Pekingistä etelään ja kypsyminen Kiinaan

Koimme Pekingissä ja Kiinassa ylipäätään joitakin hienoja elämyksiä, kuten vierailun Kiinan muurille ja Kesäpalatsiin. Nautimme pääosin myös kokeilemistamme ruuista. Valitettavasti moni asia Kiinassa kuitenkin tökki ja pahasti, ja tästä johtuen teimme äkkinäisen muutoksen suunnitelmissa. Jatka lukemista “Pekingistä etelään ja kypsyminen Kiinaan”

Päivä Pekingissä

Aloitimme Pekingissä aamut katsomalla päivän saastetilanteen. Kiinan muurilla käytyämme halusimme viettää päivän Pekingissä kierrellen. Päästölukema oli noussut yön aikana korkeammalle kuin edellisenä päivänä ja oli nyt 164 eli epäterveellinen. Huomasimme tuona päivänä, että jo 164:n tienoilla ilman saasteisuuden voi huomata nahoissaan: ulkona oleskellessa kurkkuun ja keuhkoihin saattaa kutitella ikävästi. Jatka lukemista “Päivä Pekingissä”

Kiinan muurilla

Nousimme pekingiläisessä ei-niin-hohdokkaassa hotellissamme kuudelta, jotta ehtisimme varmasti ajoissa yhteiskuljetukseen Kiinan muurille. Ostimme matkan edellisenä päivänä hotellimme respasta. Opas ilmestyi hotellin aulaan etuajassa ja pääsimme matkaan hyvinkin sutjakasti. Pikkubussin turvavyöt olivat osasta penkkejä rikki, mutta me saimme napattua paikat, joilla vyöt olivat kunnossa. Poimimme eri hotelleista bussiin lisää porukkaa ja köröttelimme sumuisessa aamussa ruuhkaisilla teillä hieman alle kaksi tuntia, kunnes saavuimme Kiinan muurille. Jatka lukemista “Kiinan muurilla”