Silmäkarkkia matkalla Tekaposta Dunediniin

Sanat eivät riitä eivätkä kuvat kerro koko totuutta – Lake Tekapon seudun maisemat on nähtävä omin silmin. Ajoimme Tekaposta Lake Pukakin ja Twizelin kautta (tie 8) itärannikolla sijaitsevaan Omaramaan (tie 83 Omaramasta eteenpäin) ja Moerakiin. Oli kaunis sää ja taivaalla näkyi vain pientä pilviverhoa. Lämpötila salli lyhyempien shortsien pukemisen. Poikkesimme heti alkumatkasta Lake Pukakin kohdalla pysähdyspaikalle ottamaan kuvia maisemasta, jossa uskomattoman sävyisen järven takana siinsi lumihuippuisia vuoria. Uusi-Seelanti, mikä upea maa!

 

 

 

 

 

Myöhemmin matkalla maisemat muistuttivat jälleen Espanjan itärannikon karuja seutuja. Oli kuivaa ja kumpuileva maasto oli vihreän sijaan ruskea. Pysähdyimme pienelle breikille Oamaruun, joka on minikokoista Tekapoa suurempi paikkakunta. Kaupunki vaikutti kivalta, mutta me emme ehtineet tutustua siihen lyhyttä ajotaukoa enempää. Moerakissa keittelimme nuudelilounaan Moeraki Bouldersin parkkipaikalla. Moeraki Bouldersit ovat nimensä mukaisesti kivenjärkäleitä, pyöreitä sellaisia. Ne ovat muodostuneet noin 60 miljoonaa vuotta sitten. Kivet ovat tunnettu nähtävyys, joten pitihän meidänkin niiden luona pistäytyä.

 

 

 

 

 

Kieltämättä kivet ovat lähes symmetrisessä pyöreydessään hienon näköisiä. Harmi vain, että paikka on aikamoinen turistirysä, joten väkeä piisaa. Meidän vierailumme osui kuitenkin sikäli hyvään saumaan, että yksi merileijona oli päättänyt tulla hiekalle päivää paistattelemaan. Kivet jäivät vähän kakkoseksi siinä vaiheessa, kun huomasin tuon harmaan pötkylän hietikolla kieriskelemässä. Hylkeet ja vastaavat meren asukit kun ovat mielestäni melkeinpä maailman söpöimpiä eläimiä. Päättelimme eläimen merileijonaksi sillä perusteella, että luimme niiden viihtyvän hiekalla, kun taas hylkeet tykkäävät lekotella kivillä.

 

 

Dunedinissa majoituimme Leith Valley Touring Parkiin, joka sijaitsi suhteellisen lähellä kaupunkia. Alue oli muuten kiva, mutta tilat olivat melko pienet. Dunedin näytti eläväiseltä ja kiinnostavalta kaupungilta sen perusteella, mitä siellä autolla ajelimme. Mäkisessä noin 120 000 asukkaan kaupungissa on paljon erilaisia liikkeitä, ravintoloita ja baareja. Metsästimme jo matkalla Dunediniin kaasupulloa auton liettä varten, sillä toisin kuin olimme etukäteen kuvitelleet, pullon löytäminen ei ollutkaan ihan helppo tehtävä. Dunedinissa on Warehouse-nimisen ketjuliikkeen toimipiste, ja tuolta Tokmannin tyylisestä kaupasta kaasua lopulta löytyi. Arvoimme hetken, olisimmeko Dunedinissa kaksi yötä, mutta päädyimme kuitenkin yhteen yöhön. Matkamme jatkui seuraavana päivänä Southern Scenic Routea pitkin kohti etelää.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Tähtien alla Tekapo-järvellä

Lake Tekapo oli juuri niin upean näköinen kuin olimme etukäteen lukeneet, tai ehkä vielä hienompi, kuin osasimme lukemamme perusteella kuvitellakaan. Ensimmäiset pilkahdukset käsittämättömän värisestä järvestä näkyivät puiden katveesta ja kun pääsimme mäennyppylän päälle, maiseman koko komeus aukesi edessämme. Auto pysäytettiin pikavauhtia tien sivuun ja allekirjoittanut aropupuili tien sivussa kamera ojossa ja yritti kuvata näkyä.

Matkalta kuvatulla videolla ääni särisee ja kamerakin temppuilee, mutta sellaista sattuu.

 

 

Niin kauniin väristä kuin järven vesi onkin, se on myös jäätävän kylmää. Hemmo tietysti urheana kävi uhmaamassa sietokykyään ja räpiköi hetken aikaa vedessä, mutta minä vietin aikaa tyytyväisenä rannan kivillä istuskellen ja auringosta nauttien. Leirintäalueemme Lake Tekapo Motels and Holiday Park oli loistopaikalla aivan rannan kupeessa ja kivenheiton päässä Tekapo Springsin kuumista mineraalivesialtaista. Kylpyläliput maksoivat 22 taalaa per henki (noin 14,60 euroa) ja tuolla hinnalla sai käyttää kylpylän kolmea kuumaa allasta, joista yksi on tarkoitettu vain aikuisille. Kävimme lillumassa altaissa muutaman tunnin ja sen jälkeen syömässä kylpylän kahvilassa jäätävän kokoiset suklaakakkupalat. Mukavia kokemuksia, niin altaat kuin kakkukin.

Illalla virittelimme auton takaosaan sängyn valmiiksi ja asemoimme itsemme ulos retkituoleille odottelemaan tähtitaivaan syttymistä. Tekapo on osa Aoraki Mackenzie International Dark Sky Reserveä, joka on maailman suurin tumman taivaan alue (onko tälle jokin oikea suomenkielinen termi?). Keinovalosta syntyvän valosaasteen määrä on alueella minimoitu ja täten alue on yksi maailman parhaista paikoista tähtitaivaan katseluun.

Sää suosi meitä ja saimme kokea omin silmin, että taivas on alueella sitä upeampi mitä pimeämpää on. Sellaista tähtimäärää ei kumpikaan meistä ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Näky oli sanalla sanoen uskomaton. Valitettavasti kamerassa eivät riittäneet paukut näyn dokumentointiin kaikessa komeudessaan, mutta se säilyy taatusti muistoissamme ilman kunnollisia valokuviakin. Yö Lake Tekapolla jää varmasti mieliimme yhtenä matkamme kohokohdista. Ei hassumpi aloitus roadtripille Uudessa-Seelannissa.

Ensimmäisen autossa nukutun yön jälkeen oli selvää, että vaikka Uudessa-Seelannissa voi päivällä olla suorastaan kuuma, niin yöllä lämpötila laskee lähes jäätäväksi. Aamulla menimmekin kipin kapin hankkimaan minulle kylän pikkuliikkeestä merinovillapaidan. Merinovillatuotteet ovat Uudessa-Seelannissa suosittuja ja niitä mainostetaan joka kulmalla. Oma kokemukseni on, että kehut eivät ole turhia. Ohut neule on osoittautunut loisto-ostokseksi ja tuossa pikkuliikkeessä paidan hintakin oli huokeampi kuin urheilukaupoissa, jotka myyvät merinovillavaatteita suolaiseen hintaan. Taidankin täyttää matkalta palattuani vaatekaappini merinovillavaatteilla, sillä Suomessa lämpimät pukineet ovat toden totta tarpeen. (Loistavia Teseman sukkia kotoa jo löytyykin.) Kauppareissun jälkeen matkamme jatkui Tekaposta kohti Dunediniä. Maisemia matkalta luvassa seuraavassa postauksessa – pysykäähän mukana unelmatripillä!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail