Matkan suunnittelua Te Anaussa

Invercargillissä kävimme aamulla ennen lähtöä ostoksilla retkikaupassa, sillä Kambodzasta hankitut laatuhousuni tulivat tiensä päähän yllättävän äkkiä, eikä niissä edes Uuden-Seelannin säissä tarjennut. (Ei sillä, että yöpuvunhousujen näköisiä susirumia housuja nyt muutenkaan kehtaisi länsimaassa jalassaan pitääkään.) Invercargill on Uuden-Seelannin eteläisin kaupunki ja siellä on noin 52 000 asukasta. Käväisimme lähtiessämme vielä etelämpänä näkymistään tunnetussa Bluffin niemenkärjessä. Näkymät eivät valitettavasti olleet parhaat mahdolliset pilvisen sään ja sumun takia. Katselimme sen vuoksi maisemia vain parkkipaikalta emmekä lähteneet kävelemään näköalapaikalle. Palasimme takaisin Invercargilliin ja jatkoimme Southern Scenic Routea eteenpäin. Sumu ja pilvet hälvenivät matkalla, mutta lämpötila pysyi melkein Te Anauhun asti viileänä ja tuuli kovana.

 

 

 

 

Poikkesimme matkalla Rivertonin jälkeen Cosy Nookilla, joka on kivikkoinen poukama, jossa on muutama mökki ja kalastusvene. Tuuli oli aivan järjetön. Olimme erittäin tyytyväisiä, ettei meillä ollut Uudessa-Seelannissa high-top-mallista pakettiautoa, kuten Aussilassa. Henkilöauto ei vispannut tuulessa lähellekään niin pahasti kuin korkea paku. Muutaman muun maisemapysähdyksen jälkeen saavuimme Te Anauhun ja majoituimme kahdeksi yöksi Te Anau Kiwi Holiday Park & Motelsiin, joka sijaitsee aivan keskustassa. Ostimme pizzanhimoon kunnollisilta näyttäneet pakastelätyt, jotka maistuivat todellisuudessa ihan hirveiltä. Illalla jouduimme menemään auton luota lämmittelemään yhteistiloihin, koska ulkona ei kyennyt mitenkään istuskelemaan, vaikka päällä oli kaikki mahdolliset vaatteet. Olimme selvästi hairahtuneet aivan liian kauaksi shortsivyöhykkeeltä!

Seuraavana aamupäivänä käytimme hyvän tovin laitteidemme latailuun yhteisissä tiloissa. Henkilöautolla matkustamisessa on yksi iso miinus: kännykkää, läppäriä ja muuta elektroniikkaa voi ladata vain auton ollessa käynnissä. Matkailuauton saa kytkettyä leirintäalueella sähköverkkoon ja latailu ei ole ongelma, mutta henkilöauton kanssa saa vähän väliä olla etsimässä jostakin pistoketta, jossa saisi ladattua edes hetken aikaa virtaa laitteisiin. Elektroniikkaa ei myöskään oikein uskalla jättää valvomatta leirintäalueiden yhteistiloihin, jottei joku pitkäkyntinen mulkero pölli niitä, joten laitteiden vieressä kykkiminen tulee äkkiä tutuksi.

 

 

 

Päivällä oli lämmin ja kävimme pampparoimassa Te Anaun keskustassa ja rannassa. Te Anau -järven vesi oli sen lämpöistä, että vain lapset tarkenivat siinä uida.  Järvi on Uuden-Seelannin toiseksi suurin.  Te Anaun keskusta on äkkiä kierretty, sillä kaupungissa asuu pysyvästi vain noin 2000 asukasta. Silti sympaattisesta kylästä löytyy ihan kivasti kaikkea, mitä turisti-ihminen voi tarvita, kuten kunnollinen ruokakauppa, vaatekauppoja ja ravintoloita.

Te Anaussa varauduimme poikkeuksellisesti seuraavaan etappiin niin hyvin, että varasimme majoituksen etukäteen (kyseessä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun olemme varanneet leirintäaluemajoituksen valmiiksi). Teimme tämän vain siksi, että Milford Sound, jonne olimme suunnistamassa seuraavana päivänä, on todella suosittu turistikohde. Halusimme varmistaa yöpaikkamme tuossa vuorten välissä nököttävässä pikkukylässä, jotta meidän ei tarvitsisi pahimmassa tapauksessa ajella saman päivän aikana takaisin Te Anauhun. Ostimme myös liput Milford Soundin risteilylle, jotta varmasti pääsisimme haluamaamme paattiin. Näiden varausten lisäksi suuntasimme katsetta myös vähän pidemmälle tulevaisuuteen ja hahmottelimme matkareittiämme Cookinsaarilta eteenpäin. Tässä vaiheessa olimme jo varanneet lennot Cookinsaarilta Los Angelesiin, koska se oli ainoa järkevä lentoyhteys pois saarilta. Los Angelesista eteenpäin meillä sen sijaan ei ollut vielä suunnitelmaa, mutta nopeasti sekin alkoi hahmottua.

Jatkosta enemmän myöhemmin, mutta nyt:

Vietämme Losissa viikon, ja majoituksen olemme jo varanneet. Jos sinulla, hyvä lukija, on mielessä muita kuin majoitukseen liittyviä suosituksia, vinkkejä tai tärppejä kaupunkiin, otamme niitä ilolla vastaan! Onko kukaan pärjäillyt Losissa ilman autoa kokonaisen viikon? Millainen kokemus oli NHL-peli Staples Centerissä? Entä vierailu Universal Studiosilla, Warner Brothersilla tai Paramount Picturesilla? Millaista oli käydä kävelyllä Hollywood Hillseillä? Jos sinulla on matkablogi ja olet kirjoitellut Losista juttuja, linkkaa toki kommenttiboksiin!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Eläinhetkien etsinnässä Southern Scenic Routella

Ennen Dunedinista lähtöä kävimme katsastamassa rannan, sillä siellä on mahdollista nähdä merileijonia. Laskeuduimme rannalle hiekkadyyniä pitkin ja nauroimme, että siitä olisi voinut mennä vaikka liukurilla tai suksilla. Kumpiakaan ei sattuneesta syystä ole tällä reissulla mukana, joten paljaat jalkapohjat saivat kelvata. Alas laskettelu oli hauskaa, mutta merileijonat loistivat poissaolollaan. Kurvasimme Southern Scenic Routelle ja lähdimme etenemään kohti Invercargilliä. Navigaattori muplatti sitkeästi omiaan, mikä oli rasittavaa, kuten aina. Päivän aikana oli jälleen luvassa lukuisia pysähdyksiä, kuten maisemareitin ajeluun kuuluu. Upeiden maisemien lisäksi tarkoituksenamme oli bongailla muutamia kiinnostavia eläimiä, joita opaslehtisemme kertoi löytyvän sopivasti reitin varrelta. Siis jos tuuri suosisi, ja elukat näyttäytyisivät.

 

 

Näimme alkumatkasta lisää hienoa, valkohiekkaista rantaviivaa, joka toi mieleen Australian rannat. Kaka Pointilla ihastelimme pitkää hiekkarantaa ja olimme aikeissa poiketa Nugget Pointille tiirailemaan, näkyisikö pingviinejä, mutta kaatosade sotki suunnitelman. Näkymätkään eivät olleet kummoiset, kun sumu ja sade peittivät kaiken alleen. Käännyimme sateen alettua takaisin ja palasimme seuraamallemme maisemareitille. Keikka Nugget Pointille olisi luultavasti ollut turha kirkkaallakin säällä, sillä vasta takaisin käännyttyämme huomasin oppaasta, että ilman kiikareita sieltä ei ole juuri mahdollista tehdä eläinbongauksia.

 

Purakaunui Fallseilla meillä kävi tuuri: sade loppui juuri, kun lähdimme kävelemään autolta vesiputouksille. Päälle kiskomamme sadetakit eivät kuitenkaan olleet turhat, sillä oli viileää ja tuuli yltyi. Purakaunui Falls on hieno ja kätevä vierailukohde. Matka parkkipaikalta putouksille on lyhyt, vehreä ja kostea. Polku kulkee metsän halki, ja tuo metsä on aika vieraan näköistä suomalaiseen versioon tottuneille. Puut ovat naavan, sammalen ja kaikenlaisen vihreän peitossa, joten koko metsä tuntuu olevan yhtä vihreää verhoa. Maalissa odottavat vesiputoukset ovat kauniit.

 

 

Papatowain jälkeen pysähdyimme Florence Lookoutilla, josta oli upea näkymä Tautuku Peninsulalle. Waikawan kohdalla kävimme Porpoise Bayllä leirintäalueen yhteydessä olevalla parkkipaikalla tuijottelemassa merelle, sillä lukemamme mukaan delfiinit tykkäävät uiskennella lahdella. Kauaa meidän ei tarvinnutkaan odottaa, kun jo näimme muutaman delfiinin. Ilma ei ollut mikään morsian (tai ehkä, jos morsiamet ovat pirun kiukkuisia), sillä tuuli oli hemmetin kova ja lämpötila vaati villapaitaa. Ikävän sään takia emme viihtyneet kovin pitkään delfiinipassissa. Samalta parkkipaikalta on pääsy myös toisella puolella olevalle Curo Baylle, jossa elää pingviinejä ja hylkeitä. Emme nähneet kumpiakaan.

Perillä Invercargillissä majoituimme Central City Camping -leirintäalueelle. Askartelimme yhteiskeittiössä illalliseksi ”Subway-patongit”, jotka herättivät kateutta muutamassa kanssamatkaajassa. Päivän aikana näkemämme maisemat olivat jälleen hienoja, joten ei harmittanut, että eläinbongauksia ei niin kovin paljoa tullutkaan. Näimmehän sentään delfiinejä!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail