Kaikouran hylkeet

Matka Nelsonista Kaikouraan rannikkoa myöten kulkevalla tiellä oli meille tuttu, sillä olimme kulkeneet samaa reittiä vain muutamaa viikkoa aiemmin eteläsaarelle saavuttuamme. Silloin matkasimme bussin kyydissä Pictonista Christchurchiin. Osasimme siis odottaa, missä kohtaa rantakivikoilla mahdollisesti olisi hylkeitä ja pysähtyä oikeassa paikassa niitä bongailemaan. Sää oli tällä kertaa parempi kuin bussimatkalla, joten maisemakin näytti vähän erilaiselta.

DSC_0623-m DSC_0640-m DSC_0654-m DSC_0692-mDSC_0635-mKaikourassa majoituimme kalliiseen Alpine-Pacific Holiday Parkiin, koska toisen samoilla tienoilla sijaitsevan leirintäalueen arvostelut kuulostivat niin kamalilta, että maksoimme mieluummin enemmän kuin menimme sinne. Keittiötiloissa törmäsimme suomalaisiin, ja kuten aikanaan Wellingtonissa, myös täällä suomalaisia oli siunaantunut paikalle kerralle enemmänkin. Meidän lisäksemme samalla leirintäalueella majoittui kaksi muuta suomalaista pariskuntaa, joista toisella oli mukanaan pieni lapsi.

20150126_112515-m

Kaikoura on tunnettu hyljeyhdyskunnasta, joka pitää majaa aivan keskustan lähettyvillä. Kävimme tietenkin katsomassa hylkeitä myös siellä, vaikka olimmekin nähneet noita harmaita pötkylöitä jo matkalla Kaikouraan. Ympärillä pyörivät ihmiset eivät juuri näyttäneet kiinnostavan hylkeitä, jotka makailivat kaikessa rauhassa kivikolla. Pääsimmekin ihailemaan niitä hyvin läheltä. Rantakivikolla kävellessämme tajusimme nopeasti, että askeleitaan kannattaa siellä suorastaan varoa. Hylkeitä nimittäin rellotti siellä sun täällä. Kivien lisäksi niitä näkyi myös pusikoissa ja hiekalla. Missään muualla emme ole päässeet niin lähelle luonnonvaraisia hylkeitä kuin Kaikourassa.

DSC_0696-m DSC_0699-m DSC_0723-m DSC_0733-mEläinhetkien lisäksi nautimme Kaikourassa maisemahetkistä, kun kävimme Kaikoura Viewpointilla ihailemassa horisonttia.

DSC_0739-m DSC_0742-m

Oleskeluumme kaupungissa kuului myös matkamuistomyymälässä piipahtaminen, herkkujen kokkailu ja datailu. Jälleen kerran meinasivat hermot palaa oikein urakalla ennen reissua hankkimaani Asus T100TA -koneeseen, joka päätti tällä kertaa kieltäytyä sammumasta. Koneessa on ollut jatkuvia ongelmia koko matkan ajan, ja toivonkin vain, että rakkine kestää edes kotiin asti jotenkin käyttökuntoisena. Halvalla ei saa hyvää -sanonta tuntuu pitävän paikkansa ainakin elektroniikan suhteen. (EDIT: Matkalta Suomeen paluun jälkeen selvisi, että koneen ongelmat johtuivat mitä ilmeisimmin käyttöjärjestelmästä eivätkä itse koneesta. Win10:n käyttöönoton jälkeen kone on toiminut todella hyvin, hurraa!) Mutta avautuminen sikseen – Kaikourasta matkamme jatkui kuumista lähteistään tunnettuun Hanmer Springsiin.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Ensikosketus Uuden-Seelannin eteläsaareen

Matkalla Aucklandista Taupoon istuimme bussissa heti kuljettajan takana, ja saimme matkan aikana kuulla yhtä ja toista mielenkiintoista asiaa Uudesta-Seelannista. Kuljettajan ja muutamien muiden ihmisten kanssa juteltuamme ymmärsimme, että uusiseelantilaiset todella arvostavat maataan, pitävät sitä kauniina ja puhtaana haluavat sen pysyvänkin sellaisena.

Meille alkoi Taupossa ja sen jälkeen matkalla Wellingtoniin hiljalleen valjeta, mitä kaikkea kaunista maasta löytyykään. (Ja nyt en tarkoita kauniilla sitä tien varressa näkemäämme liftaavaa valkopartaista ukkoa, joka Hemmon mielestä oli ihan varmasti Gandalf.) Ensimmäiset lumihuiput näimme horisontissa Tauposta lähtiessämme.

Wellingtonissa Uuden-Seelannin luonto ei tule kovin lähelle, ja kaupunki toimiikin monille vain kauttakulkupaikkana eteläsaarelle. Wellingtonista lähtevät Cookinsalmen ylittävät lautat. Salmen yli operoi Wellingtonista Pictoniin ja toisinpäin tällä hetkellä kaksi eri lauttayhtiötä, Bluebridge ja Interislander. Olimme varanneet jokunen päivä etukäteen verkon kautta liput Bluebridgen lauttaan (59 NZD eli noin 39 euroa / lätty). Lauttayhtiöiden välillä hinnassa ei ollut juurikaan eroa, mutta Interislanderin lautan aamulähtö oli loppuunmyyty. Interislander olisi ollut sikäli parempi vaihtoehto, että yhtiö takaa asiakkailleen liput seuraavaan mahdolliseen Nakedbusin autoon, mikäli lautta ei ole ajoissa satamassa ja asiakas myöhästyy siitä autosta, johon on ostanut liput. Sää tuntui olevan koko ajan epävakaa ja tuuli navakka, joten tämä vakuus olisi voinut tulla tarpeeseen. Lähtöaamuna tuuli ei onneksi ollut niin kova, että se olisi aiheuttanut lauttaliikenteeseen peruutuksia tai myöhästymisiä. Lauttamme oli aikataulun mukaisesti perillä Pictonissa.

 

 

 

 

Lauttamatka Cookinsalmen yli sujui leppoisasti. Lautta lähti kahdeksalta aamulla ja usva leijaili matalalla Wellingtonin yllä, kun ylitimme hostellilta tien satamalaiturille. Surffailimme terminaalin nopeassa ja ilmaisessa verkossa odotellessamme pääsyä lauttaan. Sinne sai kantaa mukanaan vain yhden laukun per matkustaja. Niinpä meillä oli lautalla riesanamme vain päiväreput, kun olimme antaneet lähtöselvityksessä rinkkamme henkilökunnan huomaan. Lautalle päästyämme ostimme heti alkuun aamukahvit. Katselimme niitä hörppien kannella, kun lautta lähti lipumaan kohti Pictonia. Matka kesti kolme ja puoli tuntia, joten ehdin ikkunasta tiirailun lomassa muun muassa kirjoitella blogitekstejä. Loppumatkasta lautta mutkitteli lukuisten vehreiden nyppylöiden välistä, vesi oli upean turkoosia ja aamun pilviverhoon oli ilmestynyt sinisiä aukkoja. Kaunis maisema sai suurimman osan väestä irrottamaan katseensa tabletistaan tai läppäristään ja ryntäämään kannelle. Luimme etukäteen, että lauttamatka olisi auringonpaisteessa upea kokemus, mutta hieno se oli vähän synkemmälläkin säällä.

 

 

 

 

Pictonista jatkoimme tutuksi tulleella Nakedbusilla Christchurchiin. Odotusaikaa lauttamatkan päättymisen ja bussin lähtemisen väliin jäi reilu tunti, minkä vietimme notkuen terminaalin edustalla Pictonin lämpimässä ja aurinkoisessa säässä. Bussissa varasimme taas maisemapaikat heti kuljettajan takaa.

Ensimmäisellä etapilla Kaikouraan sää muuttui taas pilviseksi ja sumuiseksi. Alkumatkasta näimme viinitiloja, mutta sen jälkeen muistikuvat ovat hämärät, sillä matkustaminen meni lyhyiden yöunien takia molemmilla pilkkimiseksi. Ennen Kaikouraa olimme kuitenkin hereillä, kun kuljettaja jutteli mikrofoniin kaikenlaista muun muassa Uuden-Seelannin luonnosta. Hylkeitä osasimme kytätä rannan kivikosta hänen ansiostaan, ja näimmekin niitä rannan kivillä sankoin joukoin – mahtavaa! Tie mutkitteli lähellä vesirajaa, ja vaikka oli vähän ankea sää, maisemat olivat mielettömät. Mietimme, että Australiassa kurvailemamme Great Ocean Road taitaa jäädä äkkiä kakkoseksi, kunhan saamme auton alle Uudessa-Seelannissa.

 

 

Sympaattisessa Kaikourassa pidetyn lounastauon jälkeen bussin reitti kulki rannikolta sisämaan laidunmaiden ja viiniviljelmien luokse. Lampaiden laskeminen tyssäsi heti alkuunsa, sillä niitä on yksinkertaisesti liikaa. Eikä mikään ihme, että melkein kaikki rinteet näyttävät olevan täynnä valkoisia pallukoita: Uudessa-Seelannissa asuu noin 30 miljoonaa lammasta. Ihmisasukkaita maassa on vain noin 4,5 miljoonaa.

Maisemat vaihtelevat matkalla Pictonista Christchurchiin vehreästä ja kivisestä rannikosta viiniviljelmiin, lammaslaitumiin ja kuivaan pusikkoon, joka toi meille mieleen Espanjan itärannikon tutut maisemat. Yhdistävä tekijä kaikille erilaisille maisemille on se, että joka paikassa on mäkistä. Samoin se, että suorat tienpätkät ovat Uudessa-Seelannissa harvassa. Bussimatka antoi meille esimakua siitä, miten vaihtelevissa maisemissa (auto)matkailija saa Uudessa-Seelannissa seikkailla. Aloimme odottaa entistä innokkaammin vuokra-auton noutoa Christchurchista.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail