Waiheke Island ja Aucklandin Skytower

Uudenvuodenpäivänä oli kaunis, aurinkoinen sää, joten lähdimme käymään Waiheken saarella. Sinne pääsee Aucklandin keskustasta näppärästi lautalla. Ostimme lauttalippujen hankkimisen yhteydessä myös koko päivän bussiliput Waiheken saaren busseihin, jolloin saimme ne taalan halvemmalla kuin vasta saarelta ostettaessa. Yhdistelmälippu maksoi 45 taalaa henkilöltä (noin 30,10 euroa), josta lauttamatkan osuus oli 36 taalaa (24,10 euroa). Matka saarelle kesti 40 minuuttia. Saarta lähestyessämme meri muuttui vielä aiempaakin enemmän turkoosiksi. Upeaa värimaailmaa ihastelivat ääneen meidän lisäksemme useat muutkin lautan matkustajat.

 

 

Waihekella hyppäsimme suoraan bussiin ja huristelimme sillä Onetangi Beachille. Väki nautiskeli upeasta säästä rannalla lekotellen ja kaikenlaista puuhastellen. Jokunen suppaajakin oli vedessä. Aurinko poltti kuumasti ja epäilimme, että kärähtäisimme hetkessä, mutta palovammoja ei onneksi tullut. Kävimme lounaalla 4th Avenue Eatery & Bar -rantaravintolassa. Kuten monesti australialaisissa ravintoloissa, olimme myös Uudessa-Seelannissa epävarmoja oikeasta toimintatavasta, mutta aikamme ravintolan ovella pällisteltyämme nappasimme itsellemme listat ja valitsimme annokset. Tarjoilija pyyhälsikin siinä vaiheessa paikalle ottamaan tilauksia, joten ilmeisesti itsepalvelu listojen suhteen oli oikea tapa toimia. Myös laskun maksaminen tapahtui itsepalveluna: seurailtuamme muiden toimia huomasimme, että he kävivät lähtiessään maksamassa tiskillä, joten mekään emme jääneet pöytään huutelemaan laskua.

 

 

 

 

Waiheken saari on tunnettu viinitiloistaan, joita on saarella yli tusinan verran. Saarta kutsutaankin myös nimellä Island of Wine. Viinitiloille voi piipahtaa ilman erillistä varausta viinejä maistelemaan. Me emme tällä kertaa tehneet maistelukierrosta, mutta huomasimme, että turistien joukossa viinitiloihin tutustuminen on hyvin suosittua ajanvietettä saarella. Waihekelta löytyy myös useita kauniissa maisemissa kierteleviä kävelyreittejä. Kävimme katselemassa maisemia yhdellä sellaisella ja pääsimme samalla kurkistelemaan paikallisten asukkaiden koteihin – kävelyreitti kun sattui kulkemaan aivan heidän pihamaidensa vierustaa. Luimme turistiesitteestä, että Waihekella voisi myös yöpyä, joten yön yli kestävää idyllistä saarikokemusta kaipaavan kannattanee harkita majoituksen varaamista. Waihekella on leppoisa tunnelma, kaunista luontoa ja monenlaisia aktiviteettimahdollisuuksia viineistä ja kävelylenkeistä vesiurheiluun, joten ei olisi homma eikä mikään viihtyä siellä muutamakin päivä.

 

 

 

Palasimme saarelta Aucklandiin alkuillasta ja päätimme vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi turreilla vielä vähän lisää. Suunnistimme Aucklandin maamerkkiin, 328 metriä korkeaan Skytoweriin, jossa sijaitsee muun muassa ravintola, kahvila ja matkamuistomyymälä sekä kolmella eri korkeudella näköalatasanteet lintuperspektiivistä tykkääville turisteille. Sisäänpääsymaksu aikuisilta on 28 taalaa (18,75 euroa), mutta saimme turistiesitteen kupongilla pääsyliput kolme taalaa edullisemmin. Tornissa on mahdollisuus kävellä niin sanotusti tyhjän päällä, sillä yhdellä näköalatasanteista on muutamia kohtia, joissa lattia on lasia. Tuo lasihan on yhtä vahvaa kuin betoni, mutta allekirjoittaneen korkeita paikkoja tulkitsevat aivojen osat eivät suostuneet tätä faktaa sulattamaan, joten lasin päällä seisoskeleminen osoittautui ylivoimaiseksi. Muiden turistien keskuudessa oli suosittua mennä makaamaan lattialle ja ottaa selfie siten, että lasin läpi näkyivät Aucklandin korkeat talot kuvaajan alapuolella. Aasialaisia turisteja oli koko torni pullollaan, joten arvatenkin tähän selfietouhuun oli suorastaan jonoa.

 

 

Menimme torniin sikäli hyvään aikaan, että ehdimme nähdä maisemat auringonpaisteessa, auringon laskiessa ja pimeässä. Vaikka ajoituksemme olikin optimaalinen, kykimme tornissa melko pitkään, sillä Uudessa-Seelannissa aurinko laskee suunnilleen yhtä pitkäpiimäisesti kuin Suomessa. Hämärä hetki sen kuin kestää ja kestää. Vierailu Skytowerissa oli tämän matkamme ensimmäinen näköalatornissa käynti. Normaalistihan tykkäämme käydä kaikilla mahdollisilla näköalapaikoilla, mutta tällä matkalla olemme budjettisyistä harkinneet maksullisia vierailuja tavallista tarkemmin. Aucklandin Skytower on eteläisen pallonpuoliskon korkein torni, joten tulipahan siitäkin yksi rasti seinään, kun tässä kohtaa hölläsimme vähän budjettia.

Miten on, onko lukijoissa näköalatorneissa viihtyviä? Entä onko jollakulla kokemusta Waiheken viinitiloilla vierailusta?

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Vuodenvaihde Aucklandissa

Kirjasimme tunnollisesti Uuden-Seelannin maahantulokaavakkeeseen ruksin kohtaan urheiluvaatteiden- ja tarvikkeiden mukana tuomisesta. Muun muassa sukelluskamat ja ulkoiluun tarkoitetut kengät tulee maahan tullessa ilmoittaa tai jäädä mahdollisesti kiinni niiden tuomisesta ja saada välitön sakko. Ensimmäinen vastassamme ollut virkailija merkitsi kaavakkeisiin vain A-kirjaimen samaan tapaan kuin Australian rajalla aikanaan. Me taidamme olla A-kansalaisia, suomalaiset.

Seuraava heebo oli vastassa ennen matkatavaroiden läpivalaisua ja hän kysyi meiltä merkitsemästämme ruksista. Ehdin sanoa vain, että meillä molemmilla on ulkoilulenkkarit mukana, kun ukko jo oli tyytyväinen ja iski leimat papereihin. Etukäteen ajattelimme, että laukkumme pengottaisiin läpi laittamamme ruksin takia, mutta ei sentään. Olimme joka tapauksessa puhdistaneet lenkkarit iilimatokierrokselta tarttuneesta mudasta ja liasta ennen niiden pakkaamista, sillä tiesimme, että Uuden-Seelannin rajalla ollaan tarkkoja ja kysellään esimerkiksi kenkien pohjissa mahdollisesti olevasta maa-aineksesta.

 

Majoituimme Aucklandissa Rayland Epsom Moteliin, joka sijaitsee Newmarketissa muutaman kilometrin päässä Aucklandin keskustasta. Motellilta on hyvät bussiyhteydet keskustaan. Huoneemme oli mökkimäisyydessään vähän kämäinen eikä siellä ollut ollenkaan nettiä, mutta se oli paras vaihtoehto, jonka varausta tehdessämme löysimme.

Huomasimme matkalla lentokentältä, että Uudessa-Seelannissa Australiasta tuttu Woolworths-automarketti onkin nimeltään Countdown. Sieltä kävimme hakemassa ruokaa motellille ensi tilassa. Samalla reissulla yritimme järjestää tietoliikenneyhteydet kuntoon eli hommata SIM-kortin, mutta Vodafonen sikahintainen prepaid-dataliittymä sai jäädä hyllyyn. Pyysivät noin 19,40 euroa yhdestä gigasta, kun Ausseissa giga maksoi noin 10,60 euroa. Päälle tuli vielä itse SIM-kortin hinta, muutama euro molemmissa maissa. Illalla bongasimme turistiesitteeestä maininnan ilmaisesta visitor SIM -kortista. Siihen sai gigan surffailudataa 20 taalalla (noin 13,40 euroa). Päätimme hommata tuon kortin jostakin, ja heti aamulla keskustassa löysimmekin hostellin, josta saimme tuon Vodafonea halvemman vierailijoiden SIM-kortin mukaamme.

Uudessa-Seelannissa kirjastoissa on kokemuksemme mukaan hyvin usein ilmainen wifi. Aucklandissa hyödynsimme keskustan kirjaston wifiä matkajärjestelyjen urakointiin. Varasimme bussiliput Aucklandista Taupoon, Tauposta Wellingtoniin ja Pictonista Christchurchiin. Varasimme myös lauttaliput Wellingtonista Pictoniin sekä majoituksen Wellingtonista ja Christchurchista. Samalla tuli askarreltua blogin parissa, selviteltyä Rarotongaan liittyviä asioita ja aktivoitua uusi SIM-kortti, joka lähti toimimaan välittömästi. Matkan edetessä kuitenkin havaitsimme, että liittymä toimi aika harvassa paikassa ja sielläkin, missä se toimi, yhteys oli useimmiten hidas. Ilman vertailukohtaa on vaikea sanoa, onko tilanne sama kaikilla liittymillä. Uusi-Seelantihan on Suomen tapaan aika harvaan asuttu maa (asukkaita on 15 per neliökilometri, Suomessa 18 per neliökilometri) ja katvealueita on varmaankin joka yhtiöllä. Suuremmissa kaupungeissa vierailijaliittymä toimi.

 

Aucklandissa minua jo Sydneyssä vaivannut flunssa paheni entisestään, joten yritimme ottaa suhteellisen rauhallisesti. Kirjastossa surffailun lisäksi kävimme datailemassa Britomartin matkakeskuksessa, joka on auki paljon kirjastoa myöhempään ja jossa myös on hyvä netti. Teimme matkan Waiheken saarelle, mutta siitä lisää myöhemmin. Vuoden vaihtumista juhlistimme viettämällä iltaa kaupungissa. Kävimme syömässä Mexico Food and Liquor -nimisessä paikassa. Meksikolaiset paikat vetävät meitä aina puoleensa, mutta tämä ravintola oli hienoinen pettymys. Sisustus oli kiva ja teemaan sopiva, mutta ruoka-annokset pieniä ja kuin siihen kuuluisaan suomalaiseen makuun tehtyjä (siis täysin mauttomia). Edes margarita ei ollut sitä, mitä sen pitäisi olla. Kaikki tilattu kuitenkin tavalliseen tapaan syötiin ja juotiin.

 

Kävimme vielä oluella panimoravintola Brew on Quay:ssä ennen ilotulitusta. Valitettavasti nauttimamme pale alen nimi jäi laittamatta ylös, mutta se oli joka tapauksessa todella hyvää. Aucklandissa ilotulitteet ammutaan Skytower-näköalatornista. Löysimme kadulta siedettävän spotin ilotulitteiden katseluun, ja siihen kertyi muutakin porukkaa. Parempi katselupaikka olisi ollut kukkulalla toisella puolen kaupunkia, mutta sen tajusimme vasta seuraavana päivänä ajellessamme bussilla sitä kautta kaupunkiin. Ilotulitus ei ollut mikään massiivinen, mutta saimme siitä kuitenkin vuoden vaihtumisen fiilistä.

Juhlahumussa kiinnitimme huomiota naisten vaatetukseen. Useimmilla oli minimekko tai muuta pikkuruista vaatetta päällä. Pukeutuminen oli sikäli optimistista, että itse tarkenin juuri ja juuri farkuissa ja neuletakissa. Toisaalta Suomessahan jengi heiluu pikkujouluissa kahdenkymmenen asteen pakkasessa vastaavissa minivaatteissa kuin Aucklandin porukka uutena vuonna, joten ehkä olen vain tullut vanhaksi, kun paleleminen edes uudenvuodenjuhlien takia ei niin kiinnosta. Itse juhlinta Uuden-Seelannin suurimmassa kaupungissa näytti melko siistiltä, eli kadulla ei tarvinnut pelätä saavansa pullosta päähänsä, kuten Helsingissä juhlatapahtumien aikaan. Ilta oli mukava ja pääsimme edullisesti yöbussilla kämpille kahden aikaan yöllä. Emme olleet kai heiluneet kaupungilla koko matkalla niin myöhään vielä kertaakaan. Se vanhuus, se ei tule yksin.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail