Kuukausi reissua takana

Ensimmäinen kuukausi maailmanympärimatkasta tuli täyteen viikko sitten. Otetaan näin ollen tähän väliin katsaus kuluneeseen unelmatrippikuukauteen ja palaillaan seuraavissa postauksissa ajassa taaksepäin Etelä-Koreaan ja Kiinaan. Mitä jäi käteen ensimmäiseltä kuukaudelta? Jatka lukemista ”Kuukausi reissua takana”

Maisemia ja lisää herkkuruokaa Busanissa

Etelä-Korean Busanissa huomasimme välittömästi, että maasta löytyy syötävää meidän makuumme (ja mausteita riittää, päinvastoin kuin Japanissa). Uuteen maahan tutustuminen alkoi loistavasti, kun onnistuimme tuurilla heti ensimmäisenä iltana päätymään maittavalle grilli-illalliselle. Seuraavana päivänä täytyi laskeutua herkkutaivaasta matkajärjestelyjen pariin, mutta löysimme hyvän ruuan äärelle myös silloin.

Jatka lukemista ”Maisemia ja lisää herkkuruokaa Busanissa”

Kasvosuojien ja sateenvarjojen maa: kootut huomiot Japanista

Vietimme Japanissa vajaat kolme viikkoa. Kuten aina matkaillessa, Japanissa tuli kiinnitettyä huomiota kaikenlaisiin pieniin ja vähän isompiinkin asioihin, joissa oli jotakin erikoista tuttuun suomalaiseen verrattuna. Postaukseen kirjatut huomiot ovat omalta osaltani osastoa ensivaikutelma ja Hemmon osalta osastoa olikohan täällä tällaista viimeksi, joten liian vakavasti näitä osittain yleistäviä havaintoja ei varmaankaan kannata ottaa. Muun muassa seuraavanlaisena Japani kuitenkin meille näyttäytyi. Jatka lukemista ”Kasvosuojien ja sateenvarjojen maa: kootut huomiot Japanista”