Elokuvastudioilla: Paramount Pictures ja Warner Brothers

Meidän piti vierailla Los Angelesissa vain yhdellä elokuvastudiolla, mutta toisin kävi. Kävimme ensin Paramount Picturesilla ja tuo keikka oli niin hauska, että päätimme jo kesken kierroksen varata vierailun jollekin toisellekin studiolle. Toiseksi vierailukohteeksemme valikoitui Warner Brothers. Tällaista studioilla oli.

Jatka lukemista ”Elokuvastudioilla: Paramount Pictures ja Warner Brothers”

Puoli vuotta reissua takana

Jälleen on yksi kuukausi vierähtänyt, ja sitä myöten olemme olleet matkalla maailman ympäri jo huikeat puoli vuotta! Virstanpylvästä ei ainakaan toistaiseksi ole juhlittu millään tavoin, sillä olemme olleet viimeisen viikon ajan enemmän tai vähemmän potilaina. Reissussa sattuu ja tapahtuu!

Jatka lukemista ”Puoli vuotta reissua takana”

Hollywood Hillseillä ja Griffith Parkissa

Olimme Los Angelesissa toista päivää. Aamu lähti käyntiin laiskanlaisesti, mutta saatuamme itsemme liikkeelle saimme myös hikeä pintaan. Ylös päästyämme huristelimme jo tutuksi tulleeseen tapaan julkisilla Koreatownista Hollywoodiin päin. Jäimme metrosta Hollywood Highlandilla ja kävelimme sieltä Runyon Canyon Parkiin mielessämme lenkkeily ja Griffith Observatoryssä vierailu.

Jatka lukemista ”Hollywood Hillseillä ja Griffith Parkissa”