Kokemuksia autoilusta Balkanilla

Ulkomailla autoilu voi tuntua pelottavalta ajatukselta, vaikka pelkoon ei olisi mitään erityistä syytä. Itsekin olen suurimmaksi osaksi jättänyt ajohommat Hemmolle, vaikka suurimmassa osassa Eurooppaa autoilu on ihan samanlaista kuin Suomessa – samalla tavalla auto kulkee ulkomaillakin eikä liikenne ole niin kovin erilaista. Silti kesäiset kokemuksemme autoilusta Balkanilla kertovat, että on tässä rakkaassa maanosassamme myös sellaisia seutuja, joilla meininki poikkeaa radikaalisti kotimaisesta. Kokosin tähän juttuun kokemuksia autoilusta Balkanilla. Mukana on myös kartta reitistämme reilun kolmen viikon matkallamme.

Jatka lukemista ”Kokemuksia autoilusta Balkanilla”

Autolla Euroopassa: serpentiinitiellä Kotorin yllä

Mielestäni Montenegron Kotorissa kannattaa aivan ehdottomasti tehdä kaksi asiaa: tutustua vanhaankaupunkiin ja ajella kaupungin ylle nouseva 25 neulansilmämutkaa sisältävä serpentiinitie. Huikeita maisemia tarjoileva kapea tie johtaa Kotorista Lovćenin kansallispuistoon, mistä on luontevaa jatkaa kohti Cetinjeä, Montenegron vanhaa pääkaupunkia, ja palata rannikkotietä pitkin takaisin Kotoriin. Tässä vinkit serpentiinitielle Kotorin yllä.

Jatka lukemista ”Autolla Euroopassa: serpentiinitiellä Kotorin yllä”

Viininmaistelukierros Montenegrossa

En yhtään muista, mistä idea alun perin syntyi, mutta saimme jostain Hemmon kanssa ajatuksen viininmaistelusta Kotorissa, Montenegrossa. Haaveilimme viinitilakierroksesta, mutta vaikutti siltä, että kohtuuhintaisia yhden päivän kierroksia ei ollut tarjolla ainakaan sillä aikataululla, että ehtisimme sellaisen varata. Googlaamalla selvisi, että Old Winery Kotorin vanhassakaupungissa saattaisi järjestää tiloissaan viininmaistajaisia, joten suuntasimme helteisenä iltapäivänä sinne utelemaan asiasta. Saisimme sentään maistella viiniä, vaikka emme ehkä varsinaiselle tilakierrokselle pääsisikään. Tämä postaus on kuvaus siitä, millainen viininmaistelukierros Montenegrossa oli.

Jatka lukemista ”Viininmaistelukierros Montenegrossa”