Hunter Valleyn viinitiloilla

Päivä valkeni pilvisenä ja viileänä viiniköynnösten ja kumpuilevien laidunmaiden Hunter Valleyssä. Päivän ohjelmassa oli käynti viidellä eri viinitilalla viinejä maistelemassa, juusto- ja suklaamaistiaisissa piipahtaminen ja vodkatislaamon antimiin tutustuminen niin ikään maistiaisten kautta. Setti oli meidän mielestämme kattava etenkin hintaansa nähden (55 AUD eli noin 39 euroa), kun kuljetuksetkin sisältyivät hintaan.

DSC_0494-m

Tämä oli meidän ensimmäinen viininmaistelukierroksemme koskaan. Pahimmissa odotuksissa oli ryhmä pikkurilli pystyssä nuilottavia snobeja, jotka analysoisivat jokaista tilkkaa pitkään ja hartaasti eriskummallisten sanankäänteiden kautta. ”Hmm, persevä, ehkä hieman ihrainen.” Lopuksi jokainen viinitilkka toki syljettäisiin tarkasti kuppiin, sillä eihän viiniä nyt juoda pidä… Ajattelimme, että kokemushan sekin olisi, jos päätyisimme snobijoukon jatkeeksi.

Ennen viinibussimme kaartamista leirintäalueen pihaan oli kuitenkin selvinnyt jo sen verran, että seuranamme olisi ainakin yksi vähemmän korkealentoiselta vaikuttava tyyppi. Leirintäalueeltamme oli nimittäin lähdössä kanssamme samalle viinikierrokselle tanskalainen Kenneth, jonka kanssa ehdimme ennen lähtöä vaihtaa muutaman sanan.

Bussiin noustuamme ensivaikutelma porukasta ja kuljettajastamme Johnista oli onneksi hyvin maanläheinen. Kennethin ja meidän lisäksemme matkassa oli kaksi sydneyläistä pariskuntaa ja yksi saksalainen pari pienen lapsensa kanssa. Ensivaikutelma ei pettänyt: kierros osoittautui hyvin rennoksi, makunystyröitä avaavaksi ja todella hauskaksi ajanvietteeksi. Muuttolintu-blogin Annan ja ehkä muutaman muunkin iloksi voin myös kertoa, että tällä kierroksella sylkykuppi ei liiemmin täyttynyt. Selvyyden vuoksi (hah) lisättäköön, että jengi ei silti ollut kierroksella päissään. Kovin paljoahan viiniä ei maistellessa tule juotua, kun kutakin laatua kaadetaan lasiin vain minimaalinen siivu.

DSC_0489-m

Matkalla ensimmäiselle viinitilalle sattui pieni onnettomuus ja töytäisimme autolla kengurua. Suorasta osumasta huolimatta kumpikaan meistä ei bongannut tätä(kään) elävää kengurua. Tähän mennessä minä olin nähnyt Australiassa vain yhden kengurun pellon laidalla, Hemmo ei vielä yhtäkään. Kuolleita ei tässä yhteydessä lasketa. Töytäisemämme yksilö ei onneksi kuollut, vaan loikki kanssamatkustajien kertoman mukaan takaisin pusikkoon pienen osuman jälkeen. Toivottavasti ei käynyt pahemmin.

20141212_105916-m

DSC_0492-m

20141212_110907-m

Vierailemamme viinitilat olivat Calais, Kevin Sobels Wines, Drayton’s Family Wines, Audrey Wilkinson ja Tempus Two. Ostimme kierrokselta viinipullon peräti neljältä tilalta. Halusimme tukea tiloja suoraan ja ostopäätöksen tekeminen oli harvinaisen helppoa, olimmehan juuri maistaneet kyseisiä viinejä ja todenneet ne hyviksi. Sen enempää maistamiimme viineihin menemättä olimme lopulta yhtä mieltä siitä, että pidimme eniten Tempus Twon viineistä. Sympaattisuuspisteet (eikä viineissäkään mitään vikaa ollut!) menevät tiukassa kisassa Calais’n tilalle. Maistattajana ollut nainen hoiti hommansa kivan tuttavalliseen, jutustelevaan tyyliin ja kertoili tarinoita viinien takaa. Näin tekivät muutkin, mutta Calais’n tilalta jäi mukavin fiilis.

Käväisimme kolmannen viinitilan yhteydessä lounaalla ja viimeisen viinitilan jälkeen maistelemassa juustoja viereisessä juustomyymälässä. Sen jälkeen kaarsimme suklaamyymälään, jossa saimme pienet maistiaiset myynnissä olevista makeista herkuista. Pääpaino kierroksella oli viinien maistelussa ja nämä juusto- ja suklaajutut olivat enemmänkin pikainen, kiva lisä päivään.

Lopuksi kurvasimme Hunter Distilleryn karun peltirakennuksen pihaan ja kävimme maistelemassa tislaamon liköörejä ja vodkia. Chilivodkassa oli ytyä ja inkiväärilikööri jäi mieleen yllättävän hyvänmakuisena. Kierros päättyi puoli viiden aikaan, eli saimme alle neljälläkymmenellä eurolla kuuden ja puolen tunnin päiväohjelman kuljetuksineen. Lounas ei sisältynyt hintaan.

DSC_0511-m

Illemmalla kävimme Kennethin kanssa syömässä ja oluilla läheisessä panimoravintola Potters Breweryssä. Siellä meitä nauratti terassilla ollut lasten leikkipaikka, tai oikeastaan lukittava leikkihäkki, jonne oluella istuvat vanhemmat saattoivat sijoittaa jälkikasvunsa puuhastelemaan omiaan. (Tässäkin kohtaa täytyy varmaan korostaa erikseen, että panimoravintolassa ei ollut mikään örvellysmeininki ja lapset heitteillä. Silloin leikkipaikka terassilla ei olisi enää niin naurattanut.)

Auringonlaskun jälkeen ilma viilentyi reippaasti ja terassilla alkoi olla kylmä istuskella. Leiripaikalle palattuamme vedimme lisää vaatetta päälle ja nautimme vielä oluet tähtitaivaan alla ennen yöpuulle vetäytymistä. Päivä oli todella onnistunut. Viinikierros oli antoisa, meillä oli siellä hauskaa, ja varmasti opimmekin jotakin. Lisäksi saimme vielä mukavaa seuraa Kennethistä kierroksen jälkeen loppuillan ajaksi. Viinejä maistelemaan täytyy ehdottomasti lähteä toistekin!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Maisemia Byron Bayssä ja Dorrigon kansallispuistossa

Wategos Beachin parkkipaikalla Byron Bayssä oli tungosta, kun saavuimme sinne kymmenen jälkeen aamulla. Olimme lähteneet leirintäalueelta hetkeä aikaisemmin. Parkkipaikalta pääsee maisemareittiä niemenkärkeen Australian itäisimpään kohtaan. Me katselimme tuota paikkaa ylempää kävelyreitiltä ja Eastern Point Lookoutilta. Oli hemmetin kuuma päivä. Merituuli viilensi onneksi ajoittain edes hieman.

Jatkoimme kävelyreittiä eteenpäin majakalle, joka hohti valkoisena auringossa. Sen pihassa joku muotibloggaaja oli kuvaajansa kanssa työn ääressä. Majakalta oli upea näkymä Tallow Beachille. Palattuamme autolle totesimme jälleen, että Australiassa moni upea maisema on muutaman askeleen päässä tiestä, joten suurta vaivaa ei tarvitse nähdä päästäkseen silmäkarkin ääreen.

 

 

 

 

 

 

 

Jatkoimme matkaa kohti noin 230 kilometrin päässä sijaitsevaa Coffs Harbouria, jossa olimme perillä ennen viittä iltapäivällä. Leirintäalueella oli tavalliseen tapaan myös vuokrattavia mökkejä. Yhdessä tällaisessa asukas oli mitä ilmeisimmin kuollut, sillä pihalla oli poliisiautoja ja forensic-merkinnällä varustettu auto, kun järjestelimme omaa autoamme paikoilleen. Myöhemmin pihaan kaarsi ruumisauto. Kaikenlaista sitä näkee reissussa.

Aamulla yritimme mennä hakemaan keittotilojen jääkaappiin yön ajaksi varastoimiamme ruokia, mutta ovi olikin lukossa. Onneksi aamiaistarpeiksi oli muutakin syötävää, joten nautimme aamupalan autolla ja haimme ruuat jääkaapista, kun ovi avattiin kahdeksan aikaan. Saimme nähdä taas söpöjä, pörröisiä eläimiä, kun leirintäalueella hengaillut sorsapoikue seurasi minua suihkuilta autolle. Yksi pikkuinen sorsanpoikanen näykki sandaaliani ja nousi lopulta jalkani päälle tepastelemaan. Eläinhetki parhaasta päästä! Piti varmistaa muutamaan otteeseen ennen lähtöä, ettei sorsia ollut enää auton alla piileskelemässä, jotta emme ajaisi niiden yli lähtiessämme.

 

Dorrigon kansallispuisto sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Coffs Harbourista, ja olimme päättäneet käydä siellä aamulla. Matkalla näimme jälleen rakennuksia, jotka tuovat mieleen lännenelokuvien pikkukaupungit koristeellisine katoksineen. Kansallispuistossa menimme infopisteeseen kyselemään reiteistä. Työntekijä kehotti käymään kävelyllä heti, sillä parin tunnin päästä oli odotettavissa myrskysäätä. Kävimme infopisteen luona Skywalk-näköalapaikalla katselemassa maisemia ja sen jälkeen lähdimme kiertämään Wonga Trail -nimisen vajaan seitsemän kilometrin lenkin sademetsään.

Matkalla näimme vesiputouksia ja isoja, komeita puita sekä kuulimme erikoisia luontoääniä. Kannatti ottaa hiet pintaan! Ylhäällä lähtöpaikalla oli viileä tuuli, joten laitoin legginsit jalkaan kierrokselle. Se oli hyvä idea ötököidenkin takia: matkan varrella pudistelimme kenkien sisuksista ja Hemmon pohkeista iilimatoja pois. Lähtiessämme ajamaan pois mäen päältä näytti jälleen siltä, että vettä tulisi kohta ja paljon. Tällä kertaa ehdimme kuitenkin nyppylältä alas ennen kaatosateen alkamista.

 

 

 

 

 

 

 

 

Ehdimme Cessnockin kylän tuntumaan viineistään tunnettuun Hunter Valleyhin kymmentä yli seitsemän illalla. Olimme matkalla jo varmoja, että joutuisimme nukkumaan jossakin bensiksen pihalla, koska Australiassa leirintäalueet suljetaan yleensä todella aikaisin. Meillä kävi kuitenkin tuuri, sillä vaikka Wine Country Caravan Park -leirintäalueen respa oli mennyt seitsemältä kiinni, paikan omistajat olivat paikalla omassa asuntovaunussaan ja pääsimme ilman ongelmia kirjautumaan sisään. Upeita kokemuksia sisältäneen päivän kruunasi se, että saimme varattua leirintäalueen omistajilta samalla istumalla vielä viinikierroksenkin seuraavaksi päiväksi edulliseen hintaan. Mikä tuuri!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail