva 🙂 Mun oli tarkoitus lentää ensi viikolla Tukholmaan, mutta oon kipeä meidän Skotlannin aikaien miitti jää valitettavasti väliin nyt 🙁 Harmittaa, olisi tietysti ollut kiva nähdä kaikkia, mutta myös Tukholma joulun alla. Fotografiska olisi ollut listalla. Noo, onneksi Tukholma ei katoa minnekkään!
Juu, vähän kallis Tukholmassa tosiaan on, mutta tällä tavalla päivämatkalla se ei ehkä korostu niin paljoa kuin hotellissa yöpyessä.
Voi harmi, että sairastuit juuri kun tuollainen kiva tapaaminen olisi ollut tiedossa!
Tukholma on jäänyt juurikin tuosta syystä, että matka sinne kestää paljon kauemman kuin esimerkiksi Tallinnaan. Halvat lennot olisi paras ratkaisu.
Olen itseasiassa huomenna lähdössä risteilylle Gracelle, mutta tällä kertaa ei käydä maissa. Suunnitelmissa on kuitenkin muutaman päivän visiitti Tukholmaan lähitulevaisuudessa. 🙂
Joo, olisi kiva joskus käydä Tukholmassa lentämällä, niin jäisi enemmän aikaa perillä. Parissakin päivässä ehtisi varmasti jo paljon. Tallinnassa on niin helppo käydä, kun on lyhyt lauttamatka. Itse asiassa tulin juuri tänään Tallinnasta viikonlopun vietosta!
Tukholma on tullut itselle vuosien varrella tutuksi päiväkohteena, mutta iltaelämä jäänyt luvattoman vähälle. Syy tietysti tähän on Helsingistä tehtävät Päivä Tukholmassa -risteilyt, jossa nimensä mukaisesti ja iltaelämä kokematta. Toisin sanoen, aivan liian harvoin siellä on tullut hotellissa yötä oltua.
Toki enää ei tule niin usein Tukholmassa käytyä, kun risteilyt eivät ole enää niin suosittuja kuin ennen. En muista monta kertaa siellä parhaimpina vuosina kävin, mutta ainakin samalla patsaalla vanhassa kaupungissa otettiin joka reissulla kuva. Siinä olisikin itsellä postauksen paikka, kun kaivaisin kymmenkunta eri reissuilla otettua kuvaa samalta patsaalta esiin muutaman vuoden jaksolta. Perinne lopahti kuin seinään, patsas kun oli viety joku vuosi reissun ajaksi kunnostettavaksi 🙁
En ole ikinä ollut Tukholmassa viettämässä iltaa, joten todellakin pitäisi joskus tehdä sellainen reissu. Sieltä löytyisi varmaan paljonkin kivoja paikkoja, joissa notkua ja syödä.
Tuo saman patsaan valokuvaaminen kuulostaa hauskalta perinteeltä! Harmi, että se katkesi noin tylysti. Tee ihmeessä postaus Tukholmasta! 🙂 Mä voisin vähän vastaavasti tehdä Berliinistä sellaisen postauksen, jossa olisi kuva jokaisen reissun jostakin döneristä, mutta se olisi varmaan aika törkeän näköistä kuvitusta 😀 (ja ne kuvat tuskin tekisivät oikeutta annoksille). Joten ehkäpä ei. 😀
Oikein hävettää miten vähän on tullut Tuholmaa tutkittua. Sehän on ihana kaupunki. Oikeastaan Tukholman mielestäni erittäin korkea hintataso useimmiten estää sinne lähtemisen – vaikka lennot saa halvalla (vihaan laivamatkustamista!), niin jo pelkkä matka Arlandan kentältä keskustaan verottaa lompakkoa ihan liikaa.
Joo, kyllä hotellimatka Tukholmaan varmaan aika kalliiksi tulisi, vaikka lennot saisikin halvalla. Mä en ole koskaan käynyt siellä lentämällä enkä yöpynyt siellä hotellissa, joten ihan tästä syystä varmaan pitäisi. Tuosta Arlandalta matkustamisen kalleudesta olenkin lukenut jostain. Ikävää, jos matka lentokentältä kaupunkiin on ylihintainen!
Toki silloin tällöin käymme edelleen entisessä kotikaupungissamme – pari vuotta siellä asuimme joskus. Mutta lentäen, nykyisillä lentohinnoilla ja kätevillä lentokenttäyhteyksillä Tukholman päässä ei "kannata" lähteä laivoille rehjuamaan. Joskus on käyty lentäen edestakaisin yhden päivän verrankin.
Viimeksi kiersimme mm. kolme museota päivässä, hyvä talvivaihtoehto!
Niin joo, te olette asuneet Tukholmassa! Kiitos museovinkeistä.
Onhan siinä laivamatkailussa kenties oma viehätyksensä, mutta perillä ei tosiaan silloin ehdi olla kovin kauaa. Paitsi reittimatkoilla, mutta aikaa kuluu joka tapauksessa laivalla tosi paljon itse matkoihin. Siksi haluaisinkin ehkä käydä vaihteeksi Tukholmassa lentämällä.
Mulla kävi vähän samalla tavalla kesän lopulla Tukholman suhteen, että tajusin päiväristeilyn tarjoaman ajan olevan niin lyhyt, että päätin suunnata uudelleen Tukholmaan paremmalla ajalla. Varasin edulliset lennot Arlandalle ja parin päivän aikana Tukholmaa ehti nähdä huomattavasti enemmän. 🙂
Juuri näin olisi kiva tehdä! Parissa päivässä ehtisi varmasti nähdä jo paljon.
Minunkin Tukholman-kokemukseni ovat lähinnä näitä päiväristeilyjä. Vaikka niilläkin ehtii kaikenlaista, niin joskus olisi kiva saada enemmän aikaa, useampia päiviä perillä. Tukholma on kuitenkin tosi symppis kaupunki, paljon historiaa ja mukavia kahviloita, sekä se saaristo <3
Saaristo on tosiaan ihana, kahvilat söpöjä ja symppiksiä ja historiaa löytyy. Kiva kaupunki!
Tukholma on kyllä kerrassaan viehättävä kaupunki, ja vaatii ehdottomasti enemmän kuin päiväreissun että siitä saisi enemmän irti. Jotenkin se on vaan liian lähellä, että tulisi lähdettyä pidemmäksi aikaa – muutaman päivän mittaiset kaupunkilomat suuntautuvat harmillisen usein jonnekin kauemmas kuin hienoon naapuriimme.
Ihan totta, ei ole Tukholma ollut ihan ensimmäisenä listalla parin päivän kaupunkilomia varatessa. Ehkä osittain siksi, että se on olevinaan niin tuttu, kun on niin lähellä (vaikka esim. mulle Tukholma ei todellakaan ole tuttu). Toinen syy on ehkä Tukholman kalleus. Mutta kaupunki on tosiaan viehättävä, joten miksipäs ei voisi vaihteeksi mennä sinne pienelle kaupunkilomalle.
Rakastan Tukholman tunnelmallisuutta, mutta nykyään kaupungin tuntee jo sen verran hyvin, ettei yksi päivä meinaa millään riittää 🙂
Mä en tunne Tukholmaa juuri yhtään! Silti päivä tuntui liian lyhyeltä ajalta. Mitä sulla on tapana tehdä Tukholmassa?
Mulla oli hieman erilainen risteity tässä viikolla Helsinki-Rauma 😀 Ja ihan Silja Serenadilla mentiin.
Rivien välistä voi tehdä päätelmän, että joku mätti – vai?
Onpa kauniita kuvia 🙂 Olen Tukholmassa käynyt muutamaan otteeseen mutta viime reissusta on jo jonkin verran aikaa ja kokonaiskuva kaupungista on jäänyt vähän hajanaiseksi. Eniten olen tainnut käyttää aika shoppailemalla ja siksi seuraavalla kerralla olisikin hauska tehdä jotain ihan muuta. Esimerkiksi tutustua paremmin Tukholman kahvilatarjontaan 🙂 Kirpputoritkin on kyllä hyvä syy käydä kaupungissa 🙂
Kiitos! 🙂
Mulle Tukholma on tosi vieras, kun olen käynyt siellä niin harvoin ja edellisestä kerrasta oli nyt kulunut niin kauan aikaa. Shoppailukin on siis jäänyt siellä vähiin. Kirpparit ovat kiva kiertelyvinkki!
Olisi suunnitteilla lyhyt piipahdus Tukholmaan ennen joulua, toivottavasti onnistuu!
Toivottavasti onnistuu!
Huikeaa että syyskuussa on voinut olla vielä kannella aurinkoisessa säässä, mutta meillähän olikin nyt ihana loppukesä. Tukholma on itselleni hyvin tuttu ns. "päivä kaupunkina", eli sen kymmenet kerrat kun aina on tullut risteilyltä käytyä maissa. Nyt sattuneista syistä tähänkin on tullut reilun vuoden tauko, joten alkaa olemaan nämäkin kuvat nähtyäni, jo ihan ikävä tuonne.
Tämä syksy on ollut aivan mahtava säiden puolesta! Oli harvinaista herkkua, että laivan kannella pystyi viettämään aikaa jäätymättä pystyyn.
Sä olet sitten käynyt Tukholmassa aika monta kertaa enemmän kuin minä! Olen käynyt paljon enemmän Tallinnassa. Mutta oli pitkästä aikaa kiva käydä Tukholmassa.
Tukholma on niin lähellä, että se meinaa aina unohtua. Siellä on kyllä paljon kaunista tutkittavaa, vaikkei kaupunki ihan oma suosikkini olekaan. Fotografiskassa on muuten paljon kivoja tapahtumia pitkin viikkoa livemusasta grillibileisiin.
Ei mullakaan Tukholma missään nimessä ykköseksi suosikkikaupunkien listalla mene (ei ole Berliinin voittanutta! :D), mutta kuten kirjoitit, siellä on paljon kaunista tutkittavaa. Kiitos tuosta Fotografiska-vinkistä, en tiennytkään noista tapahtumista.
Juuri sunnuntaina palasimme risteilyltä eli lauantaipäivä tuli vietettyä Tukholmassa 🙂 Harvoin siellä tulee käytyä, ja tuntuu että joka kerta haahuilen samat nurkat täysin päämäärättömänä. Tälläkin kertaa sama juttu ja nyt oli tuo meidän kolmikuinen minireissumies matkassa, niin emme sen kummempiin saavutuksia ryhtyneet tavoittelemaan kuin lounas keskustassa ja kävelyä vanhassa kaupungissa. Sekin oli mukavaa, mutta olisihan Tukholmaan syytä joskus tutustua kunnolla. Jostain syystä niin ei vaan koskaan tule tehtyä, se taitaa olla liian lähellä…