Milford Sound -risteily

Olimme perillä Milford Soundissa jo yhdentoista jälkeen aamupäivällä, joten meillä oli hyvin aikaa ennen samaksi iltapäiväksi varaamaamme risteilyä. Majoituimme Milford Sound Lodgessa tavalliseen tapaan sähköttömällä autopaikalla, ja kävimme ennen majapaikkaan rekisteröitymistä katsastamassa risteilyn lähtöpaikan satamassa. Suurin osa Milford Soundin kylässä käyvistä turisteista käy myös risteilemässä vuonolla, ja suurin osa viipyy kylässä vain yhden päivän.

Majapaikassa pesimme pyykkiä ja kirjoittelin blogipostauksia iltapäivää odotellessa. Nettiä leirintäalueella ei kannattanut ottaa, sillä käytettävissä oli vain kallis satelliittinetti (10 megaa kolmella taalalla, auts!). Kännyköissä ei ole Milfordissa verkkoa, eivätkä kännykät toimi myöskään vuonolle vievällä Milford Sound Highwayllä.

Lodgen oleskelutila oli mukavan kodikas ja majoituslaitoksen vieraat viihtyivät siellä niin hyvin, että siellä oli välillä suorastaan tungosta. Ulkona parveilevilla äkäisillä mäkäräisillä (sandflies) saattoi myös olla tekemistä asian kanssa. Pihamaalla pystyi oleskelemaan vain hyönteiskarkotteiden turvin. Ulos kannatti kuitenkin mennä, sillä aivan majapaikan vieressä virtaa kirkasvetinen joki ja miljöö on ihanan rauhallinen.

 

Vuonolle on tarjolla erilaisia risteilyvaihtoehtoja, joista useimmat kestävät noin kaksi tuntia. Me valitsimme Southern Discoveries -yritykseltä Encounter Nature -risteilyn. Venereissun hinta vaihtelee sen mukaan, mihin kellonaikaan paatti lähtee satamasta. Me olimme varanneet etukäteen liput varmuuden vuoksi vasta varttia vaille neljä lähtevään laivaan, jotta varmasti ehtisimme ajella Milford Sound Highwayn rauhassa ja käydä rekisteröitymässä majapaikkaan ennen risteilylle lähtemistä. Sattumalta tämä iltapäivän viimeinen risteily oli myös Encounter Nature -risteilyistä halvin (68,40 taalaa eli noin 43,80 euroa / lätty).

 

Risteilylaivamme Lady Bowen oli sopivan pieni: siellä oli helppo liikkua nopeasti puolelta toiselle eikä väkeä ollut kyydissä tungokseksi asti. Ulkokansille mahtui hyvin. Asiansa osaava luonto-opas kertoi mikrofoniin kaikenlaista kiinnostavaa koko risteilyn ajan. Ainoa miinus koko retkessä oli kova ja jäätävä tuuli, mutta se ei tietenkään ollut laivayhtiön vika.

 

 

 

 

 

Reilun kahden tunnin aikana näimme jyhkeitä ja merestä lähes pystysuoraan nousevia seinämiä ja vesiputouksia, ihastelimme kivillä lekottelevia hylkeitä ja ympärillä kohoavia vuoria ja kävimme jopa pistäytymässä vesiputouksen alla. Käytännössä tämä tapahtui niin, että paatti ohjattiin aivan kiviseinämän viereen, keula vesiputouksen alle. Ennen tätä erittäin märkää kohtaamista kyydissä olijoita toki varoitettiin tulossa olevasta kylmästä suihkusta, ja toki laivassa pääsi myös sisätiloihin roiskeita pakoon. Me olimme kannella, kastuimme jonkin verran ja hauskaa oli!

 

 

 

 

 

 

Risteily olisi varmasti ollut aivan toisenlainen tyynellä säällä, kun maisema olisi näyttänyt värikkäältä ja kannella olisi voinut oleilla ilman pipon virkaa toimittanutta huivia ja tuulensuojaksi tiukasti kiinni vedettyä sadetakkia. Sään oikuista huolimatta risteily oli ehdottomasti hintansa arvoinen ja hieno kokemus. Lumihuippuiset vuoret olivat upeita, hylkeet tavalliseen tapaansa söpöjä ja vesiputoukset komeita. Hemmo näki kannelta myös delfiinejä, mutta minä satuin juuri otollisella hetkellä olemaan toisella kannella ja autuaan tietämätön lähistöllä uiskentelevista delfiineistä.

Haaveileeko teistä lukijoista joku Milford Sound -risteilystä?

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Milford Sound Highway

Jos maailmassa on joku tienpätkä, joka kannattaa tilaisuuden tullen käydä ajelemassa, se on Milford Sound Highway.

Milford Sound on Uuden-Seelannin ainoa vuono, jonne pääsee autolla. Vuono on osa Fiordlandin kansallispuistoa. Useimpien vuonolle suunnistavien matka alkaa Te Anausta, sillä se on Milford Soundin lähin kaupunki. Myös me lähdimme liikkeelle sieltä aamulla ennen yhdeksää. Tankkauksen jälkeen turisti-infopiste olikin sopivasti ehtinyt aueta, ja kävimme pyytämässä sieltä Milford Sound Highwayn kartan, johon oli merkitty matkan varrella olevat kävelyreitit ja näköalapaikat. Kartta kannattaa olla, sillä muuten saattaa menettää paljon, kun ei hoksaa pysähtyä karttaan merkityissä sykähdyttävissä paikoissa.

 

Meidän ensimmäinen pysähdyksemme oli Mirror Lakesilla, jossa maisemia oli kanssamme ihailemassa muutama bussilastillinen aasialaisia matkaajia ja muutamia muitakin turreja. Sää oli usvainen ja tuo hämyisyys sopi maagiseen maisemaan kuin nenä päähän. Nämäkin maisemat näyttävät varmasti täysin erilaisilta kirkkaassa säässä. Lake Marianin kohdalla meidän oli tarkoitus käydä katsomassa vesiputouksia, mutta ajoimme vahingossa risteyksen ohi, joten putousten tsekkaus jäi seuraavan päivän paluumatkalle.

 

Milford Soundiin vievä tie kiemurtelee metsän ja vuorten keskellä, ja maisemissa on yhtäläisyyksiä Euroopan Alpeille rakennettujen teiden maisemiin. Ei tuntunutkaan lainkaan yllättävältä, että matkalta löytyy myös tunneli. Vuonna 1953 valmistunut Homer Tunnel on yksikaistainen, joten sen kohdalla voi joutua hetken aikaa odottamaan vuoroaan. Me venailimme tunnelin suuaukolla viitisen minuuttia turistibussien kanssa jonossa ennen kuin pääsimme ajamaan 1,2 kilometriä pitkän tunnelin läpi.

Pian Homer Tunnelin jälkeen pysähdyimme paikkaan nimeltä The Chasm. Siellä ajoituksemme oli hyvä, sillä paikalla ei ollut kuin muutama turre meidän lisäksemme. The Chasmissa on aivan upea ja erikoinen kivien välissä laskeva vesiputous ja suuria hiidenkirnuja. Putous on lyhyen kävelymatkan päässä parkkipaikalta.

 

 

 

 

 

 

Olimme perillä Milford Soundissa jo yhdentoista jälkeen aamupäivällä. Kirjoitan siellä viettämästämme vuorokaudesta oman postauksensa.

Seuraavana päivänä lähdimme paluumatkalle jo ennen kahdeksaa, sillä kilometrejä Queenstowniin oli edessä 290 ja tiedossa oli paljon mutkaista tietä ja pysähdyksiä. Meitä vastaan tuli muutamia autoja, mutta samaan suuntaan ei ollut menossa kukaan. Poikkesimme suunnitellusti Hollyford Roadille ja laitoimme auton parkkiin Lake Marianille vievän polun kohdalla. Kävimme kävelemässä polkua noin kymmenen minuutin verran vesiputouksille. Itse Lake Marianille ja takaisin olisi kestänyt kävellen kolme tuntia, joten sinne asti emme lähteneet. Putoukset, joilla kävimme, olivat mielettömän hienot ja saimme kaiken huipuksi olla niiden luona lähes koko ajan kahdestaan. Vain muutama ihminen käveli ohitsemme vaelluspolkua pitkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Te Anausta alkavalla Milford Sound Highwayllä on pituutta 120 kilometriä, ja ne kilometrit ovat kokonaisuudessaan upeaa kurvailtavaa. Suosittelemme!

Olemme matkaamassa huomenna Cookinsaarille, jossa nettiyhteydet ovat kaiketi olemattomat tai vähintään superkalliit. Seuraavat kaksi postausta tulevatkin ajastettuina muutaman päivän välein. Käyhän siis täällä kurkkimassa! Vastailen kommentteihin, kunhan olen taas yhteyksien äärellä.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail